Hakutulokset

  1. T

    KalPan sairastupa kaudella 2015–2016

    Kuopiolaisten on jatkettava espoolaisten tappioputkea - Savon Sanomat Nikko seuraavaksi sairasturvan puolelle. Ketään ei taida tulla vaihdossa terveiden kirjoihin.
  2. T

    KalPan sairastupa kaudella 2015–2016

    Surullista luettavaa ja äärimmäisen paska juttu joukkueen kokonaisuuden kannalta. Eiköhän tuossa puhuta tässä kaudesta eikä sentään koko urasta, mutta onhan tuo nähty niin KalPassa kuin muissakin seuroissa, että hyvä pelaaja ei välttämättä ole enää ollenkaan entisensä pitkän loukkaantumisen...
  3. T

    KalPan sairastupa kaudella 2015–2016

    Pakit vähenee ja pidot paranee? Halonen koki kovia ja on varmasti poissa ainakin jonkin aikaa. Ehkä vähän lohdullista se, ettei ukko kuitenkaan aivan romahtanut, mutta pahalta näytti. Ehtihän Antti jo 29 peliä tällä kaudella pelatakin.
  4. T

    KalPan sairastupa kaudella 2015–2016

    Ruohomaan lisäksi myös Rissanen jäänyt pois kokoonpanosta ennen ottelun alkua, joten siinäpä sitä onkin haastetta, kun kaksi kolmesta tärkeimmästä hyökkääjästä on sivussa. Toivottavasti molempien poissaolot jäävät lyhyeksi. 1-1 peli nyt. Harjama-Bengtsson-Sebok-Pitkänen, Liigan kovin...
  5. T

    KalPan sairastupa kaudella 2015–2016

    Kilpeläinen kokeili lämmittelyissä mutta ei pysty pelaamaan, kertoo SS. Perhonen pelaa, Kinnunen avaa luukkua. Pitää säästellä kirosanoja vielä kunnes tilanne selkeytyy kunnolla.
  6. T

    KalPan sairastupa kaudella 2015–2016

    Minulle olisi kelvannut vaikka Mikael Seppälänkin jatko, Vittasmäestä puhumattakaan. Nyt kun Halonen ja Jokela, eli kaksi kolmesta fyysisesti vahvimmasta pakista on jo poissa niin varmaan joko Leskinen sitten nostetaan kokoonpanoon tai joku hyökkääjä laitetaan pelaamaan pakkina. Ehkä jotain...
Ylös