Hakutulokset

  1. P

    Halli, makkarat ja show

    Mikko Juntunen eläkkeelle Vuosikymmeniä KalPan koti- ja vieraspelejä Montussa, radiossa ja jopa televisiossa/netissä terrorisoinut selostajalegenda Mikko Juntunene on siirtymässä muitten konkareitten tavoin eläkkellee kuluvan kauden jälkeen. Eläkkeelle jääminen kerrotaan Savon Sanomien...
  2. P

    Halli, makkarat ja show

    KalPalle oma maskotti? Nyt kun ollaan kaikki nämä lohikäärme, soturi ja muut larppaushommat koluttu läpi, on aika miettiä KalPalle maskottia. Kyllä, KalPa on pistänyt pystyyn kilpailun, jossa yleisö saa ideoida KalPalle omaa maskottia. Liigassahan joitakin maskotteja tiettävästi on, joku...
  3. P

    Halli, makkarat ja show

    Nämä kaksi lainausta liittynevät jotenkin toisiinsa, ainakin jos naispuolisten (korjaan: miesvartaloista kiinnostuneitten) sydämistä puhutaan.
  4. P

    Halli, makkarat ja show

    Varmaa tietoa ei, ole onko paikkoja tehty muuallekin kuin B-oven eteen, mutta siinä niitä paikkoja ainakin on. Jätesäiliö on jo tönäisty invaruudusta pois nurmikon puolelle. Tiistain Jokerit-pelin jälkeen ruuduissa ei ollut kuin yksi invataksi odottamassa kyytiin tulijoita, mutta suosittelen...
  5. P

    Halli, makkarat ja show

    Laita vaan linkkiä siihen vielä huonompaan mainokseen. Mainoshan on vähän sen näköinen, että pikku pieruissaan ollaan mietitty tuo kässäri ja kuvitelmissa varmasti ollut ihan hienokin tekele. Toteutus nyt vähän ontuu.. tai oikeastaan aika paljonkin. Eipä silti, ei kukaan varmasti käänny...
  6. P

    Halli, makkarat ja show

    Areena Projekti Viikkosavossa oli jälleen juttua ns. Areena-hankkeesta. Jäähallin ympäristöön on suunniteltu mm. Spa Hotel Areenaa, uimahallia, viihdekeskusta, asuinkerrostaloja, parkkihalli sekä messu/mailapelihallia. Hankkeen vetäjän, Heikki Korhosen mukaan tiloihin tulevat toimijat olisivat...
  7. P

    Halli, makkarat ja show

    Väittäisin kuitenkin, että tällä kertaa KalPan toimistolla on kuitenkin pieni ammattimainen tuulen vire käynyt. Monestikko on KalPan pelipaitaa mainostettu Iltapäivälehdissä? Ei vissiin kertaakaan aiemmin? Eikä ole monen muunkaan paitajulkistuksia suuremmin noteerattu. Lukon uusi paita taisi...
  8. P

    Halli, makkarat ja show

    C-kulmauksen uudistus on lähtenyt konkreettisesti etenemään ja hommia paiskotaan kulmassa kovaa tahtia. Lupahommien viivästys aiheuttanee kuitenkin sen, ettei koko kulmaus ole valmis vielä elokuun alussa, mutta liigakauden alkuun myös VIP-tilat on kunnossa. Lähde: KalPan kotisivut
  9. P

    Halli, makkarat ja show

    Ja sieltähän se odoteltu C-nurkan laajennus tulee. Valmista pitäisi olla 10.8 pelattavaan harjoitusotteluun mennessä. VIP-tilat eli kaksi uutta aitioo valmistunevat sarjakauden alkuun. Foto on aina kiva, joten tässä havainnekuva ja pohjapiirros C-nurkan laajennuksesta. Onpahan jälleen yksi...
  10. P

    Halli, makkarat ja show

    Nyt kun läpsyttimien läpyttäminen on vaientunut, on aika herätellä jälleen eloa hallin remonttiketjuun. KalPan visioissa olisi lisätä aitioita ja remontoida C-sisäänkäynti uusiksi ehkäpä jo tulevana kesänä. Nämä tiedot tarjosi YLE Savo
  11. P

