Ässät kaudella 2008–2009

  • 1 616 306
  • 5 214
Tila
Viestiketju on suljettu.

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyse ei edes ollut tästä, vaan siitä millä perusteilla Karri Kiven valmennustaitoja arvotetaan. Yhtäkkinen menestyminen oli _minun mielestäni_ enemmänkin kiinni nimenomaan pelaaja-avuista, joita joukkueeseen saatiin edustusjoukkueen kustannuksella.

Toisaalta niin Ässistä kuin varmasti kaikista muistakin seuroista löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, ettei liigasta tulleista kovistakaan pelaaja-avuista ole juuri apua ollut. Joskus enemmänkin päinvastoin.

Tällä kertaa liigapelaajat ovat olleet selkeitä vahvistuksia ja kiistatta heidän merkityksensä menestyspiikissä on iso. Onko ansiot siitä annettava kyseisille pelaajille ja heidän kantamalleen (ja Apen opettamalle) yksilön vastuulle, vai onko se Kiven ansiota, että hän on saanut pojat pelaamaan tosissaan joukkueen menestyksen eteen? Vastaus lienee sekä että.

Itse en silti näe tätä finaalipaikkaa pelkästään yhtäkkisenä menestymisenä. Sen mitä A:n pelejä olen kauden aikana nähnyt, niin kyllähän siellä potentiaalia on ollut nähtävissä jo selkeästi parempaan runkosarjasijoitukseenkin. Otti näköjään vain aikansa ja ilmeisesti omat sisäiset turbulenssinsakin ennen kuin palaset loksahtelivat paikoilleen. Siitä joukkueen vaatimustasoa nostanut Kivi ansaitsee tunnustuksen. Toki Kivellä on edeltäjiään parempi materiaalikin, mutta ylipäätään Ässien A on ollut paikka, mitä kovin moni valmentaja ei ole aisoihin saanut.

Oli se sitten miehen omaa ansiota tai ei, niin Kiven kurssi on joka tapauksessa nyt korkealla. Ässien palkkalistoilla olevista koutseista hänen tähtensä liikkuu aivan eri sfääreissä kuin muilla. Ainoa, jolla on näkymiä tulevaisuuden tekijänä.

Viimeisenä sakarana Kiven tähden päälle Toivolakin kävi konttaamassa Raumalla, joten voidaan taas herätellä kysymyksiä kenen ansiota kahden kauden takainen hopea valmennuksellisesti oli.

Kummasti ne ovat keskimäärin samoja valmentajia, jotka kulkevat joukkueineen menestysaurassa, vaikka valmennuksellisesti saattavat joskus vaikuttaakin vain keskinkertaisuuksilta. Ja sitten on iso joukko huippuvalmentajia, jotka eivät koskaan saa loihduttua hurmosta ja yllätyksiä, eivätkä oikeasti koskaan menesty.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viimeisenä sakarana Kiven tähden päälle Toivolakin kävi konttaamassa Raumalla, joten voidaan taas herätellä kysymyksiä kenen ansiota kahden kauden takainen hopea valmennuksellisesti oli.
Toisaalta Kivi kävi myös konttaamassa Forssassa, vaikka eihän siellä mikään huippurosteria ollutkaan, niin mitenkään ei voi sanoa miehen kuitenkaan onnistuneen tuossa pestissä.

Ihan vain näin muistutuksena ennen kuin Kievelle aletaan patsasta tilata.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠

Ihan vaan muistuttaisin että siellä ei ollut joukkuettakaan. Hyvä kun kolme ketjullista sai junnuja per peli.
 
Tosin jotkut asiantuntijathan ovat olleet sitä mieltä, että siinä sekasortoisessa tilanteessa ja sen surkean sekä koko ajan eläneen joukkueen kanssa Kivi onnistui sittenkin varsin maksimaalisesti.

Kyllä Karri on sen verran pätevä ja veistoksellinenkin, että patsas olisi varmasti aivan paikallaan.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ihan vaan muistuttaisin että siellä ei ollut joukkuettakaan. Hyvä kun kolme ketjullista sai junnuja per peli.
Ja niistäkin junnuista moni tuli joukkuueesta jonka juniorituotanto perustuu muualtatulleisiin.

