Hakutulokset

  1. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Mitä vittua täällä keuhkotaan? JYP on tasan neljän joukossa mutta ei kahden. Tuokin on on loistosuoritus kun katsoo rosteria. Nättinen ei ole Lemieux eikä Tavi Hull. Vitun pässit!
  2. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Carlsson on erittäin hyvä esimerkki siitä mikä on seuran houkuttelevuus ja taloustilanne. Se on mikä se on nyt eikä siitä muuksi muutu vaikka kuinka viisastellaan. Ilman KHL-kauppoja ennen menestysvuosia ei menestyksen perinne olisi tänne edes rantautunut. Hyvä että sitä jokusen vuoden sai...
  3. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Alkukauden kaltaista loukkaantumissumaa on taloudellisesti ja pelillisestikin täyttä hulluutta lähteä hankinnoilla paikkaamaan. Pahimmillaan ne ovat tulevaisuudesta ratkaisevasti pois ja mikä sotku sitten onkaan kun vemppaosasto palaa kehiin. Palkkapyynnitkään eivät taatusti vastaa pelillistä...
  4. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Veltsu on valmentanut JYPin ensimmäisellä kaudellaan viidenneksi ja toisella kaudella kolmanneksi. Minun mielestäni aika kovat näytöt. Katsokaas vähän muita liigaseuroja ja näyttöjä sieltä. Täällä aina kuvitellaan JYPin materiaalin olevan niin kovan että vain mestaruus kelpaa. Paskat...
  5. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Täytyy ottaa myös huomioon että katsojakeskiarvon jatkuva tippuminen tuo helposti 300k:n loven budjetoituun. Taisi viimeisin tilinpäätöskin kaunistua Julius Hongan takia melkoisesti. Tätä menoa luokkakokouksesta lienee turha puhua. Maksukykyä ei ole. Joku orpo luokalle jäänyt saattaa päästä...
  6. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Turha täällä on vielä ranteita aukoa Nättisen ja Löfmanin osalta. Annetaan nyt aikaa 10-15 peliä. Perrinin perään haikailu on tyhmää ja turhaa. Eki on pelimies mutta ei missään tapauksessa 250-300k:n arvoinen. Ei lähellekään. Tässä JYP teki rohkean ja oikean ratkaisun.
  7. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Aika moni kannattaja puhui välikaudesta myös vuosi sitten tähän aikaan vaan kuinkas kävikään. Joukkueen tulee olla valmis 15.2.2016. Uskomatonta kärsimättömyyttä ja pelkästään näiden luokkakokouslaisten perään vinkumista.
  8. O

    JYP 2015–2016 – Veltsun reagointishow, osa III

    Voiko Veltsu hoitaa tän viä paremmin? Missä Köpi ja muut protestoijat? Mikä riittää? Mestaruus? Vittu mitä gloryhuntereita. Te voitte lähtee!
Ylös