Hakutulokset

  1. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Nastolalainen kaveri mietti olisiko mahdollista kuitenkin, jos katti olisi jäänyt auton alle tai esimerkiksi asunut auton moottorissa. Sellaistakin joskus tapahtuu. Tai sitten tuollaista porukkaa on vain ihan oikeasti olemassa.
  2. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Tietyllä tavalla ei ehkä edes ole mitään selkeästi havaittavaa suuntaa. Tai no tietenkin vain pahemmaksi menee sinänsä, mutta joskus voi olla rauhallisempaakin ja sitten mikä tahansa juttu voi levitä täysin käsiin. Se voi olla aivan mitä tahansa ja vaikka miten paikallista, mutta siitä saadaan...
  3. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Otetaan huutia kimpassa. Muistan kyllä sen tunteen miten hassua se oli kiduttaa kalaa ja jonkunlaista lapsenomaista nautintoa siitä sai. Mitä tiedän mukana olleista pihan pojista, niin ihan aika isoihinkin johtotehtäviin asti sieltä on edetty. Ei noissa ollut tai ole kyse kasvatuksesta vaan...
  4. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Kaloja tuli pienenä kidutettua, mutta siitä ei kukaan aikuinen tiennyt. Eihän se jälkeenpäin järkevältä tunnu, mutta sellaista se nyt oli 80-luvulla pikkukollina. Vähemmän oli muita aktiviteetteja, niin sitten keksittiin tuollaista. Vastenmielistä tässä on nimenomaan se, jos ja selvästikin kun...
  5. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Muutaman kerran on tullut hätänumeroon soitettua ja kerran varmistin, että saavathan teinitytöt varmasti kaverinsa kotiin, kun siinä olisi helposti sammunut hankeen. Äidinvaistoa minulla ei ole, mutta miten voi niin kuin olla edes yrittämättä tehdä jotain. Todella toivon, että tämä laji joskus...
  6. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Joku malli oli juuri julkisuudessa asian tiimoilta. Kovin on karuja before ja after -kuvat. Ja eihän se pelkkä ulkonäkö vaan siinä voi äkkiä mennä näkökykykin.
  7. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Ai tämä on täällä. Meinasin laittaa itku vai nauru -ketjuun. Ihmettelin toki hieman hänen touhujaan, kun uutisissa näin, mutta ei kyllä minullekaan tullut mieleen, että joku olisi asiasta sen enempää pahoillaan. Miten helvetissä nettikin on kaikille vapaasti saatavilla. Jos on liian idiootti...
  8. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Vähän ehkä erikoiseen ketjuun kuitenkin meni, koska vaarattomiahan nuo ovat. Kyllä, on kokemusta ja eiväthän ne tietenkään kivoja ole.
  9. P

    Äärimmäisen vastenmielisyyden äärellä

    Kissalla on nyt silmät vähän kiinni tuossa, mutta nimenomaan kuvan koira näyttää aivan idiootilta: Koirat rakastavat omistajiaan viisi kertaa enemmän kuin kissat (Iltalehti)
Ylös