Hakutulokset

  1. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mulla taitaa olla audiossa jotain vikaa. Maamme kuulosti varsin erikoiselta ja tuolla kuulostaa olevan yleisö helvetin hyvin mukana.
  2. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Itse olen tästä hieman eri mieltä. Ensinnäkin SKA omaa niin pirun laajan reservin, että tuolla on jo merkitystä pleijareita ajatellen. Pelejä ei toki pelata yhtä epäinhimillisellä aikataululla kuin viime vuonna, mutta siltikin laaja reservi antaa kyvyn peluuttaa tasaisemmin. Lisäksi kun...
  3. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nuo lopun kuntojumpat ovat vähän sellaisia, että niiden järkevyyden pystyy paremmin arvioimaan kauden viimeisen matsin jälkeen. Kunnon ajoittaminen ei aina ole ihan yksinkertaista ja vähänkin liian pitkälle vedetty jumi saattaa olla isossa roolissa väärään aikaan. Samoin loukkaantumisriski on...
  4. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Tänään oli ihan OK esitys. Karlsson hoiti hommansa kiitettävästi, mitään järkyttävää blackouttia ei tullut (vaikka lopussa kaveri tulikin helvetin kovaa ja oli jopa lähellä tasoitusta) ja loppupeleissä esitys oli aika tasapainoinen. Varsinkin kun rosteri oli vähintäänkin karmea, alkukaudesta...
  5. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mitäs tähän nyt voisi sanoa... Puhtaasti maalipaikkoja mitaten ottelutulos ei ole vääryys. Matsi oli tiukka ja kaverilla oli ehkä se pari tonttia enemmän varsinkin toisessa erässä. Toki kun noinkin tiukka matsi oli kyseessä, niin olisihan se voinut toisinkin kääntyä. Vähän niitä matseja, joissa...
  6. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että matsin kannalta oleellisia asioita ovat: 1) tulos 2) suorittaminen 3) asenne 4) yksilösuoritukset 5) satunnaiset tulokseen vaikuttavat tapahtumat 6) "sirkushuvit" Loppupeleissä tulos määrittelee sen, mitä pelistä jäi käteen. Kun runkosarja pistetään...
  7. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Eilinen oli tuloksellisesti hyvä, jopa kiitettävä suoritus. Selkeä kolmen maalin voitto kotona heti kotiputken alkuun oli tilauksessa, varsinkin kun vieraskiertue meni sekä tuloksellisesti että pelillisesti puihin. Jos matsin jälkeen taululla on 4-1 idän kärkipään jengiä vastaan, ei tulokseen...
  8. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kozun on nyt kymmeneen viimeiseen matsiin saanut kasaan pisteet 1+2. Yksi ottelu jäi lyhyeksi loukkaantumisen takia, mutta noin muutoin peliaika on huidellut 15 minuutin paremmalla puolella. Myös vastuuta YV:llä on tullut ja ketjukaverit ovat olleet jotain muutakin kuin vain tusinajätkiä. Kun...
  9. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Toisaalta hyökkääjistä muutama vähemmän pelannut (Rita, Pöysti) on ollut varsin pirteällä jalalla liikkeellä viime aikoina, siinä missä enemmän pelanneita (mm. JMA ja Jormakka) vaivaa tietty hitaus. On kuitenkin syytä muistaa se, että kokonaisrasitus ratkaisee: fyysisellä puolella on helppo...
  10. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Nyt pidempään ongelmana on ollut pakan hajoaminen jossain vaiheessa matsia. Esitys ei ole tasainen koko 60 minuuttia ja jos "hyvinä hetkinä" ei tarvittavaa eroa saada revittyä kasaan, kaveri rankaisee liian kovalla tehokkuudella. Aiemmin toisissa erissä tämä on näkynyt ihan jo tulostaululle...
  11. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Eniten tässä huolestuttaa se, että peli hajoaa pieniinkin asioihin. Aivan liian usein peli on tällä kaudella ratkennut 5-10 minuutin sisään tulleeseen maaliryppääseen, jossa syyttävä sormi voi osoittaa muuallekin kuin vain tuomarien toiminnan tai kaverin hyvyyden suuntaan. Samoin kliseisesti...
  12. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    On totta, että kumpikaan veskari ei maagista peliä pelannut ja yksittäisiä maaleja voidaan pistää joko suoraan kassarien piikkiin tai vähintäänkin otettavien listalle. Toisaalta varsinkin CSKA:ta vastaan nähtiin se, että maalineduspeli on meillä kuin pleijareissa konsanaan. CSKA ajoi jatkuvasti...
  13. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Helppoja vierasmatseja en tälle viikonlopulle odottanut, mutta en nyt ihan tätäkään povannut. Jokerit oli suoraan sanoen munaton, aseeton ja aivan vitun sekaisin sekä tänään että perjantaina. Vastustaja oli molempina kertoina niin selkeästi edellä, että pistekin olisi ollut suoranainen vääryys...
  14. S

    Jokereiden peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kun kausi alkaa näin ajoissa, niin Aaltonenhan on vielä rantakunnossa! Sääli vain, että kuivalla ilmalla ruutikin vähän tuppaa kuivumaan, tänään oli paikkoja tehdä se pari maalia. Oikeastaan matsi ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Tiedossa oli se, että liikaa ei treenejä ole alle saatu/otettu ja...
Ylös