Hakutulokset

  1. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Nämä salmet, tepot, ulanderit ja kasket ovat itse asiassa olleet positiivia pelaajia. Pelanneet paljon paremmin kuin moni odotti tai pelkäsi. Samaa mieltä siitä ettei ongelma ole suinkaan ollut nuo pelaajat, vaan se ettei ne "kärkiäijät" ole olleet kentällä. Muistetaan nyt että viime pelistä...
  2. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Vaikka HIFK jatkaisi kuten on viimeiset 20 peliä pelannut (eli 2 pinnaa per peli keskiarvolla) ei se tulisi riittämään kuin neljänteen sijaan. Tarvitsisi Tapparan tai TPS:n pienimuotoista dyykkausta. Mutta eihän tässä mitään ongelmaa ole eikä pakkihankintoja tarvita. Pitäähän sitä antaa omille...
  3. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    On. Ja kun ketään ei vielä ole tullut tilalle. No, tulee mieleen ne kesäiset väännöt missä osa palstalaisista sanoi pakiston olevan aivan riittävä koska haluttiin myös junnuille peliaikaa. Sama vääntö on todennäköisesti edessä taas ensi kesänä, ei porukka vaan ota opikseen. Tuolla kesän...
  4. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    HIFK on pelannut yllättävän hyvin kun katsoo minkälainen puolustus sillä on ollut käytössään. Tämän päiväinen on kyllä jo pohjat, ei siitä mihinkään pääse. Tsemppiä kuitenkin Tobulle (Winberg), toivottavasti pääsee myös kentälle asti. Jo kesällä oli nähtävissä että pakisto on riittävä, jos vaan...
  5. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Kyllä. Mutta jos ajatellaan olisiko Malinen riittävä ykkösen sentteriksi, niin vastaan että olisi, jos vaan laidoilla olisi oikeat pelaajat. Thorell ja Rask eivät ole, he tarvitsevat keskelle toisentyyppisen sentterin. Kolmosessa yhdessä Ahtolan ja Haatajan kanssa kyllä aivan riittävä.
  6. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Malinen olisi aivan riittävä, jos toisella laidalla olisi kiekollista taitoa ja toisella puolella Haataja. HIFK:llakin on esimerkkejä siitä että esim. ykkösketjun peliä pyörittää laituri. Tällä kaudella jengissä on hyvät ja tunnolliset sentterit, mutta kun ovat kaikki melkolailla samasta puusta...
  7. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Aivan varmasti on. Sekoitat nyt kaksi asiaa, budjetoidun ja käytetyn. Nyt ne Laaksoon budjetoidut fyrkat on käytettävissä johonkin muuhun. Toivottavasti käytetään järkevästi.
  8. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Ei unohdu, mutta HIFK oli jätetty taidon osalta kesällä niin vajaaksi, ettei yksi Sopanen vielä riitä. Vielä tarvittaisiin toinen kiekollinen ykköskorin hankinta ja pakistoon vähintään yksi vakaa oman pään pakki. Vähintään on mukana siksi että noiden vemppojen tilanne voi tuoda vielä tarvetta...
  9. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Todennäköisesti kääntyy. Nykymeno on nimittäin aika kaukana siitä mitä se oli Brewerin aikana. Silloin HIFK oli taitava ja kova ja tarvittaessa annettiin takaisin. Mutta myllyt eivät olleet itseisarvo. Joillakin urpoilla nousee näemmä tosiaan muna pystyyn jostain 3 sekunnin turpaanotosta eikä...
  10. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Ei saatana, vieläkö näitä on. Pakko olla jonkun sortin läppä. Jos nyt tosissasi olit, niin kyllähän se lähtökohta on että joukkue olisi edes joten kuten peleissä mukana, mieluummin toki skabaamassa voitoista. Mutta jos muna nousee pystyyn joistain 3 sekunnin myllyistä niin huhheijaa.
