Hakutulokset

  1. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Kyllä otteet ja palaute olivat jo syksyllä samalla tasolla, eikä silloin ollut tietoa tepsi sopparista. Ja kyllä häntä on myös ansaitusti kehuttu kauden aikana
  2. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Näkemys se on tämäkin. Toki jos mittarina on vastustajan pussiin pelaaminen, niin on varmasti.
  3. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Ei Lukolla siihen ole varaa, että Artun penkille laittais, kun ohkasella mennään.
  4. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Kyllä tulee, isompia ja pienempiä. Eilen Artulle tuli, tilanteessa jossa oli tilaa ja aikaa tehdä toisenlainenkin ratkaisu, helvetin suuri virhe, joka maksoi maalin. Se oli sitä kuuluisaa voitolla leikkimistä.
  5. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Vili on tehnyt 2 maalia tähän sarjaan ja skaldo maalin per peli. Ilomäellä on ollut hiukan hiljaisempaa
  6. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    @M.Hatchet Virheitä tulee kaikille, mutta tän päiväinen virhe oli sellainen, jota ei yhdeltä joukkueen kokeneemmista kavereista kyllä odota, varsinkin kun juuri edellisenä päivänä päästettiin peli luisumaan käsistä. Toinen vastaava sattui Kainulaiselle, kun veti kärkikynää hyökkäyspäässä ja...
  7. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    En vois olla enempää samaa mieltä. Ihan huipuista Ilomäki jää jälkeen luistelunopeudessa, tasaisuudessa ja siinä, että vaikka oivaltava onkin, niin hiukan hidas myös niissä oivalluksissa.
  8. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    No ainakin mun kommentit oli seurausta kahdesta tilanteessa, joissa olis voinut eilen itse vetää. Toinen oli ylivoimahyökkäys, jossa haki liian vaikeaa passia takatolpalle ja toinen oli tilanne, jossa vetosektorista ratkaisu oli jättö tapparalaisen lapaan. Paremminkin on pelannut tässä talvella...
  9. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Artulla on mennyt peli hiukan näperelyksi taas viime aikoina. Suoraviivaisuutta kiitos
  10. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Tästä hankinnasta en innostu, vaikka haluaisin.
  11. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Slovakia pelissä tuli vahva flashback runkosarjan suorittamiseen. Pari harhasyöttöä paineettomassa tilanteessa ja tänään poppareilla.
  12. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Jotain se Arttu oivalsi ennen viimeistä runkosarjapeliä Ilvestä vastaan ja pelasi jo sen hyvällä tasolla. Pleijareissa oli myös hyvä ja sama vire on jatkunut maajoukkueessa. Näillä näytöillä mahtuisi mun lukkoon, mut runkosarjan näytöillä ei.
  13. M

    Arttu Ilomäki, Rauman Lukko

    Minä en missään tapauksessa pitäisi. Niin ristiriitaista kuin se onkin, niin Virran mukanaan tuoma Ilomäki ei enää millään tavalla sovi Virran päivittämään pelitapaan. Arttu hidastaa peliä ihan hemmetisti kiekon hautomisella, eikä kunnioita kumpiakaan siniviivoja yhtään. Siitä olen samaa...
Ylös