Hakutulokset

  1. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Joskus kuuden aikaan simahdin ja yhdeltätoista heräsin. Tota se on kun aamusta jo menee baariin. Mutta pitkä yö taas edessä. Jäi se jenkkiautojen cruising väliin. Huomenna taitaa olla keskustassa jotain puolustusvoimien juttua.
  2. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Usein tulee herättyä joskus kahdentoista aikaan ja sitten on pitkä yö valvoa. Hukkaan menee elämästä olla himassa hereillä. Netistä homopornoa ja kissavideoita ja telkkarista kolmannen kerran sama lentoturmatutkinta. Vähän sama retardifiilis kuin silloin kun kävi töissä.
  3. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Eilen joskus neljän maissa oon simahtanut ja heräsin sitten ilta kahdeltatoista. Pitkä yö.
  4. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Mihinköhän aikaan oon simahtanut. Puoli kaksitoista heräsin ja nyt valvotaan aamuun. Ihan hyvä näin. Kait tässä selviää, vai pitääkö taas pari ekaa tuntia pakoilla jossain takahuoneessa. Sammumisen ajoitus on tekniikkalaji. No viikko sitten epäonnistuin.
  5. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Ei lokeille evästä. Joskus nuorena heitin jäätelöpuikon jämät että nuolisi kuin kissa tai jotain, mutta sinne se vaan koko tikun imasi. Sellainen paksumpi vielä Magnum/Classic okei Pirkka mitä sitten häh, mutta kuitenkin. Ja usein näkee kun jonkun jätskistä tai muusta kädessä olevasta nappaavat...
  6. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Huvikseni katselin parit leffat. Kauhea kankkunen 3 ja After Earth. Ihan ok pätkiä. Joo ei uni oikein tule. Tää on aina tätä kun pistää korkin kiinni.
  7. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Joo mulla on sama juttu. Yleensä jo pelkkä korkin aukaiseminen saa lähes unohtamaan naisten olemassaolon, ja se tunne vaan voimistuu mitä enemmän alkoholia virtaa vereen. Jotkut 18-kesäiset nyt saattaa mennä baariin ihan vain naisia iskemään, mutta silloin pitää jättäytyä juomasta enempää jos...
  8. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    En mä noista tiedä. Mulla toi oli tuollaista lievästi rauhoittavaa vaan. Ei mitään hämäräkamaa. Joskus muuten oon Tallinnan apteekeista ostellut erilaisia yrttejä muutamiin eri vaivoihin, siellä kun niitä myydään paljon, mutta eipä niistä paljoa apua ole saanut, kuten varmaan olettaakin sopii...
  9. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Ai katos pojat puhuneet kaljasta. Hitto perkele vasta ryyppäsin 11 päivää. Siis armotonta tinttausta. Aamusta lähtien kaljaa mahaan ja illalla kännissä vielä pullollinen vodkaa perään. Eihän siinä mitään vettä muistanut juoda. Parina aamuna ajattelin että muutaman paukun taisin vaan ottaa, mutta...
  10. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    No rupesin ryyppäämään. Ensin pari hassua kaljaa, sitten vodkapullo puoleen väliin. Pakko yrittää juoda vähän vettä ennen kuin nukahtaa. Huomenna on tärskyt. Hitto vaan kun tästä sohvalta ei jaksaisi nousta kun väsyttää, mutta millään ei vielä viitsisi ruveta nukkumaan kun on niin mahtava...
  11. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Joo liskojen yö. Ei puhettakaan nukkumisesta. Viis päivää tuli ryypättyä.
  12. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Nukkumatti unohti käydä. Ei ole Nykäsen Mattiakaan näkynyt. Tulis edes Matti ja Teppo. Ei viitsis taskumattiinkaan turvautua...
  13. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Joo pistäähän se väsyttämään. Silmät ainakin meinaa mennä kiinni, mutta aivoja ei nollaa jos joku juttu stressaa. Reseptillä vissiin saa vähän halvemmalla ja Jenkkilästä tilatessa vieläkin halvemmalla...
  14. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Helsingissä on näköjään -13, ainakin tän tabletin mukaan. Ei mulla mitään mittareita ole. Äsken kun tosta läheisestä 24h-Alepassa hain ykköskaljaa niin ei tarvinnut pitkiä kalsareita eikä talvitakkia. On toi kauppa kyllä hyvä etu. Aiemmin mä asuin ihan Itiksen vieressä ja se se vasta oli hyvä...
  15. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Hei nyt hei ei tää oo totta. Mikä tää juttu oikein on? Xhamsteri perkele. Kuvasko toi tabletin silmä mua koko ajan kun puuhailin vai mitä häh. Ei tästä tuu mitään. Siis jätkät hei mä vaan raavin mun nivusta vartin. Ihottuma vaivaa. Sattuu sattuu. Nokkoset kutitti. Pakko oli raapia. Ja sitä...
  16. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Joo flunssa pääsi iskemään. 38.9 näytti kuumemittari kun pari tuntia sitten mittasin, mutta nyt vissiin on laskenut kun puolitoista buranaa vetäsin naamariin. Kaljaa täällä nyt kittailen. Telkkarista tulee jotain NASA:n kuvaa...
  17. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Joo ei näin kuumassa pysty nukkumaan. Kaksikin tuuletinta tossa pauhaa, mutta ei auta. Kaljaakin oon kitannut. Pakko vissiin vetää perseet.
  18. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Levottomat jalat riesana. Äsken kävin tuolla ulkona pienellä juoksulenkillä ja lopuksi kävelin vähän rappusia, mutta ei auttanut. Pari paukkua ajattelin nyt vetästä naamariin. Huomenna pitäis kauppoja kierrellä ja treffeilläkin käydä, luultavasti siellä Magnum-jätskijutussa.
  19. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Joo niinpä. Matsin ajan väsytti, mutta sen jälkeen ei tippaakaan. Kaks tuntia pyörin hermostuneena sängyn pohjalla kunnes kävin ton tytön baarikaapilla. Nyt tässä sängyllä on lisäkseni kissa, kännykkä ja muki, johon kaadoin kolme paukkua. Mitä sitä muuta tarvitseekaan häh?
  20. P

    Yöketju (klo 24:00–06:00)

    Päivällä hiki valui, vaikka vaan t-paidassa olin liikkeellä. Välillä kyllä satoi hieman vettä, mutta ilma oli jotenkin hiostava. Osittain se tosin saattoi johtua krapulastakin. Huomenna muuten mulla saattaa olla treffit. Todennäköisesti onkin. Ihan varmaksi en vaan montaa päivää aikaisemmin...
Ylös