Hakutulokset

  1. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    En ole väittänyt vastaan tästä asiasta. En tiedä oliko Mikon oma halu lähteä pois vai mikä oli syy. Kehittyi tovereissa hyvin kun pääsi pelaamaan miesten pelejä kun junnujen pelit eivät enää olleet riittävän haastavia. Juuri tälläistä polkua tarvittaisiinkin tepsiin.
  2. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Enhän minä mistään mitään tiedä. On vaan miehen puheet aika ristiriitaisia. Mites sitten Markus Kojo kun hänkin on näin ns lainapelaajia, missä hän tulee pelaamaan loppukauden?
  3. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ville-Vesa Vainiola siityi tepsiin Tapparasta tai tarkemmin Lekistä. TPS sai kesken kauden Kalle Moision ja Lehtonen meni tilalle. TPS ei ole hyötynyt yhteistyöstä juuri mitenkään. Sen sijaan kärsii siitä kun Pulliakaan ei päästetä pelaamaan. Taitaa Ikan katkeruus olla syynä siihen.
  4. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Markus Kojo on TPS:n sopimuspelaaja ja pelaa kuulemma siellä mikä katsotaan parhaaksi vaihtoehdoksi eli CHL-pelien perusteella se on TPS.
  5. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Samaa olen ajatellut. Mikä hienointa niin Tomppa yrittää kaikin keinoin saada koko orkesterim tekemään töitä yhteisen unelman eteen. Varmasti pitää huolen, ettei yksikään kaveri ala kukkoilemaan joutavia kopissa eikä kentällä. Tänään oli maikkarin sivuilla joku juttu missä tepsistä niin Kallio...
  6. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Mitä nyt tuota tämän illan peliä kattelin Koskiranta niin hänelle ei ole mitään syytä tällä hetkellä etsiä uutta seuraa, kentän ulkopuolisista asioista en tiedä. Näytti puolustuspäässä hoitavan puolustamisen aika hyvin. Oli myös paikkoja tehdä pari byyriä. Muutenkin oli puolustavassa roolissa ja...
  7. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Salon sopimus loistojuttu ja saa huomenna vielä hyvän näyttöpaikan.
  8. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Kumeliauskas pelaa numerolla 17, Kallio numerolla 71 ja Vainiola numerolla 91
  9. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tämän viikon harjotukset on vasta vapaaehtoisia uusia sääntöjen mukaan. Seuran pitää tarjota mahdollisuus harjoituksiin mutta pelaajien ei oo pakko osallistua vielä.
  10. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Maikkarin sivuilla oli sopivasti juttu, missä Kallio kertoo, että vaihtoehdot ovat yhä TPS tai lopettaminen. Kuulemma kuuntelee muitakin tarjouksia..
  11. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ihan oikea päätös laittaa Pulli mestikseen kasvamaan korkoa. Kiekollisilta taidoiltaan mies jo pärjäisi liikassa mutta kyllä fyysisen kehittymisen kanssa on paljon tekemistä vielä, joten kausi mestiksessä tekee hyvää. TPS kertoo kuulemma tämän kuun aikana lisää pelaajasoppareista
  12. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Mitähän kovempia nimiä sieltä on tulossa?
  13. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Älkäähän panikoiko vielä, kyllä sieltä varmasti muutama pakki vielä tulee. Nummelinilla näyttää olevan 2016 vuoteen asti sopimus tepsin nettisivujen mukaan. E. Täytyy kuunnella haastattelusta podcasti ennen kuin poltan hihani ja edellä joku mainitsikin, että vähintään kaksi pakkia tulee vielä.
  14. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Keskittyköön mielensäpahoittajat nyt Spinan ja Virran haukkumiseen mutta itse näen tämän positiivisena juttuna, että pelaajat ovat sitoutuneet kahdeksi vuodeksi tähän projektiin. Se, että mitä näille pelaajille maksetaan tuntuu olevan nyt ylitsepääsemättömän vaikea asia, että jossakin...
  15. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Pitääköhän taas odottaa toukokuulle asti ennen kuin uudet sopparit ja mahdolliset jatkot julkaistaan? Vai alkaako huhtikuussa putoilemaan nimiä kun Atu virallisesti työnsä aloittaa..
  16. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Otto Niemiselle sorvattiin yhden kauden jatko ja on näin mukana ensi kauden liigaringissä.
  17. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Nummelin sano pelin jälkeen, että ura jatkuu "melko varmaan".
  18. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ilta-sanomat uutisoi Naklasta
  19. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Tämähän kuulostaa oikeen hyvältä. Taitaa olla nyt jopa niin että näistä uusista sopimuksista/jatkoista tiedotetaan vähän aikaisemmin kuin viime kaudella. Ainakin Selin taisi sanoa, että mahdollisimman pian tullaan keväällä uusien nimien kanssa ulos
  20. T

    TPS kaudella 2015–2016 – Palloseuran kunnianpalautus osa xxx

    Ilta-sanomien mukaan Patrik virta on allekirjoittanut kahden vuoden sopparin tepsiin.
Ylös