Mutta mieluummin annan Kivelle luottoa suoraan ilman että pidetään ikuisena kakkosena joka joutuu kiertämään vaikkapa Tapparan kautta kotiin...
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Mutta mieluummin annan Kivelle luottoa suoraan ilman että pidetään ikuisena kakkosena joka joutuu kiertämään vaikkapa Tapparan kautta kotiin...

Aikoinaan puhuttiin, että Kivellä oli iso rooli ns. hopeakauden pelikirjassa ja Toivolan ajatusten toteuttamisessa, onko porilaisilla tarkkaa tietoa kuinka totta tämä on? Ainakaan Toivola ei ole saanut mitään aikaan ilman Kiveä.
 
Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa

Niinhän nämä kaikenmaailman "asiantuntijat" ovat sanoneet, mutta totuutta ei tiedä varmaankaan kukaan. Toki sen pelikirjan (kenen se sitten olikin) ansiota oli korkeintaan puolet hopekauden saavutuksista.

Btw, kyllästyn kuoliaaksi vähitellen ja leviän tuhkana ilmaan Ässien täydellisen uutishiljaisuuden takia.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
No, tuolla perusteella Alpo on valovuoden Tamia edellä. Alpo on valmentanut pidempään pääsarjatasolla, toiminut Suomen maajoukkueen valmentajana, voittanut jopa Euroopan mestaruuden, ollut ensimmäinen eurooppalainen NHL valmentaja jne.

Niin, edelleen odotan niitä Tamin saavutuksia, joka erottaa hänet Alposta.

Muistaakseni Alpo jätti maajoukkueen kuin koira jätöksensä juuri ennen MM-kisoja (vuotta en muista). Ainoa meriitti mikä Apella on ja Tamilta puuttuu on tuo NHL-kuvio. Tosin sekin loppui kuin kanan lento ja suoritustaso oli Blackhawksin peräsimessä samaa tasoa kuin Ässien peräsimessä - eli jossain naurettavan ja totaalisen fiaskon välimaastossa.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Muistaakseni Alpo jätti maajoukkueen kuin koira jätöksensä juuri ennen MM-kisoja (vuotta en muista). Ainoa meriitti mikä Apella on ja Tamilta puuttuu on tuo NHL-kuvio. Tosin sekin loppui kuin kanan lento ja suoritustaso oli Blackhawksin peräsimessä samaa tasoa kuin Ässien peräsimessä - eli jossain naurettavan ja totaalisen fiaskon välimaastossa.

Eli Juhani Tamminen on valmentanut Suomen A-maajoukkuetta?

Hoh-hoijaa... Alkaa todella väsyttämään tämä Juhani Tammisen liittäminen ensi kauden Ässiin. Ignore toki löytyy, mutta antaa olla. No, todetaan sen verran, että aika monessa kaupungissa on Taminkin Audin perävalot vilkkuneet, kun ongelmia on alkanut tulla.

Mitä viidakkopuhelin on kertonut niin, pelaajarintamalta ei vielä mitään valmista löydy, mutta raudat ovat tulessa ympäri muailmaa. Koviakin nimiä listalla on, joten toivottavasti tällä kerralla tärppää. Toivottavasti Hippa ja pojat ovat jättäneet sen pilkunnussinnan taakseen ja tällä kertaa saataisiin niitä huippuvahvistuksia.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kun Alpolle sorvattiin tuo vakituinen työsopimus, niin eikö Karri Kivelle voitaisi hoitaa samanlainen. Palkkaa tarkistettaisiin aina tittelin mukaan. Aluksi ensi vuosi A:ssa, sitten kakkoseksi ja sitten ykköseksi. Näin ollen meillä olisi hyvä back-up organisaatiossa jo valmiiksi, jos Alpon ja Ässien tiet eroaakin, vaikka Perrylle se on mahdoton ajatus tällä hetkellä. L4E toki teki hienon analyysin FPS:sän ja Lukon valmentamisesta, mutta minä haluaisin ennemmin Karrin nähdä Ässä-luotsina, kuin Toivolan.
 
SpaidAce

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Dallas Stars
Hoh-hoijaa... Alkaa todella väsyttämään tämä Juhani Tammisen liittäminen ensi kauden Ässiin. Ignore toki löytyy, mutta antaa olla.

