Hakutulokset

  1. L

    Dokaatko jouluaattona?

    En kyllä sotkisi vodkaa mihinkään lantrinkeihin. Korkeintaan sitä välivettä, korkeintaan... Nykyisin etelä-Suomessa asuvana oli vähän "eksotiikkaa" käydä Haaparannassa, kun edellisestä visiitistä siellä on aikaa noin 35 vuotta. Jottei ihan offtopiciksi jää, niin tänään Tapanin joulupöydän...
  2. L

    Dokaatko jouluaattona?

    Haparandan Systembolagetista kesällä ostin, kun Haaparannassa tuli käytyä. Siellä oli aika onnettomat vodkavalikoimat, osa halvan näköisissä muovipulloissa, mutta tuo Dworek oli sitten kunnon lasipullossa. Ihan kohtuullisen hyvän makuista vodkaa. Itse hifistelen vodkan kanssa joulu- ja...
  3. L

    Dokaatko jouluaattona?

    Kalaruokien kanssa nautin puolalaista Dworek vodkaa pieninä snapseina kerrallaan. Viinilasissa lisäksi on ollut Montecillo Albarino valkkaria. Jälkkäriolueksi otan kohta varmaan pienen pullon kirsikkaolutta. Joskus myöhemmin ehkä lasillinen Bunnahabhain single maltia Islayn saarilta.
  4. L

    Dokaatko jouluaattona?

    Todennäköisesti. Herkuttelijakun olen, niin aattona ja joulupäivänä aperitiiviksi terästettyä glögiä, joulukinkun ja laatikoiden kanssa nautin punaviiniä, joulukalojen ja perunan kanssa valkoviiniä ja pakkasenkylmää venäläistä vodkaa, seurustelujuomana punaviiniä, jälkiruokakakkukahvien kanssa...
  5. L

    Dokaatko jouluaattona?

    Kyä joo jonkin verran. Naatiskelen. Chileläistä punaviiniä ja venäläistä vodkaa ruoan kanssa, "humaltumistarkoituksessa" sitten "punaviiniä". Ihan hyviä tuotteita tässä naatiskellaan... Venäläinen vodka, mun "intohimo", vaikka muuten en mistään venäläisestä pidäkään. Nautin vodkani hyvin...
  6. L

    Dokaatko jouluaattona?

    Aattona joulupöydässä punaviiniä, pakastinarkkujääkylmää Finlandiaa ruokaryyppyinä ja Vana Tallinn jälkiruoan yhteydessä. Joulupäivänä jouluruoan kanssa puna- ja valkoviiniä, pakastinarkkujääkylmää venäläistä vodkaa (kahta eri merkkiä) ja jälkiruoan yhteydessä kiteeläistä Kalevala giniä Gin...
  7. L

    Dokaatko jouluaattona?

    Tällä kertaa pöydässä on Zelenaja Marka vodkaa. Ihan hyvää, pehmeän makuista. Menee hyvin meikäläisten jouluruokien ruokaryyppyinä. Joille vodka maistuu, maistui tämäkin. Viime jouluna joulupöydässä oli (pullonloppuja, vajaita pulloja) yhtäaikaa tuota Russian Standardia ja Tsarskaja vodkaa, niin...
  8. L

    Dokaatko jouluaattona?

    Ruokailun yhteydessä hyvää punaviiniä, hyvää pakkasen kylmää vodkaa (made rus) ja jälkkäriksi jotain hyvää brandyä. Kaljat, lonkut ja siiderit eivät oikein maistu.
Ylös