Hakutulokset

  1. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Miettikääpäs tätä: Tappara teki kuuteen otteluun 9 maalia, 1.5 / ottelu. Jos joku olisi ennen sarjaa tarjonnut tällaista, olisin ostanut heti. Silti, tuolla naurettavalla maalimäärällä Tappara raapi 4 voittoa. Joten kyllä hävittiin hyökkäyksen tehottomuuteen, mikä tuntuu uskomattomalta kun...
  2. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Sanoin duunissa samaa, että niin kauan kuin Laine on nollilla, voitetaan mestaruus - yksikin Laineen maali sytyttää Tapparan. Hyvin pidettin Laine ja johdettiin jo sarjaa 2-1. Sen jälkeen lähdettiin peruuttelemaan G4:seen ja Järvinen päästää Laineen piinasta - sitten ei vaan pärjätty enää...
  3. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Wanhoina hyvinä aikoina HIFK hävisi veitsi kurkulla aina, varsinkin vieraissa se oli aina kerrasta poikki saman tien. Vastustaja meni 3-0 johtoon 3. erän alussa ja sitten lopussa tapeltiin, 5-1. Ei tehnyt edes tiukkaa. Tämän vuotinen joukkue on näyttänyt, että se pystyy ihmeisiin. Voittamaan...
  4. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Just niin. Kysymys kuuluukin: miksi ruvettiin 6-0 voiton jälkeen pelaamaan tarkkaa prosenttilätkää, kun hyökkäävä tyyli puri Tapparaan kuin veitsi voihin? Stögölle avoin kysymys, miksi lähdettiin Tampereelle puolustamaan ja ennen kaikkea: miksi Stadissa tehtiin se uudestaan? Miksi on luovuttu...
  5. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tämä. Allekirjoitan joka ikisen sanan tästä Apassin jutusta 100%. IFKin ase oli sarjan alussa railakas hyökkäyspeli, johon tappara ei pysty vastaamaan MILLÄÄN! 2-1 johdossa muutettiin pelitapa puolustusvoittoiseksi kyttäilyksi, jolla ei olla ennenkään pärjätty, eikä pärjätä jatkossakaan...
  6. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mitä vittua tapahtui 6-0 voiton jälkeen? Alkaako jalka painaa, ei pystytä rymistelemään ja tappamaan Tapparan vauhtia jo keskialueelle. Jokainen iltapäivälehti "tiesi" kertoa, että HIFK vie kannun tänään 4-1 voitoin. Luuliko jätkät itsekin? En usko. Tappara on niin kokenut nippu, ettei se...
  7. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Vielä yks. Ollaan pärjätty aina, kun ollaan käyty jo keskialueella nostelemassa ukkoja seinille, viimeistään puolustussinisellä. Lainekin on ollut kevyt poju, jos sen ajaa laitaan. Heti kun ollaan alettu peruuttelemaan ja päästetty liian helposti kaveri alueelle, alkaa vaikeudet. Peittelemällä...
  8. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Koston paikkaa -86 on tarjoiltu kaksi edellistäkin vuotta, tuloksetta. Niin, onhan meillä nyt kasassa ihan erilainen jengi kuin vuosi sitten, mutta eipä tämäkään jengi runkosarjassa riittänyt Tapparalle. Huolestuttaa tämä laskeva trendi. Ekassa pelissä oltiin suvereeneja, G2 oli hyvä, oltais...
  9. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Pelkäsin Laineen ekaa maalia, enkä turhaan. Koko Tappara on kuin uusi jengi, kun Laine antaa buustiin. Kauan siihen meni, neljä peliä. Koko sarja voi kääntyä yhdestä Laineen maalista ja tänään näyttää juuri siltä. Huomenna vedetään 1-1 tai vähämaalista kuitenkin, kytätään ja puhallellaan...
  10. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    me ollaan hävitty tää matsi , sama meno kuin Tampereella viimeksi. Huomenna ratkeaa mestaruus, huominen voittaja on mestari
  11. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tällä pelaamisella tulee turpaan. Sukkasillaan varovainen hiihtely johtaa Tapparaa vastaan aina tuhoon. Pitää karvata, rymistellä, ajaa pakkeihin hulluna kiinni ja naulata maali-pari. Nyt päästetään Tappara mukaan sarjaan ihan liian helpolla. Tokaan erään haluan Nordis-HIFKin.
  12. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Jäätävä Husso - tappava viimeistely. Maalit Stadissa 10-0. Jäitä hattuun! Ilomäki tyhjistä ohi, peli olisi ollut 1-1. Maalipaikat varmaan tasan muutenkin, 6-muna ei kuvaa peliä ollenkaan. Sanoisin, että oli tapahtumien valossa jopa Tapparan paras peli, vaikka puolustus kusi sen sitten rumaksi...
  13. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Joo, tuomarointi jäi kyllä vituttamaan. Aika köykäisiä jäähyjä meille ja tappara sai roikkua mielen määrin. Toinen erä oli tahmeaa, johtuiko sitten Tapparan hyvyydestä vai meidän luistelun ja karvauksen hiipumisesta? Jotenkin sellainen kutina, että annettiin itse ote Tapparalle ja se kiitti...
  14. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Miettikääpä kuinka lähellä olisi tilanne, että JyP johtaisi sarjaa 1-3? Ekassa pelissä Auvitu kavensi ekassa erässä ja se käänsi myöhemmin pelin meille. Ilman tuota maalia sarja voisi olla jo 1-3. Ja kaikki pelin alkujen perseilyjen syytä, on se perkele miten vaikeaa on kestää alussa tuota...
  15. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tätä tässä on muisteltu maanantain jälkeen, kliininen 3-1 voitto olisi parempi kuin 7 maalia, joka lienee jokin kirous.
  16. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nyt kyllä alkoi vituttamaan huolella. On se saatana kun pitää 3/4 pelissä perseillä alussa. Voittoa tarjottiin, mutta ei kelpaa. Ensi pelissä voisi laittaa vaikka 0-2 taululle jo ennen matsia, niin olisi enemmän aikaa tasoittaa. Tulee taas mieleen se Kerhovoitto 7-0, jos perjantaina hermoillaan...
  17. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Maali kerrallaan kiinni, traktori sakkaa kun iso paha tulee takaa-pukukoppimaali.
  18. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Miten olis takki auki keskiviikkona Jyppikylään, siellä lienee alistunut vastustaja. Eiku.....
  19. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Jyp-pelejä näkemättä, onko yv edelleen pelaamista neliön keskelle ja/tai ohjureita ramulta Jasselle? Pikkasen kaipaisi jo siniseltä laatuvetoja, eikä ainaista näpräämistä. Eilen aika moni jypin maaleista tuli suorilla lämäreillä Lankisen logon läpi.
  20. T

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Olin ollut vakuuttunut jo ennen poffseja, että takaa hiipivä Tappara vie kannun ja laitoin vedonkin ineen. 3v putkeen hävittyjä finaaleja ja nyt tulee mestaruus. Ainoa joka voi Papparan pysäyttää (vaikea uskoa ifkiin kun yksikin voitto on vaikea tapparasta, saatikka 4. Ja poff-historia on...
Ylös