/OT/ haluaako joku kertoa, miten tuon ignoren saa päälle? SJS#50, tämä ei ole hyökkäys sinua kohtaa. En aio ignorata sinua. Kunhan kyselen, kun itse en osannut käyttää toiminto /OT/
 
tonir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
/OT/ haluaako joku kertoa, miten tuon ignoren saa päälle? SJS#50, tämä ei ole hyökkäys sinua kohtaa. En aio ignorata sinua. Kunhan kyselen, kun itse en osannut käyttää toiminto /OT/

Omat tietosi --> muut -> Kaveri- ja ignorelistat tai klikkaat nickiä ja sieltä "käyttäjän julkinen profiili" josta löytyy "lisää käyttäjä ignorelistalle"
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Muistaakseni Alpo jätti maajoukkueen kuin koira jätöksensä juuri ennen MM-kisoja (vuotta en muista). Ainoa meriitti mikä Apella on ja Tamilta puuttuu on tuo NHL-kuvio. Tosin sekin loppui kuin kanan lento ja suoritustaso oli Blackhawksin peräsimessä samaa tasoa kuin Ässien peräsimessä - eli jossain naurettavan ja totaalisen fiaskon välimaastossa.

Koska olet osoittanut NHL-asiantuntemuksesi jo joissakin aiemmissa viesteissäsi, valaisepa meitä mitään mistään tietämättömiä, miksi a) Blackhawks oli Suhosen kaudella tammi-helmikuussa ns. kuntopuntarissa NHL:n kärkijoukkueita ja b) keiden kaikkien avainpelaajien loukkaantumiset johtivat tuolloin alkukeväästä siihen, että Blackhawks joutui lopulta pelaamaan käytännössä farmimiehistöllään, mikä katkaisi hyvän nousun?

Olisi mielenkiintoista lukea valaistunut, tietoon pohjaava analyyttinen näkemyksesi Suhosen kaudesta Blackhawksissa. Tämän jälkeen voimme siirtyä käsittelemään hänen rooliaan Toronton organisaatiossa. Tässäkin asiassa sinun on aivan turha pitää kynttilääsi vakan alla: jaa nyt meille se tieto, jota vailla me olemme.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
On ne tyhmiä siä ÄnHooÄllässä kun eivät vieläkään ole hiffanneet, että Alpo on universumin paras valmentaja ja kun vaan palkataan Alpo päävalmentajaksi ja lopetetaan tappelut ihan kokonaan ja aletaan sen sijaan pelaamaan kehollista ja aistillista kiekkoa, nii stänli kuppi on käytännössä varma jo ennenkuin kausi edes alkaakaan. Turhaa se Kummolakin tuon Shettenin sinne maajoukkueeseen runno. Olis vaan palkannu heti Alpon niin Suomi olis taas voittanu maailmanmestaruuden ihan tosta vaan............
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers

Tuo nyt ei tainnut ihan olla se Maple Leafin kaipaama vastaus, vaikka nyt noin teknisesti vastaus olikin? Tässä nyt toisaalta kyllä paljastui se oma ongelmasi Suhosen suhteen; se nyt tuntuu ottavan kauheasti pattiin, kun ei "saa" tapella ja ei "saa" tehdä noutoja. Ei silti, kyllä minäkin näistä itkisin, jos pelaisimme tuota mainittua NHL:ää, jossa tapakulttuuri ja etenkin sanktioperiaate on ihan eri osastoa kuin SM-liigassa. Mutku.
 
Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
On ne tyhmiä siä ÄnHooÄllässä kun eivät vieläkään ole hiffanneet, että Alpo on universumin paras valmentaja ja kun vaan palkataan Alpo päävalmentajaksi ja lopetetaan tappelut ihan kokonaan ja aletaan sen sijaan pelaamaan kehollista ja aistillista kiekkoa, nii stänli kuppi on käytännössä varma jo ennenkuin kausi edes alkaakaan. Turhaa se Kummolakin tuon Shettenin sinne maajoukkueeseen runno. Olis vaan palkannu heti Alpon niin Suomi olis taas voittanu maailmanmestaruuden ihan tosta vaan............

