Hakutulokset

  1. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Ei kyllä oikein tajua, että miksi Rita pelaa todella usein ja esimerkiksi Pöysti todella harvoin? Rita on ollut KHL:ssä täysi turisti; sinänsä ei mitään valitettavaa, mutta ei tuo mitään lisäarvoa ketjun/joukkueen pelaamiseen.
  2. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Naurettavaa, että Ben-Amor ja Pöysti jälleen katsomossa, kun samaan aikaan Sallinen jatkaa jatkuvasti kokoonpanossa. Rita palaa kokoonpanoon ja ihan hyvä niin, kaikki pelaavat. Mutta tuntuu, että osalla on aika varma pelipaikka. Tuo kakkosketju vaikuttaa kyllä todelliselta vitsiltä, mutta...
  3. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Parempi tämäkin, jos vertaa vaikka Salliseen, joka kyllä pääsee ensimmäisen miehen ohi, mutta ilman kiekkoa. Ritaa ja Harjua sitten onkin turha ottaa keskusteluun edes mukaan.
  4. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Mitä mieltä jengi on Pöystistä? Meikä diggaa kyllä kaverista ja on omaan silmääni hiukan taitavampi kuin Sallinen. Tekee luovempia ratkaisuja ja pääsee sen ensimmäisen pelaajan ohi. Onko mitään järkeä laittaa yhteen ketjuun kahta rightin pelaajaa? Ja vaikka Huhtala on pelannut hyvin, toivoisin...
  5. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Hieno homma, että Ben-Amor ja Pöysti jatkavat kokoonpanossa. Itseäni ihmetyttää se, että Sallinen on jatkuvasti kokoonpanossa. Okei, tekee ihan hyvin töitä, mutta kun Juhis oli tuossa ketjussa, odotin Salliselta hieman parempaa pelaamista. Samanlaista koohottamasti se kuitenkin oli, että...
  6. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Niin, tällä hetkellä Aaltonen aika turhake Jokereissa. Nauttii todella hyvää palkkaa, mutta pelaaminen ei kiinnosta paskaakaan. Tänään oli jo vähän yritystä, mutta ei riitä. Kaveri jos uskaltaisi haastaa ja mennä ahtaisiin paikkoihin samalla tavalla kuin Omark ja Moses, niin kaveri aiheuttaisi...
  7. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Seuraavaan peliin voisi kokeilla tehdä hieman muutoksia ja lähteä seuraavilla ketjuilla; Aaltonen - Kapanen - Huhtala Hagman - Wirtanen - Pöysti Omark - Koukal - Moses Ben-Amor - Mäki - Sallinen Ja jos Hahl on pelikuntoinen, niin laittaisin Sallisen katsomoon.
  8. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Noniin, eli Torstaina Pietarin SKA:ta vastaan pelaavat kaikki parhaat ja mm. Wirtanen ja Hagman mukana. Ketkä tippuu pois? Itse lähtisin näillä moukaroimaan SKA:ta torstaina: Hagman - Kapanen - Aaltonen Omark - Koukal - Moses Huhtala - Wirtanen - Harju Mäki - Hahl - Sallinen Eli katsomossa...
  9. Y

    Jokereiden kenttäehdotukset kaudella 2014–2015

    Tämä laajuus on kyllä todella mainio juttu jo sen asian kannalta, että jos jollain sattuu olemaan pikkuvaivaa ja sattumoisin juuri vieraskiertue tulossa, niin kaveri voidaan suoraan jättää Helsinkiin korjailemaan pieniä vammojaan. Itse näkisin niin, että Karalahti, Jaakola, Gunderson ja...
Ylös