  11. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    No niin. CHL on siis takana ja nuo kesällä esillä olleet huonot aavistukset joukkueen tilasta alkaa realisoitumaan. Joukkue on pahasti vajaa, hyökkäyksen taitovaje on karmea eikä pakistokaan aiheuta mitään riemunkiljahduksia. Jos joku on nähnyt kentällä punaisen langan niin joku pelipaita siellä...
  12. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Vai tarvitsisiko Petrell/Ahtola rinnalleen jonkun kiekollisemman sepän kuin Tyrväinen? Niin tai näin, tämän kiekollisten pelaajien puutteen on havainnut melkein kaikki. Nybis taas istuu sormi perseessä ja on sitä mieltä että jengin kasaus on aivan huippuluokkaa. Eiköhän se keksi kohta vaihtaa...
  13. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Just. Cippruss nakutteli aikoinaan yli 30 pinnan kausia muttei todellakaan ollut mikään kädellinen ykkössentteri, vaikka Pena niin luulikin. Ja mitä tuohon joukkueen päin persettä kasaamiseen tulee, niin ei se nyt niin metsässä ole etteikö sitä pystyisi enää paikkaamaan. Vaatii vaan tahtoa ja...
  14. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Sallinen ei kyllä toisi omasta mielestä joukkueeseen sitä mitä tarvitaan, tai sitten olen ymmärtänyt jonkun nykypelaajan ominaisuudet väärin. Joukkue tarvitsee käsittääkseni kiekollista taitoa eikä minkään Sallista. Mutta jos joku, tai jotkut, nykyisistä pelaajista omaa nuo kiekolliset...
  15. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Joo. Niin puuttui. No, nyt näyttäisi siltä että tuo kohta 3 toteutuisi, joten siinä mielessä hyvä juttu HIFK:n kannalta. Toi kohta 4 on siinä mielessä kyllä mielenkiintoinen, että nykyjengillä yv:llä pitäisi päästä tuonne liigan keskitasolle, mutta katsotaan nyt mitä valmennus keksii. Itse...
  16. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Tämähän se yksi isoimmista ongelmista on ollut, sekä Nybarilla että tälläkin palstalla. Viime kausi aloitettiin karmealla riskillä ja Nybis taisi olettaa että 1. Kaikki vähän parantavat 2. Kukaan ei loukkaannu Samaan aikaan täälläkin jotkut urpot esittivät että sille ja sille pitää antaa...
  17. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Pitää muistaa myös se, että joukkueen pelitavan täytyy pohjautua pelaajiston vahvuuksiin. Jos tuolta nyt poistetaan Heiskanen (lähteekin PAmerikkaan) ja Laakso (päätyy Dextraan koekaniiniksi), pakistossa on paljon pelaajia joiden vahvuudet vahvuudet ovat selviytymisessä. Mutta kuten sanoin, jos...
  18. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    HIFK:ssa on aina ollut mukana taistelevien pelaajien mukana myös taitoa. Se on juuri tuo kombo mikä jengissä aikoinaan viehätti, taistelu, kovuus ja taito. No, sitä taitoa ei kyllä tämän hetkisessä joukkueessa liiemmin ole. Ja on melko turhaa katsella pelkästään pistepörsseja, muistutan että...
  19. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Entistä enemmän olen sitä mieltä, että kuvio on mennyt seuraavasti: 1. Viime kesänä kauden 2016-2017 pakisto jäi vajaaksi, en ymmärrä miksi se jätettiin niin vajaaksi 2. Varakas hommattiin kaudelle 2017-2018. Sopimus tehtiin jo hyvissä ajoin joko syksyllä tai talvella kuten tavallaan pitääkin...
  20. M

    HIFK kaudella 2017–2018

    Omille junnuille on pakko antaa näytönpaikkoja. Eikä ne ole sitä paitsi niin kädettömiä kuin luullaan, pari niistä pyöritti viime talvena Käpylän ulkojäillä D-junnuja ihan mennen tullen.
Ylös