Hakutulokset

  1. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Parempihan tuo oli, että kausi loppui, sillä Kärpät olisi teurastanut tuon jengin. HIFK kaatui karmeisiin puolustusvirheisiin ja tehottomuuteen 5-3 tilanteissa. Ylivoima ei ollut riittävän tehokasta ja itse laittaisin suurimmaksi syyksi heikosti sopivat kätisyydet. Lisäksi Metsola oli parempi...
  2. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Maanantaina on HIFK:lla täysi mahdollisuus ottaa voitto ja 7. peli on sitten 50/50 kumpi sen vie. Toivotaan, ettei joukkueiden tarvitse jatkossa keskustella tuomareista, olihan tuo eilinen virhe aivan käsittämättömän suuri ja vähmaalisissa peleissä noilla virheillä on vielä normaaliakin suurempi...
  3. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kyllä se ensimmäinenkin maali menee Husson piikkiin, ainakin osin, pojalla ei vain tartu kiekot tällä hetkellä ja se näkyy epävarmana suorittamisena läpi otteluiden. Silti olisi väärin mennä vain heikohkon maalivahtipelin taakse, kyllä joukkueen moottori toimii tällä hetkellä myös vajaalla. Tämä...
  4. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    5 ottelua kautta jäljellä ja se on hyvä, että loppuu pelaajiltakin tuo kärsimys. Nybondas pääsee lomalle tyytyväisenä, taas yksi onnistunut kausi takana ja pitkä kesäloma edessä. Narri Törmänen voi lähteä katsomaan suosikkiensa pelejä. Husso pääsee NHL:ään, joten kaikilla on niin mukavaa paitsi...
  5. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Itse päätin, todistetusti, jo tammikuun lopulla, että kausi on tässä. Kaikesta näki, ettei tuo umpisolmu enää aukea ja Stigu on täällä niitä ainoita, joka on nähnyt tilanteen juuri kuten se on. Monet nuoremmat HIFK:n kannattajat eivät vain jaksa tai halua uskoa tosiasioita, paskasta ei saa...
  6. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Älkää nyt panikoiko, HIFK treenaa niin kovaa, että jalat ovat vain tukossa. Muut joukkueethan ovat tähdänneet huippukunnon helmikuulle, joten se parhaiten nauraa, joka viimeeksi nauraa. Teksti tv:n kautta katsottuna hävettää ja pyydän seuran puolesta anteeksi kaikilta vastustajilta, tämänkin...
  7. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    On tuo HIFK:n peli niin tuskaista puurtamista, ettei tuohon vain pysty samaistumaan, ei tuo ole se HIFK, jota haluaa katsoa. Ei viedä taklauksia loppuun, vaikka olisi hyvä paikka siihen, joukkue on niin neutraali, että oikein hävettää. Hallille ei enää tällä kaudella tulla, ellei jotain täysin...
  8. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Stögö ottaisi Hiiroksen ja Turusen, jos vain saisi, jolloin voisi sanoa, että kahdella pelaajalla saimme 100kg kasaan. Kuten moni täällä sanoo, niin joukkue on aivan liian homogeeninen ja pistää taapertaminen kovan harjoittelun piikkiin on itsepetosta. Eihän sarjassa ole kuin yksi pleijaripaikka...
  9. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Älkää nyt hyvät miehet haukkuko tuota neitikiekkoa pelaavaa joukkuetta, kohta meitä tullaan opettamaan, miten hyvä jengi tuo jne. Tällä hetkellä ainoat joukkueet, jotka voivat teoriassa hävitä HIFK:lle ovat TPS, Pelicans ja Sport, kaikki muut ovat aivan liian laadukkaita porukoita tälle...
  10. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Viimeiset pari ottelua näyttänyt aneemisilta? HIFK on viimeisen 10 ottelun kuntopuntarissa 12., ehkä se kertoo enemmän miltä tuo joukkue on näyttänyt jo pitkään. Kuten JHag mainitsim, niin itsekin yritin taas samaa, kolme peliä putkeen katsomossa, lasten kanssa, koetin löytää pelistä jotain...
