Hakutulokset

  1. M

    Pe 20.10.2017 Otteluseuranta (Liiga)

    Nyt jäi Tapparalle jäähy viheltämättä, kun Vainio lanattiin maahan. Jälkitilanteesta Tappara tekee 3-1.
  2. M

    Pe 20.10.2017 Otteluseuranta (Liiga)

    Voisin melkein väittää, että vikaa on joko netissä tai koneessa. Itsellä ei ole kolmen vuoden aikana ollut ongelmia kuin yhden käden sormilla laskettavan verran. Samoin niillä tutuilla toiminut ongelmitta, joilla on ollut tarpeeksi tehokas kone ja netti käytössä.
  3. M

    Pe 20.10.2017 Otteluseuranta (Liiga)

    Tapparalle jäi viheltämättä väärä vaihto, jos kerta kuudes pelaaja kerkesi jo hyppäämään askiin, kuten selostaja sanoi.
  4. M

    Pe 20.10.2017 Otteluseuranta (Liiga)

    Kyllähän Repo tuossa lopussa ajautuu maalivahdinkin alueelle, eikä maalivahtiin saa silloin osua, jos maalivahti on maalivahdin alueella edes osittain. Toki hylkäys olisi ollut epätodennäköisempää, mutta haastolla olisi saanut mahdolliseen hylkäykseen sekä pidemmän aikalisän.
  5. M

    Pe 20.10.2017 Otteluseuranta (Liiga)

    Vaikea sanoa hylkäyksestä, mutta iso merkityshän tuolla Ruusulle oli. Ei päässyt vetäytymään tolppaan kiinni, koska yritti saada mailan takaisin mukaansa. Olisi saattanut jopa olal hylkäyksen paikka. Toki värilasit ja jne.
  6. M

    Pe 20.10.2017 Otteluseuranta (Liiga)

    Ilveksen kannattaisi haastaa tuo maali, Revon luistin estää Ruusun torjuntaliikkeen. e. Miksi Ilves otti vain aikalisän, eikä haastanut maalia? Selkeä kontaktihan tuossa oli Revon ja Ruusun välillä, kun Revon luistin esti Ruusua liikuttamasta kilpikättään.
  7. M

    Pe 20.10.2017 Otteluseuranta (Liiga)

    Ensin jäi Ilvekselle kiinnipitämisjäähy viheltämättä, jonka jälkeen Järvisen katastrofisyöttö josta Laakso karkaa läpi ja tekee 1-0. e. Huvittava tuo Liigan tuomarilinja, siellä vuoronperään joukkueet naputtavat ja koputtavat mailalla käsille.
Ylös