Hakutulokset

  1. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Lumi ja pyry olisivat saaneet pysyä Kiinassa.
  2. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    En nyt tietenkään kovin tarkkaan ole perehtynyt tähän väestön tai kouluttautuneimman väestönosan siirtymiseen kuihtuvista kunnista pois mutta jonkin verran on siitä kuitenkin kertynyt havaintoa, esim. Kaakkois-Suomesta. Jopa L:rannan kokoisesta kaupungista haalitaan rahakkaampien tarjousten...
  3. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Kuten olen omissa viesteissäni todennut, ei vielä mutta ehkäpä tilanne alkaa siinä 2015-2020 kääntyä siihen suuntaan, että pelkillä vähäisillä kuntaliitoksilla ei enää päästä siihen tavoitteeseen jossa kuntataloudet maamme köyhimmillä alueilla pysyisivät tasapainossa vaan vaaditaan jo muitakin...
  4. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Minä ainakin näen Itä-Suomen sen verran merkityksellisenä seutuna, että vedän mukaan tähän kasvukeskusajatteluun koko eteläisen rannikkoseudun sekä L:rannan kuten parissa viestissä olen paikkakuntana tuonutkin esille. Tietty Itä-Suomessa voitaisi tehdä laajempaakin kasvukeskusyhteistyötä...
  5. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Onko siellä saunan takana vielä tilaa? Asia voidaan kääntää myös toisin päin. Onko tulevaisuudessa enää tarvetta ylisuurille sairaanhoitoyksiköille monissakaan kunnissa kun väestön ikääntymisen ja lopulta kuolemisen myötä kunnan väkiluvut omat vähentyneet romahdusmaisesti kuten ne osassa...
  6. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Kiitos viestistäsi, olisi ollut mielenkiintoista tutustua laajemminkin koulujuttuusi. Kuten kirjoitinkin: "Jossain vaiheessa tulevaisuutta näen tilanteen kuitenkin sellaisena, että suurin osa suomalaisista asuu kapealla kaistaleella eteläisessä Suomessa (todellisuudessa lienee kolmiossa...
  7. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Minä taasen olen tutustunut siihen psykiatrian puoleen potilaan näkökulmasta ja aika surkeita tarinoita sitä on korviini kantautunut siitä kun kunnat joutuvat työskentelemään kriisirajalla kaiken aikaa ja siltikään budjetit eivät riitä kuin puolelle vuodesta - tosin sen allekirjoitan, että...
  8. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Ajatuksissani hyppäsin kappaleesi joten tulin turhaan esittäneeksi kysymyksen sinulle, my mistake! Aika moni joutuu jo nykyään muuttamaan väkisin kunnasta toiseen joten tavallaan on aika turhaa ryhtyä kyselemään heidän motivaationsa perään - etenkin kun kuntien alasajo tapahtuisi hallitusti...
  9. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Mitä mieltä olet, riittääkö niissä kunnissa sitten tulevaisuudessa entistä paremmin töitä vai vaikuttaako globalisaatio entistä kovemmin siihen, että työpaikat pakenevat Suomesta jolloin ensimmäisenä tästä suuntauksesta kenties joutuvat juuri kärsimään ne pienet kunnat jotka sijaitsevat...
  10. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Hallittu alasajo koskenee vain valtioita joiden pinta-ala väestöön suhteutettuna on kohtuuttoman suuri kuten Suomella, meitä on vähän mutta maa on kohtuuttoman laaja jolloin rakenteellisesti tulee kalliiksi pitää asuttuna koko maa. Valtiotalouden kannalta olisi kannattavampaa jos väestö asuisi...
  11. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Sanoisin, että näin tullee tapahtumaan todella suurella todennäköisyydellä seuraavan sukupolven viimeistään kahden kuluessa, väestö pakkautuu etelään ja lounaaseen lukuunottamatta muutamia muualle maahan jääneitä maakuntakeskuksia, tällaisia voivat olla Jyväskylä, Oulu, L:ranta (voidaan jopa...
  12. M

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Vaikka aihe on tunteita herättävä ja kenties provosoivakin - uskoisin ainakin, että täältä löytyy sellaisia kirjoittajia jotka pitävät tavallaan pyhänä asiana sitä, että Suomi on asutettu Hangosta käsivarteen saakka ja Suomea puolustetaan Hangosta päälakeen saakka. Kumpikin voi kuitenkin...
Ylös