Hakutulokset

  1. S

    Elintarvikkeiden hintojen nousu

    Kaksi kaljaa viereisessä hotellissa, Heineken ja Franziskaner Weißbier, yhteensä 26 euroa. Ja toi eka oli vielä happy hourin aikaa ostettu. Mutta eipä tähän maahan varsinaisesti ryyppäämään tultukaan, joten kerrankos sitä.
  2. S

    Elintarvikkeiden hintojen nousu

    Tulee tehtyä yleensä päivällinen sen verran reilumpana, että siitä jää sekä itselle että vaimolle eväät. Joskus kaikki menee, ja ellei ehdi hakea toimistopäivänä aamulla jotain evästä kaupasta, käyn toimiston läheisessä lounasraflassa, jossa on kyllä pääsääntöisesti oikein hyvät ruoat. 12,50...
  3. S

    Elintarvikkeiden hintojen nousu

    Ei näy toistaiseksi vielä mitenkään. Toki sen on huomannut, mutta kun emme ole aiemminkaan ostaneet kalleimpia lihoja tms. tuotteita, ei oikeastaan erityisempää vaikutusta ole ollut. Ilkkua en halua, kun köyhyydestä olen osani saanut ja taloudellisesti mokannutkin siten, että Visa tapissa...
Ylös