Hakutulokset

  1. T

    Halli, makkarat ja show

    Millähän kuopiolainen kiekkoyleisö saataisiin kiinnostumaan joukkueestaan? 3040 on lukema näin itsenäisyyspäivän aattona, "sinivalkoisena iltana" Niiralassa ja Kimmon ja Tonin kukkaro itkee verta. Se, että JYP pyörii samankaltaisissa lukemissa (15 peliä, 48233 katsojaa, KA 3215 vs. KalPa 14...
  2. T

    Halli, makkarat ja show

    Näinpä juuri. Olisikohan se ollut surullisella kaudella 2013-2014, kun jossain pelissä huudettiin "Vettä lauteille!", kun olisi pitänyt sanoa "Vettä kiukaalle!" ja se on sitten jätetty kaikessa veikeydessään tuohon muotoon. Ei kuitenkaan ihme, ettei se mestaruussaunakaan ikinä lämpene.
  3. T

    Halli, makkarat ja show

    Minä ainakin kuljen jo tämän yleisöasian suhteen sellaista kehää, missä tavallaan kyllä keksin selityksiä sille, miksei väkeä hallilla käy - kotisohvalta katsomisen mukavuus, liian kalliit liput (kai?), viime kausi yhä muistissa (mutta eikö joukkue ole nyt jo osoittanut että mitään järkytävää...
  4. T

    Halli, makkarat ja show

    Yleisömäärä on lauantaipeliksi aivan häpeällinen eikä siten muuta juuri voi kuvailla. Jokaisella liigapaikkakunnalla on ilmeisesti (Vaasaa lukuunottamatta) otettu osumaa keskiarvojen suhteen ainakin parin sadan katsojan verran ja jo valmiiksi huonojen lukemien Kuopiossa tämä on kai sitten tulos...
  5. T

    Halli, makkarat ja show

    "Vettä lauteille" on tosiaan aika vaikea käsittää. Miksi vettä haluttaisiin heittää lauteille? Tietysti on varmaankin sinänsä hyvä, että vesi saadaan sangosta pois, mutta eikö se kannattaisi heittää kiukaalle, jos sellainen suinkin löytyy? Ehkä KalPan saunassa ei enää ole varaa kiukaaseen? Ehkä...
  6. T

    Halli, makkarat ja show

    Minäkin olen silloin tällöin toivonut, että tuohon edelliseen yhdistelmään palattaisiin. Ymmärrän kyllä, että Lentävä KalPan Ukko-biisin käyttöönotolla haluttiin kenties yrittää vakiinnuttaa "klassinen" biisi maalilauluksi ja harvan liigajengin laulussa ei ole sanojaan ollenkaan, mutta minä...
  7. T

    Halli, makkarat ja show

    Huomasin vasta äskettäin, että JYP-Ilves-peli veti Hippokselle 3107 katsojaa - ainakin, jos liigan sivuja on uskominen (heh). KalPa-Ilves-matsin alle 3000 katsojan määrä voisi siten hyvällä tuurilla olla jokin onneton poikkeustapaus, eikä Ilves yksinkertaisesti kiinnosta turhan paljon missään...
  8. T

    Halli, makkarat ja show

    Ainakin kotisivuilla Juntunen löytyy Esittelyt-osiosta ja tuntuisi omituiselta ettei mm. erätaukokisojen vetäjä olisi palkkalistoilla. On kai mahdollista ettei hän ole. Joka tapauksessa jääkiekkoasioissa Savon Sanomista ja Juntusesta nyt ei ole järin pitkä matka KalPaan. Juttua hävetti lukea sen...
  9. T

    Halli, makkarat ja show

    Kyllä hävetti lukea tuota juttua. Antaisivat jo olla ihan oikeasti. Todella noloa. "Paskahousu", huhhuh. Alkoi taas myötähäpeällä KalPaa kohtaa tämäkin päivä.
  10. T

    Halli, makkarat ja show

    Ensi kaudelle ilmeisesti olisi luvassa sitten maskotti, tai ainakin sellaista toimisto hakee: Uutiset - Suunnittele KalPalle maskotti ja voita 2000 euroa! Lisäksi jokunen päivä sitten Savon Sanomissa oli juttua että KalPa yrittää ensi kaudelle lisätä juttujaan sosiaalisessa mediassa ja...
  11. T

    Halli, makkarat ja show

    3334 katsojaa... auts. Suuri sääli että juuri tänään, kun saimme katsoa hyvää peliä KalPalta kentällä, jäi yleisömäärä noin pieneksi. Vaikeaksi menee. No, ehkä ei HPK kuopiolaisille enää se kaikista kiintoisin vastustaja, mutta kuitenkin.
  12. T

    Halli, makkarat ja show

    KalPan pelaajat poseeraavat jälleen rohkeasti - Viihde - Savon Sanomat Miten tätä nyt lähtisi kuvailemaan. "KalPan pelaajat poseeraavat jälleen rohkeasti". Heh. Noh, Savon ylpeys on tuottanut jälleen kalenterin joka vie tätä kilpisoturiteemaa jälleen vähän pidemmälle. Se, olisiko koko...
Ylös