Hakutulokset

  1. M

    Iron Maiden

    Kyl. My Dying Bridesta muistan kun laulaja vääntelehti lavalla. 1999 Nordiksella myös paikalla ja sieltä suoraan lukion juhliin.
  2. M

    Iron Maiden

    Mä olen Kulttuuritalolla ollut viimeksi katsomassa Iron Maidenia. Tosin on siitäkin jo hetki.
  3. M

    Iron Maiden

    No sitä mä mainostaisin ja paljon. Ei tuo tietty varma tieto vielä ole. Mutta kaveri joka oli median edustajana tuolla ihan kavereilleen Facebookissa vinkkasi tästä että oli mainittu Helsingin olevan Dickinsonin keikkakalenterissa. Ns. vapaamman keskustelun kautta oli tämä kai tullut ilmi, ei...
  4. M

    Iron Maiden

    Ei julkisesti sanonutkaan mitään.
  5. M

    Iron Maiden

    Tuttu oli ollut Dickinsonin mediatilaisuudessa ja Helsingin keikkaa pukkaa jossain vaiheessa.
  6. M

    Iron Maiden

    Aika varmasti perus-asiakaspalvelijat saavat tiedon keikoista todella lähellä lipunmyynnin alkamista. Eli eivät tiedä mistä neuvotellaan ja milloin julkistetaan mitäkin. Liikaa riskitekijöitä että tulee tieto julki ennen sopparin allekirjoittamista.
  7. M

    Iron Maiden

    Piti oikein itsekin miettiä että mitä ne kovimmat Maiden-levyt ovat itselle. Ja kai se menisi näin: - Piece of mind - Seventh son - Somewhere in time
  8. M

    Iron Maiden

    Tuossa vähän lainattua infoa: IRON MAIDENIN HELSINGIN KONSERTIN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYT Konsertti perjantaina 18.07.2008 Olympiastadionilla, Helsingissä AIKATAULU Klo 16.00 uloimmat portit avataan Klo 17.00 portit Olympiastadionille avataan noin klo 18.30. Lauren Harris noin klo...
  9. M

    Iron Maiden

    Eikös juna-asemalla ole näitä 24h säilytyslokeroita? Noista majapaikoista en tiedä muita kun uimahallin vieressä olevan hostellin, olisiko sitten sama mikä on jo mainittu...
Ylös