  11. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Kaikkea sitä kuulee, että nämä paskat pelit ovat jaloista vain kiinni. Jotenkin äärimmäisen tyhmää aina selitellä sitä huonoilla jaloilla, ihan kuin muilla ei olisi mitään rasitusta ja vain HIFK:lla sitä olisi. Kannattaa kysyä useammalta asiantuntijalta, ei täällä siis, saa varmasti vastauksen...
  12. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    On epä-älyllistä väittää aina, ettei jalat toimi, jos pelejä hävitään, se on aivan liian helppo selitys. Onhan tämä ollut nähtävissä jo marraskuun lopulta saakka, että HIFK:n oikea taso ei ollut sitä, mitä osa kuvitteli. Siinä vaiheessa voitettiin pelejä hyvällä maalivahtipelillä, nyt hävitään...
  13. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Joukkue on juuri niin säälittävä, kuten tulokset kertovat. Nyt kun Söderholm on poissa, niin täällä monet voivat iloita, kuinka homma nyt toimii. Toivottavasti olisi koko loppukauden, onhan meillä noita divaripakkeja tuolla ihan riittävästi. Kolme lippua olisi ollut huomisellekin, mutta luovuin...
  14. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Olihan se kuitenkin hyvä, että turvakaukalo tehtiin, koska meidän pelaajat olisivat muuten vielä pitempään saikulla. En oikein itse usko, että Törmänen hirveästi pelkää jäähyjä tai kiellä jopa kuittivihkon käyttöä, mutta meillä ei vain ole oikein siihen rooliin sopivia pelaajia. Itsensä voi toki...
  15. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Sehän meni juuri kuten pelkäsin, taidettiin taklata kerran, hiukan mussutettiin tuomarille ja Törmänen valittaa mediassa. Tämä ei ole minun HIFK! Joukkue pelaa periaatteessa näppärää peliä, jäähyjä vältellään, yksi oikea pelitilannejäähy, joka sekin tuli tuomarin avustuksella. Oma pelaaja...
  16. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Itse en löytänyt eilisestä matsista juuri mitään hyvää, samat heikkoudet paistavat kaikesta läpi pelistä toiseen, nyt siihen vain lisättiin epävarmaa maalivahtipeliä. Henkilökohtaisesti harmittaa, että huomikseksi on neljä lippua tullut hankittua ja odotettavissa on samaa tavaraa eli surkeaa...
  17. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Lukematta kommentteja, niin ihmettelen edelleen, jos tämä HIFK on sellainen, jota joku haluaa katsoa. Fyysisyyttä löytyy ajoittain enemmän sählymatseista ja joukkue lähtee täyden katsomon edessä pelaamaan 1-0 voittoa. Jos tähän halutaan HIFK:n johdon mukaan mennä, niin itse aion jatkossa...
  18. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Asenne on myös sitä, että jos maalivahti ajellaan, niin siihen reagoidaan muutenkin, kuin valittamalla medialle. Yksi esimerkki asenteen puutteesta. Silti itsekin nautin treeneistä juuri autoon hypätessä, kun kuului, että HIFk tekee tasoituksen ja sen jälkeen voittomaalin. Upea suoritus, silti...
  19. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Itse lopetan tähän keskustelun fyysisyydestä, mutta edelleen väitän kummankin HIFK:n edellisen mestarijoukkueen olleen myös fyysisen. Kannattaa käydä katsomassa niiden joukkueiden pelaajaluettelot ja kyllä sieltä vain sitä fyysisyyttä löytyi aivan eri tavalla kuin tämän vuoden joukkueesta. Eihän...
  20. U

    Peliesitykset kaudella 2014–2015

    Täällä on menossa mielenkiintoinen "putinmainen" kampanja siitä, ettei HIFK olisi epäfyysinen, eihän Venäjäkään ole hyökännyt Ukrainaan tai osallistunut konfliktiin. Jos joku ihan oikeasti yrittää väittää, että HIFK on fyysinen, niin suosittelen käyntiä optikolla ja jos joku vielä väittää, että...
Ylös