Hakutulokset

  1. Z

    Suomi-sarja 2014–2015

    Tavoitteeksi voisi tosiaan Plannerin hengessä ottaa, että paljon suurempi osa Turun seudun kiekkoväestä kävisi ainakin tutustumassa Suomi-sarjaan. Sarjanahan se on huomattavasti jännittävämpi kuin Mestis, mutta harmi kyllä jonkinlaisessa paikallisessa mediapaitsiossa. Paljon paremmat...
  2. Z

    Suomi-sarja 2014–2015

    Pitääpä nostaa Viltin Varapakille hattua, kun kritisoi kotijoukkuetta suosinutta tuomaritoimintaa kotijoukkueen kannattajana, siinä on kyllä uskottavuutta! Verrattomasti yleisempää kun on tuomareista valittaminen toiseen suuntaan, eli että "miksi meitä aina sorsitaan...". Tänä vuonna Forssa...
  3. Z

    Suomi-sarja 2014–2015

    Mukavan yllätyksellinen kierros oli eilinen muutenkin: enpä olisi etukäteen uskonut Hermeksen voiton lisäksi myöskään Huntersiin Bewetskin vieraana enkä varsinkaan siihen, että Kaarina pystyi kääntämään Roki-pelin kolmannessa erässä voitoksi. Jo VG aikoinaan muisti aina Rokille hävitä, joten...
  4. Z

    Suomi-sarja 2014–2015

    HCIK - HC Satakunta 4-5 ja. (2-1, 0-2, 2-1, 0-1) Näin on nyt sitten päässyt käymään, että Kaarinan varassa on lounaisen maankolkan Suomi-sarjaedustus, joten pitipä tuota ihmettä wanhankin mennä tänään katselemaan. Ennakkoasetelmat eivät vaikuttaneet järin lupaavilta, kun kotona oli tullut...
  5. Z

    Suomi-sarja 2014–2015

    No jos minä olisin forssalainen, olisin iloinen ja ylpeä siitä, että pikkukaupungissa on noinkin hyvätasoinen joukkue ja tukisin sitä. Suljetun liigan ylipitkässä runkosarjassa ei ole panosta saati jännitystä nimeksikään ja iltapäivälehdistä on kyllä minusta turhan paljon virikkeitä saatu, jos...
  6. Z

    Suomi-sarja 2014–2015

    Samaa mieltä Mauri-Anteron ja The Rockin kanssa, vaikka "amerikannimien" joka paikkaan tunkeminen oli lähinnä kasarimuotia, niin ei tuosta KaKiPosta vaatinut paljon petrata, sehän kuulosti lähinnä "kakkivalta pikkupojalta"! Pitänee sitten tsekata syksyllä myös näiden uusioinkkareiden pelillinen...
Ylös