Hakutulokset

  1. M

    Virtaselle kenkää!

    Virtanen on myös eniten pelejä JYPissä valmentanut päävalmentaja, joten ei kaveria ihan täysin kannata kölin alta vetää vaikka hänen aika ei ihan putkeen mennytkään. Kyllä jotain on pitänyt tehdä oikein, että tuohon pääsee.
  2. M

    Virtaselle kenkää!

    Tarkoitin siis, että toivoisin seurajohdon (ja fanien) suhtautuvan tähän välikautena ja panostavansa ensikauteen sitten kunnolla jos näyttää että homma ei toimi. Ensikaudeksi sitten Kivi, Immonen, Hytönen jne. Aina saa unelmoida...
  3. M

    Virtaselle kenkää!

    Jos Virtaselle annettaisiin kenkää ja korvaaja tulisi talon ulkopuolelta, niin omasta mielestäni ainoa vaihtoehto olisi palkata suht meritoitunut kaveri tyyliin Kivi. Se taas tulisi suht kalliiksi, joten epäilen että seurajohdolla olisi moiseen halukkuutta ihan helposti. Oma arvaus on, että...
  4. M

    Virtaselle kenkää!

    Tapahan se taitaa olla. Kärjistetysti voisi kai sanoa, että RD:n aikana pistettiin kiekko ränniin about aina, Ahon aikana syötettiin jos oli aikaa ja muuten ränniin ja Virtanen haluaisi, että se kiekko syötettäisiin sieltä. Itse tykkäisin tuosta viimeisestä tavasta eniten jos se toimisi, mutta...
  5. M

    Virtaselle kenkää!

    No ei tietenkään, mutta olisihan se aika naiivia väittää etteikö nuo vaikuttaisi mihinkään.
  6. M

    Virtaselle kenkää!

    Eilen muuten mietin tätä pelin aikana kun ennen CHL-kautta oli jossain puhetta kuinka JYP joutui isojen seurojen lohkoon. Olisiko noista budjeteista antaa jotain lukuja?
  7. M

    Virtaselle kenkää!

    Ei tuota millään voi suoraan Virtasen piikkiin laittaa kokonaan. Esim viimeisessä erässä Lahti meni todella tyhmästi sörkkimään maalivahdin hanskaa -> Lahti jäähylle -> peli tasoihin. Virtasen vika ilmeisesti. Koko peliä en nähnyt koska Soneran Viihde, joten kauhean syvällisesti en eilistä peliä...
  8. M

    Virtaselle kenkää!

    Mietin ihan samaa. Vaikka ei Virtanen nyt olekaan vakuuttanut niin ei ehkä kannata näkeen jokaista humoristista heittoa merkkinä siitä että Virtanen on huonon valmentamisen lisäksi myös joukkueen todellinen syöpä.
  9. M

    Virtaselle kenkää!

    Tästä on pakko ottaa kiinni ja tulla komppaamaan. Aika monen olen nähnyt esittävän Virtasen haukkumiselle perusteluksi sen, että tuolla miehistöllä pitäisi pystyä parempaan ja että oli harvinaisen kova miehistö käytössä. Etenkin puolustuksessa tuli todella paljon henkilökohtaisia virheitä...
  10. M

    Virtaselle kenkää!

    Tähän on vielä pakko hieman puuttua. Tuossa sarjassa pelitavan merkitys oli siinä, että tuo jatkuva prässääminen, taklaaminen ja kiekon nopea ylöstuominen on fyysisesti todella raskas ja kuluttava pelitapa. Kärpät-sarja maratonpelinsä kanssa oli muutenkin varmasti äärimmäisen kuluttava...
  11. M

    Virtaselle kenkää!

    Eihän se RD:n aikanakaan aina toiminut. Esim Blues tiputti JYPin välierissä aivan täysin pelitavallisilla seikoilla. Myös TPS:ää vastaan tuli tylysti noutaja, vaikka siinä oli myös väsymystä mukana. Ahonkin tuoma mestaruus oli askel kiekollisempaan suuntaan, ei tosin niin suuri kuin Virtasen...
  12. M

    Virtaselle kenkää!

    Tuokin on kyllä hyvä pointti. Silloin pelitapa vielä toimi pelillisesti, mutta Kärpät sai vietyä kaikki mehut JYPistä niin noutaja tuli seuraavalla kierroksella. Tuo raastavuus pitää ottaa toki huomioon pelitavan hyvyyttä mietittäessä, mutta JYP sai vastaansa juuri pelinsä löytäneet Kärpät...
  13. M

    Virtaselle kenkää!

    Tämä on totta, etenkin tuon Blues-sarjan osalta. Väittäsin että TPS-sarjassa oli kyse myös avainpelaajien aiemmasta ylipeluutuksesta johtuneesta hyytymisestä. No, se on kuitenkin toinen tarina. Ahohan peluutti hieman erilaista kiekkoa kuin Dufva ja vei homman hienosti päätyyn asti, joten voisi...
Ylös