    Halli, makkarat ja show

    Kyllä myö savolaiset lupsakoita ollaan kun vain se lähestymistapa on oikea. Vittuiluun vastataan vittuilemalla, oli aika ja paikka mikä tahansa. Voiphan tuo tietysti olla, että porilaisen ennakkokäsitys lupsakkuudesta on ollut hiukan yliampuva ja nyt sitten naristaan täällä kun järkkärisedät ei...
  12. P

    Halli, makkarat ja show

    Monttupubi on kieltämättä pieni, ahdas ja tunkkainen. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa hallia laajennetaan tuoltakin laidalta? Ahdasta oli kyllä tuolla Yläpesän puolellakin, mutta La ilta ja 4564 katsojaa niin ymmärtäähän tuon. Samat jutut pätee wc-tiloihin, mutta kaipa nuo lain määritykset...
  13. P

    Halli, makkarat ja show

    Pakkoko se on just siitä C-ovesta ahtautua sisälle? Siis siitä samasta ovesta josta tuntuu kaikki torin suunnalta saapuvat ahtautuvan halliin. Monttuun on kuitenkin neljä ovea mistä sisään passaa pyrkiä. Niistä ruuhkaisimmat ovet ovat B ja C-ovet, sensijaan uimahallin päässä olevat A ja D ovien...
  14. P

    Halli, makkarat ja show

    Tieliikennelain mukaan ei tarvitsekaan, mutta ihan yleisen liikenteen sujuvuuden kannalta on suotavaa. Pätee ihan myös ihan normaalissa ruuhkaliikenteessäkin tuo, että joskus kannattaa joustaa hieman eikä ajaa pilkulleen kuten laki sanoo.
  15. P

    Halli, makkarat ja show

    Eipä tarvinnut eilen kuin sen 3000+ katsojaa ja fiilis on käytävällä sama kuin sardiinilla peltipurkissa. Noh, jokasyksyinen yllätyshän tuo on, että kuinka ahdasta sen kannettoman, piripintaan kuumaa kahvia kaadetun mukin kanssa sompailu tuolla onkaan. Sama homma kotiin lähtiessä. Pisti ihan...
  16. P

    Halli, makkarat ja show

    Hallin laajennusta Aamun Mullikassa oli juttua jäähallin kehittämisprojektista. Siinä visioitiin harjoitushallia, parkkihallia ja jäähallin katsomokapasiteetin kasvattamista 10-20%:lla. Suunnitelmat lienee valmiina pöydällä ja homma on kiinni lähinnä kaavoituksesta. Nykyinen kaava ei...
  17. P

    Halli, makkarat ja show

    HIFK & JYP-lisä Tulevan kauden lippuhintoja metsästäessä törmäsin KalPan sivuilla uudistettuun lippujen hinnoittelukäytäntöön. HIFK ja JYP otteluihin tulee parin euron lisämaksu, mihin ovat pk-seudulla ja oulussa(?) fanit saaneet tottua tietyissä peleissä. Kausikorttilaisiahan tämä...
  18. P

    Halli, makkarat ja show

    WORD! Tuo Zamboni-huutomekkala-mikälie on kyllä pohjanoteeraus pitkältä aikaväliltä. Itse todistin moista esitystä Ilves-pelissä, jossa yleisöä oli mukavat 3400 ja "mekkala" sen mukainen. Seuraavaksi legendaariset KISS ME! -kamerat myös Niiralan Monttuun?? Jaska_a: Kuopiossa on tuon...
  19. P

    Halli, makkarat ja show

    Tätä olisi pitänyt varmaan kysyä viime ja toissa vuonna kun lippuja jonotettiin aamuvarhaisella kauden avauksiin ja pudotuspeleihin. Tuolloin myös JYP, HIFK ja Jokerit peleihin hyvät istumapaikat piti varmistaa viikkoja ennen ottelua, muuten joutui tyytymään huonompiin vaihtoehtoihin tai peräti...
  20. P

    Halli, makkarat ja show

    Sijainniltaan Niiralan Monttu on iha top 3 tasoa SM-Liigassa. Kysykää vaikka turkulaisilta kehtaako turkuhalliin lähteä kävellen katsomaan peliä jotta voi ottaa muutamat erätaukokaljat ja suunnistaa sieltä suoraan keskustan ravintoloihin iltapalalle. Tosin Kuopiossa joudutaan tinkimään sitten...
Ylös