Hakutulokset

  1. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Näköjään Twitter on reagoinut ensin ja poistanut alt-right -tilejä. Facebookissa bannataan kai yleisimmin tissit :)
  2. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Perinteisen median lisäksi myös Mark Zuckerberg voisi miettiä kuinka yksipuolisen kuvan haluaa meidän muodostavan :) Henk koht en ole blokannut yhtään ystävääni, vaikka näkemyksemme vaaleista eivät ole kohdanneet ja siltikin jäi tunne 'kuplassa elämisestä'.
  3. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Osansa on tietenkin myös Romneyn vastaehdokkaalla, eikö vaan? Nyt oli kaksi valkoihoista. Romneyn ja Trumpin välissä on vain ehtinyt tapahtua melko paljon tilannetta kärjistävää, mutta ehkä asia on juuri noin kuin sanoit ja minä näen mörköjä sielläkin, missä ei pitäisi :) #BlackLivesMatter
  4. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Äänestystulosten palastelussa tuli näkyväksi omasta mielestäni pelottavin kahtiajako: valkoiset vs muut. Tiukoillehan se loppujen lopuksi meni. Over 90 Million Eligible Voters Didn’t Vote in 2016 | Heavy.com
  5. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Miten ne käännettiin? Kuvittelin jo, että selitys löytyy noista äänestysprosenteista.
  6. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    En osaa sanoa, kun en ole hakenut. Tuo tuli mieleen.
  7. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Hyvä huomio. No, eiköhän tilanne rauhoitu ja Trumpinkin kanssa pystyy elämään. Onhan tuolla valittu aikaisemminkin 'epäpäteviä', eikä siitä ole seurannut maailmanloppua. Nyt kun Aurinkotuuli otti nämä vanhemmat pressat puheeksi, niin Warren G.Harding taisi saada virkansa, koska näytti niin...
  8. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Minä en ole Hillaryn kannattaja, olen vain utelias. Ja tuo Niemöllerin runo on paljon käytetty kuvaus tilanteesta, jossa vaino ei osu ensin siihen luokkaan, jota itse edustaa, mutta väistämättä saavuttaa senkin.
  9. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Taisi olla jopa niin, että Sandersilla piti olla parempia sauma, jos vastaehdokas olisi Trump.
  10. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Höpsis, eihän noista yksikään ole vastaava kuin tämä - nuo ovat joko a) tosi vanhoja tai b) yksittäisiä tapahtumia. Tätä herkkua on kuunneltu vuosi :) Ja mä olen niin vanha että muistan itse Kennedystä eteenpäin. Köh.
  11. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Oli kyllä historiallinen mustamaalauskampanjakin :)
  12. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Tämä on myös hyvin mielenkiintoista. Muutaman mainitsi nimeltä puheessaan, joten eiköhän sieltä napsu valintoja.
  13. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Trumpin kohdalla en ole ollenkaan varma siitä, että kouriminen johtuisi siitä, että on perso naisille niinkuin nuo muut mainitsemasi, vaan vallanhalusta. Oma kahden pennin keittiöpsykologinvaistoni sanoo, että Trump vihaa naisia. Vaikea äitisuhde, nääs :)
  14. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Jos olet valkoihoinen mies, niin sinun ei tarvitsekaan olla huolissasi :) Kourijoitahan on ollut maailman sivu, mutta ei aivan tuossa asemassa. First they came for the Socialists, and I did not speak out— Because I was not a Socialist. Then they came for the Trade Unionists, and I did not...
  15. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Minusta tuo ei ole pelkästään sovinismia. Siinä on diktaattorimainen ajatusmalli "When you’re a star they let you do it. You can do anything." Eikä tästä niin kauaa ole kun oltiin hellan ja nyrkin välissä...
  16. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Oliko collegen käynyt ihminen? Tässä jutussa exit-haastetteluista on palasteltu kannatuksia. As expected, Trump did best among white voters without a college degree, beating Clinton by the enormous margin of 72 percent to 23 percent. Trump also won among white, non-college women 62 to 34...
  17. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Pentti Kouri olisi ollut kova tässä. Köh. Mutta takaisin naisiin - täytyy vielä yrittää selvitellä tätä (minun mielestäni) erikoisen kummallista käytöstä.
  18. T

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

    Naisten äänestyskäyttäytyminen on myös mielenkiintoinen kysymys. Nyt sanotaan että 53% valkoihoisista naisista äänesti Trumpia.
Ylös