Hakutulokset

  1. N

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Totta, peliälyjen vertaaminen on erittäin vaikeaa, enkä tuohon leikkiin lähde ollenkaan. Omasta mielestä sekä Hodgson aikanaan, että nyt Reinhart vaikuttivat olevan jatkuvasti oikeissa paikoissa turnauksessa ja tehneen oikeita asioita. Kummallakin on/oli erinomainen peliäly...
  2. N

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Ei ainakaan Vancouverissa. Hodgson on esimerkki pelaajasta, joka näytti junioreissa loistavaa peliälyä (esimerkiksi OHL-valmentajat äänestivät hänet liigansa älykkäimmäksi pelaajaksi kaksi kertaa peräkkäin, samoin hän sai todella paljon kehuja tuosta puolesta noiden nuorten MM-kisojen aikaan)...
  3. N

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Kyllä omia hyvin onnistuneita prospecteja pitääkin hehkuttaa, sillä ei noita mahdollisuuksia liikaa tule. Minulle Reinhartin kisat toivat mieleen Cody Hodgsonin U20-kisat aikoinaan. Hodgson oli Reinhartin tavoin Kanadan varakapteeni, hän voitti turnauksen pistepörssin (6 peliä, 5+11=16), hän...
  4. N

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Totta, kyllähän Zadorov isoja minuutteja pelasi jo runkosarjassa ja Windsoria vastaan ensimmäisellä kierroksella ja varmasti hän pysyisi sen puolisen tuntia pelaamaan ainakin aika ajoin runkosarjassa. Pitkällehän tuo on runkosarjan osalta peluutuskysymyskin, eli jo ratkenneissa peleissä noita...
  5. N

    Buffalo Sabres 2014–2015

    Se voi olla noin mikäli Sabres-foorumi on yhtään samanlainen kuin Canucksin puolen foorumi (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta toki). OHL on kova sarja, eikä siellä enää nykyisin kukaan pysty vetämään yli joka toista vaihtoa pitkään, ei etenkään playoffeissa. Ne ajat, kun Chris Pronger pelasi...
  6. N

    Buffalo Sabres 2014–2015

    En tiedä mitään Zadorovin motivaatiosta pelata Londonissa, mutta eihän Sabresilla hänen kanssaan kiire ole. Londonillakin taisi jäädä joukkueena viime kaudella vähän hampaankoloon playoffeissa, kun joukkueen ykkösmaalivahti Anthony Stolarz hölmöili itsensä kahdeksan pelin pelikieltoon...
Ylös