Hakutulokset

  1. M

    TV-sarjaketju

    Utöä tuli katsottua tv:stä se ensimmäinen jakso, mutta eihän tuota taida löytyä kuin Ruutu+:sta siitä eteenpäin. Ovatko nämä kotimaiset sarjat yleensä millä aikataululla tulleet ihan Neloselta, vai jääkö pelkästään Ruutu+-tilaajien iloksi?
  2. M

    TV-sarjaketju

    Nimenomaan näin. Itsekin odotin samoin perustein tätä Etsijät-sarjaa, mutta omalla kohdalla homma loppui ensimmäisen jakson jälkeen. Helkutinmoista huutamista, meuhkaamista, kiroilua ja älämölöä ilman mitään järkeä.
  3. M

    TV-sarjaketju

    Tämä on tosiaan jännä homma, miten pienelle huomiolle Myyrä on jäänyt. Varsin mielenkiintoinen ja toimiva formaatti.
  4. M

    TV-sarjaketju

    Kyllä se tämä Harlan Cobenin sarja oli, jonka katsoin itse Netflixistä aiemmin. Oisin voinut väittää, että tämä tuli katsottua vuosi sitten keväällä, mutta vähintäänkin kesällä/alkusyksystä. Eli joka tapauksessa ollut siis jo aiemmin Netflixissä, vaikka uutuutena mainostettaisiinkin.
  5. M

    TV-sarjaketju

    EIkös tämä ole jo ollut vuoden pari ainakin Netflixissä? Tai ainakin itse tuli jo tuossa aikoja sitten katseltua. Toki on voinut poistua välillä?
  6. M

    TV-sarjaketju

    Minä en ole lukenut nettikeskusteluja veikkauksista lainkaan. Palefacen tunnistin heti ensiesiintymisestään, mutta Henri Alenia en. Olin lähes satavarma, että Ilkka Vainiohan se siellä laulelee. Oli nimittäin niin samanlainen lauluääni ja vieläpä liikehdintä ja eleet, että yllätyin todella, kun...
  7. M

    TV-sarjaketju

    Kiitos vinkeistä, pitää tutustua!
  8. M

    TV-sarjaketju

    Eilen tuli katsottua Netflixistä ensimmäinen jakso kuusiosaisesta ranskalaisesta minisarjasta Metsä. Hyvin paljon saksalaisen, myös Netflixistä löytyvän Dark-sarjan tyyliä ja fiilistä mukana. Kyllähän tuokin täytyy loppuun asti katsoa.
  9. M

    TV-sarjaketju

    The Leftovers on kyllä kova sarja. Katselen sitä Ylen tahtiin, eli kolmannesta ja viimeisestä tuotantokaudesta on nyt katsottuna jaksot 1-4. Vielä olisi 4 jaksoa tätä herkkua tiedossa. Niin ja tuossa kolmannen kauden nelosjaksossa mainittiin tosiaan ajankohtaisesti Suomi ja jalkapallon MM-kisat :)
  10. M

    TV-sarjaketju

    Kyllä tämä allekirjoittaneelle toimii edelleen varsin hyvin. Vaikka osin tyhmiä juonikuvioita, niin pitää tiukasti otteessaan.
  11. M

    TV-sarjaketju

    Eikös Outcastista tule uusi jakso aina maanantai-iltaisin klo 23:00? Viime viikon maanantaina tuli katsottua ensimmäinen jakso ja mielestäni tämän viikon maanantaina tuli samaan aikaan toinen jakso ensimmäistä kertaa ulos. Ei vaan tullut tuota katsottua, kun tuli potkupalloa samaan aikaan. Eikös...
  12. M

    TV-sarjaketju

    Jees, Outcast pitää katsastaa. Tai no, tulee sen verran myöhään, että menee nauhalle. Sitä ennen tietysti samalta kanavalta viimeinen jakso 11/22/63:a.
  13. M

    TV-sarjaketju

    Kiitos Fox-vinkistä. Odottelinkin, että milloinkohan saadaan nähdä sarja Suomen tv:ssä ja aika pikaisesti onneksi, alkaa siis näköjään jo ensi maanantaina klo 22:00. Hyvä ettei mennyt ohi. Kirja on siis luettu ja sarja kiinnostaa.
  14. M

    TV-sarjaketju

    Samoin, kirja on luettu aiemmin ja sarja kiinnostaa. Onkohan tulossa Suomen Netflixiin.
  15. M

    TV-sarjaketju

    Losissa Universal Studioseillahan tuo alkuperäinen talo seisoo edelleen. Ainakin 2010 kesällä sen pääsi näkemään istuen auton vai junan kyydissä, en nyt muista, mutta siis tällainen kierros jossa kuljettiin tuon motellin edestä ja taustalla itse talo.
  16. M

    TV-sarjaketju

    Samaa mietin itsekin. Taisi tulla samaan aikaan Suomen pelin kanssa, joten tällä palstalla harva lienee katsonut. Tuleeko Foxilta yleisesti uusintana näitä sarjoja seuraavina päivinä? Tai näkeekö netistä?
  17. M

    TV-sarjaketju

    Kyllähän tuo Better Call Saul on alkanut juuri niin laadukkaasti ja mielenkiintoisesti kuin odotinkin. Onpa herkkua tällaiselle Breaking Badista todella pitäneelle. Hauska nähdä myös samoja Breaking Badista tuttuja hahmoja ja saada taustoitusta heidän puuhailuilleen ennen BB-aikakautta.
  18. M

    TV-sarjaketju

    Terra Novaa jaksoin katsoa ensimmäisen jakson ja toista hieman vilkuilla. Ei toimi, surkeaa kaikin puolin. Helsingin herra taas oli ihan hyvää viihdettä ensimmäisen jakson osalta ja eiköhän tuota tule jatkossakin väijyttyä.
  19. M

    TV-sarjaketju

    Alcatraz kyllä kiinnostaa, varsinkin kun toissavuonna tuli käytyä sarjan tapahtumapaikoilla San Franciscossa ja myös itse Alcatrazissa. Itsellä ei vaan oikein into ja kiinnostus jaksa kantaa niin kauas, että näitä tulisi katseltua jenkkitahdissa. Täytynee siis odottaa vuosi tai pari, niin...
  20. M

    TV-sarjaketju

    Juu, Lostin viimeistä kautta odotellaan innolla. Tullee Suomessakin ulos nelosella aika pikaisesti nyt keväällä? Onkos kukaan katsonut Suomen tahtiin nelosella pyörivää Flashforwardia? Kolme jaksoa on tullut tähän mennessä, ja ihan hyvää torstai-illan viihdettähän tuo on ainakin tähän asti ollut.
Ylös