Otetaanpa uudestaan, jos vaikka toisella kerralla osaisit jo vastata kysymyksiin. Siis: miksi a) Blackhawks oli Suhosen kaudella tammi-helmikuussa ns. kuntopuntarissa NHL:n kärkijoukkueita ja b) keiden kaikkien avainpelaajien loukkaantumiset johtivat tuolloin alkukeväästä siihen, että Blackhawks joutui lopulta pelaamaan käytännössä farmimiehistöllään, mikä katkaisi hyvän nousun?

Olisi mielenkiintoista lukea valaistunut, tietoon pohjaava analyyttinen näkemyksesi Suhosen kaudesta Blackhawksissa. Tämän jälkeen voimme siirtyä käsittelemään hänen rooliaan Toronton organisaatiossa. Tässäkin asiassa sinun on aivan turha pitää kynttilääsi vakan alla: jaa nyt meille se tieto, jota vailla me olemme.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Heh heh. Odotan mielenkiinnolla mitä se san jose keksii.. Taisi kerrankin loppua ruikutus ja mennä jauhot suuhun.
 
Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Heh heh. Odotan mielenkiinnolla mitä se san jose keksii.. Taisi kerrankin loppua ruikutus ja mennä jauhot suuhun.

Luulet väärin. SJS#50:llä kun on tapana jättää vastaamatta hänen päähänpinttymänsä kumoaviin viesteihin. Hän on kuin televisio: paljon tulee kaikenlaista mielipidettä ulos, mutta mitään ei mene sisään.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Huolestuttaa. Ollaanko me ainoita joukkueita, jotka eivät ole tiedoittaneet vielä mitään ensi kaudesta? Aikaa ainakin olisi luullut riittävän...

Eikun niin. Ollaanhan me jotain.

Mutta esim. KalPan tiedoitukset ovat olleet vähän Ansseja (anteeksi, peikko) järeämpiä.

Kertoisivat edes, että ape on lähettänyt postikortin. Jotain. Vituttaa tämä hiljaisuus
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Niin, Alpo vastasi aika paljon Maple Leafsin sittemmin hiipuneesta renesanssista Paksu-Patin kanssa samaan aikaan kun Tamminen kirjoitteli teesejään Turun rantamilla. Mutta noin yleisesti ottaen pidän koko keskustelua Tami vs Ape aivan älyttömänä, koska molemmilla on Suomen mittakaavassa varsin kovat valmennukselliset näytöt. Toki joillekin ei kelpaa jompi kumpi ja joillekin ei kumpikaan.

Kivellä tuntuu olevan aivan selvää valmennuksellista silmää, se on sitten toinen asia tuliko nämä aikuisten ja junnujen finaalipaikat kuinka paljon Kiven ansiosta. Mutta niin tai näin, kyseessä on sitten Lasse Heikkilän paras valmennusprospekti Ässien/Karhujen organisaatiosta, vai onko joku edellä:

Anis Heikkilä
Vellu Ketola
Härtsy Härkälä
Simppa Ketola
Mako Makkonen
Ipe Läntinen
Fido Flinck

Makkonen ehkä samaa luokkaa, Anis ja Vellu valmensi valmiita rostereita laskujohteisesti ja muista ei nyt viitsisi puhua. Ipe olisi kyllä tekijämies, jos nuppi kestäisi. Loput kategoriaa "vasemman jalan saapas".
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Florida Panthers
Noh pistäkääpäs asioista enemmän tietävät viestiä, että ketkä mahtaa olla nämä 4-5 pelaajaa, jotka tulevat try-outille?

Timo Hakanen? (hymiö)
 
Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Patarinki tietää kertoa, että 4-5 pelaajaa on tulossa try-outille 25.3. alkaen, kun joukkueen harjoitukset jälleen alkavat. Pari Apelle tuttua pelaajaa, osa kokeneita ja osa vähemmän kokeneita. Lisääkin koeaikalaisia saattaa tulla.

Ketähän mahtaa olla noiden pelaajien joukossa?
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Noh pistäkääpäs asioista enemmän tietävät viestiä, että ketkä mahtaa olla nämä 4-5 pelaajaa, jotka tulevat try-outille?

Timo Hakanen? (hymiö)

Jos on Hakanen niin hiukan muuten repeen! Sitten on aivan varma juttu että Ape ja Hirsi lukee näitä meidän juttuja... :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös