Hakutulokset

  1. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    Pelicansin kotisivuilla tarkennettu tätä kausikorttien peruuttamisen ajankohtaa: tammikuun loppuun mennessä tulee tiedot tarkemmasta päivämäärästä (toivottavasti siirtyy riittävän pitkälle) ja tulevista hinnoista.
  2. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    Kausikorttien osalta täytyy ilmoittaa tiistai-iltaan mennessä mahdollinen peruminen ensi kauden osalta. Odotan joitain uutisia jatkosopimusten osalta tammikuun puolella. Toistaiseksi julkaistut sopimukset eivät vielä saa jatkamaan kausikorttisopimusta.
  3. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    Missäs vaiheessa tuo Pelicansin joukkuelistauksessa oleva Samuel Sikstus on pakkikalustoomme tupsahtanut? Ainakin minulta kyseisen nuorukaisen soppariuutinen on jäänyt täysin huomaamatta. Lisäksi EP on merkannut nuorelle junnullemme Severi Lahtiselle tulevalle kaudelle tilastoihin valmiiksi...
  4. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    Pienessä päässäni olen usein pyöritellyt ja kuvitellut millaiset neuvottelut pelaaja-agenttien ja Kaarnan välillä käydään ja tullut siihen johtopäätökseen, ettei Ilkka ainakaan liian avokätisesti sopimuksia sorvaa. Olen itsekin hänen kanssa muissa yhteyksissä kauppaa hieronut ja kyllä täytyy...
  5. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    Kyllähän tuo ensi kauden joukkueen rakentaminen näyttää jo tässä vaiheessa positiiviselta; taisi olla peräti 15 jatkoa julkaistuna. Vastaavasti esim. Lappeenrannassa vain 4-5 jatkoa julkaistuna. Toki monta hankintaa vielä puuttuu, mutta sehän on aivan normaalia tässä vaiheessa. Larmin ja roiston...
  6. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    "Projekti on vielä kesken...", "haettiin taisteluilmettä huomiselle".... Valitettavasti tätä Petun jargonia ja kiertelyä joudutaan kuuntelemaan myös ensi kaudella.
  7. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    Ei tullut väärään ketjuun. Olen erittäin pettynyt Petun lanseeraamaan peli-ilmelinjaan. Lahdessa taitaa tällä hetkellä olla vain yksi henkilö joka on tyytyväinen pelsujen tämäniltaiseen konttaukseen: Lämsä!
  8. W

    Pelicans kaudella 2016–2017 – Matikaisen toinen

    Upeaa äijämäistä taistelua taas kotona !!! Tori varattu Mestaruusjuhlia varten.
Ylös