Hakutulokset

  1. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Crawford oli runkosarjassa pitkän aikaa se syy, että ylipäätään voittoja napsittiin. Kun suurin osa muusta porukasta pelasi alle tasonsa oli Craw paljon vartijana. Myös pudotuspeleissä ja varsinkin finaaleissa joukkue sai kiittää voitoista häntä. Monen mielestä 2013 Crawford olisi ansainnut Conn...
  2. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Eikä toisaalta Mike Smithiä, jonka alaisuudessa Blackhawksin draftaaminen ja scouttaaminen ylipäätään otti huimia askeleita eteenpäin. Duncan Keith, Brent Seabrook, Corey Crawford, Dustin Bufyglien ja Tuomo Ruutu olivat sulkia Smithin hattuun. Tietenkin taustalla oli muitakin hahmoja...
  3. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Kiitokset tosiaan vielä palstaa aktiivisimmin ylläpitäville jäsenille sekä myös harvemmin näyttäytyville tovereille. Mikäli aikataulullisesti vain kaikki natsaa niin olen valmis ilmoittautumaan mukaan kokoontumiselle. Kannatetaan! Huomenna järjestetään Chicagossa paraati ja täytyyhän sekin...
  4. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Nyt voi jo tännekin vähän avautua. Mitään järkevää tekstiä ei nyt kykene tuottamaan. Sen verran fiiliksissä ollaan. Chicago Blackhawks on nyt historiansa aikana voittanut kuusi Stanley Cupia ja näistä kolme tällä vuosikymmenellä. Ehkä kymmenien vuosien päästä ymmärretään kuinka kova saavutus se...
  5. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Jep. Mielenkiintoista nähdä miten esimerkiksi Chiarellin strategia alkaa näkymään Edmontonin toimistolla? Joku Draisaitl olisi todella houkutteleva palanen, mutta Memorial Cupin MVP taitaa pysyä myös Edmontonin pitkän matkan suunnitelmissa. Seabrook Edmontonissa ei ole mitenkään kaukaa haettu...
  6. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Jonathan Toews on oma suosikkipelaajani, mutta haluan välttää näitä maailman paras -leimoja. Mitään absoluuttista totuutta näissä pelaajien paremmuusjärjestyksissä ei voida yksinkertaisesti saavuttaa. Tästä huolimatta Toews kuuluu varmasti maailman parhaimpien pelaajien ja luonnollisesti...
  7. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Varmasti parannettavaa on aina ja joka osa-alueella. En kyllä täysin jaa Blockin näkemystä pelaajien kehityksestä. Organisaatiossa on edelleen hyvä pohja nuoria lupaavia pelaajia, joilla on riittävästi potentiaalia täyttää noita alempien kenttien rooleja. En osaa sanoa onko Rockford ja Ted Dent...
  8. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Eihän sitä tosiaan tiedä kaavaillaanko Teräväistä enää keskushyökkääjäksi organisaatiossa lainkaan. Keskelle tässä vaiheessa lähtökohtaisesti häntä heittelen ihan vaan siitä syystä, että muutakaan kakkossentterin korvaajaa en laiskuuttani keksi. Ihanteellinen tilanne olisi, jos esim. Vermette...
  9. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Tässä on yksi todella mielenkiintoinen tarina seurattavaksi. Ilman muuta lähtökohtaisesti ykköskorin puolustajasta pidetään kiinni kynsin ja hampain. Seabrookin kohdalla tulee myös kysymykseen johtajaominaisuudet, joita ei voi väheksyä hänestä puhuttaessa. Tärkeä pelaaja kaikella tapaa, mutta...
  10. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Myönnän senkin, että ensi kesä on kyllä mielenkiintoisimpia pitkään aikaan. Bowman kumppaneineen joutuu luomaan uutta pohjaa näiden muutaman runkopelaajan taustalle ja osa pitkään Blackhawksia edustaneista pelaajista saa nyt lähteä. Luonnollisesti paperilla ainakin iskukyky heikkenee ja tuskin...
  11. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Ainoa negatiivinen asia McNeillin kohdalla, jonka olen Rockfordia läheltä seuranneilta kuullut on epätasaisuus otteissa. Eli tietyllä tapaa tuollaista Bickell-syndroomaa ollut havaittavissa. Tiedä sitten olisiko McNeill saanut syksyllä kutsun, mutta meni loukkaantumaan ja muistaakseni Danault...
  12. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Artemi Panarin sai postissa uuden pelipaidan. Ihan hyvältähän tuo näyttää. Blackhawksin kannalta olisi kyllä melkoinen plussa, jos otteet jäälläkin näyttävät hyvältä. Ei nyt tässä kohtaa ole intressejä ensi kaudesta jauhaa sen enempää, koska sen aika on kuitenkin tässä ihan ovella. Sen verran...
  13. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Ducks on tänä vuonna enemmän kuin yhden kentän joukkue. Keslerin johtama kakkosketju on ollut myös todella hyvä. Näin ennakkoon näkisin, että Blackhawksilla on kolmos- ja nelosketjuun heittää enemmän syvyyttää, mutta ennakkoon voi tietenkin heitellä mitä vain. Chicagon kolmosketjun varaan toivon...
  14. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Juu lähinnä spekuloitu mahdollisuudella tulla takaisin Pohjois-Ameriikkaan pelaamaan loistavan KHL-kauden jälkeen. Blackhawks nyt ihan sen vuoksi, että Nilssonin oikeudet siirtyivät haukoille Leddy-kaupassa eli tällä hetkellä vielä kuuluu tavallaan Blackhawksin organisaatioon. Voi olla ettei...
  15. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Nilssonin huikeat tilastot KHL:n runkosarjassa ja erityisesti pudotuspeleissä nostivat odotuksia kookkaan maalivahdin suhteen. Tiedossa on ollut, että Kazanin puolustuspelaaminen on ollut iso tekijä noiden tilastojen takana. Silti ihan kuka tahansa ei pystyisi samaan recordiin tolppien välissä...
  16. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Toivotaan ja mikäli sarjaa ei taputella viiden pelin sisään, niin ehkä ratkaiseviin vääntöihin ehtii kotisohvalle takaisin. Ennakkoon kyllä huikeat kekkerit luvassa. Toivottavasti myös käytännössäkin, mutta vastuksen pitäisi olla kovempi kuin tähän asti, ihan molemmille osapuolille. Lyhyesti...
  17. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Tässä konferenssin finaaleja odotellessa on aikaa katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja täytyy sanoa, että varovaisen innostunut olen tuosta Artemi Panarinista. Taitava pelimies kyseessä ja toivottavasti tästä Hawks saisi halvan kärkiketjujen hyökkääjän paikkaamaan lähteviä sekä helpottamaan...
  18. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Michail Rozsivalin loukkaantuminen on takaisku, mutta ei nyt mikään katastrofi kuitenkaan. Matkalla mestaruuteen on monta muuttujaa ja yksi on loukkaantumiset, joita ei onneksi ole avainpelaajille vielä sattunut. Ja kuin vastauksena rukouksiin Patrcik Kane kuntoutui karkeloihin juuri oikeaan...
  19. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Kiitos @VilleLeino tuoreesta, jopa skuupin kaltaisesta muistutuksesta. Huomauttaisin kuitenkin sen verran, että Hossa sainattiin Tallonin alaisuudessa.
  20. S

    Chicago Blackhawks 2014–2015

    Niin ja heh, arvatkaapa mikä on Mike Reillyn suosikkijoukkue? Jostain syystä tälläinen löytyi virallisilta sivuilta. Vähän lisää vettä myllyyn vaan.
Ylös