Hakutulokset

  1. L

    Yleisesti NHL:stä

    Puoliksi hyvä juttu. Urheilusta ja väkivallasta on kirjoitettu jonkin verran ihan vakavasti otettavia papereitakin, eikä vain ns. väkivaltaisiksi koetuista lajeista, vaan olen melko varma, että olen lukenut artikkelin myös vesipallon tms väkivallasta: mitä voiton eteen tehdään pinnan alla...
  2. L

    Yleisesti NHL:stä

    Onhan noita epätarkkuuksia ollut muussakin, mm. muutama vuosi sitten oli paljon puhetta MSG:n laukaisupaikkojen tilastoinnista. Jostain syystä MSGllä vetopaikat olivat sekä koti- että vierasjoukkueella vuosikausia olleet parempia, eli lähempänä maalia kuin liigaotteluissa noin keskimäärin ja...
  3. L

    Yleisesti NHL:stä

    Niin, luulisi että etuoikeutettujen luvatussa maassa kaukalossa loukkaantumisia varten olisi valmiit prosessit, joiden myötä pelaaja kyyditetään suoraan pöydälle operoitavaksi, eikä mihinkään päivystyksen tiskille selittämään asiaansa. Toisaalta omistajat ovat kyllä niin saatanan pihejä, että...
  4. L

    Yleisesti NHL:stä

    Vaikka suuri kuva ei muutu, niin kymmenen seuraavan vuoden pesäpallorahoja pitäisi verrata kymmenen seuraavan vuoden kiekkorahoihin, eikä menneisiin. Karkeasti ottaen liigan parhaat pelaajat tienaavat tällä hetkellä 13M kaudessa ja McDavid saa helposti halutessaan 15M sopimuksen. Saisi itse...
  5. L

    Yleisesti NHL:stä

    ^ Bradyn suurin vahvuus oli vaimo joka tienasi itse omat rahansa, jonka myötä Tomppa pystyi tekemään joukkueystävällisiä sopimuksia. Sen myötä kertyi sormuksia. Toki osasi myös pelata, mutta ero esim Manningiin tai Breesiin ei ollut likikään sitä luokkaa kuin kuin vaikkapa McDavidilla on...
  6. L

    Yleisesti NHL:stä

    emt vaikea olla olematta samaa mieltä kuin Peel, vaikkei hän kovin tyylipuhtaasti suoritakaan, ja Seravallln itku sitten on vaan typerän kollegan puolustamista, jossa tason perään huutelu on melkoisen ironista, vaikka jättäisi lopun huomiotta. Jos huomioi, niin voi nyt vittu, Frank. Hyvää sirkusta!
  7. L

    Yleisesti NHL:stä

    Kyllä, mutta ihan sama NFL:ssä. Ja voisi jopa väittää, että NHL:n nollatoleranssi ja muut hyökkäävää kiekkoa suosivat muutokset on pitkälti kopioitu NFL:stä, jossa pelinrakentajaan tai syöttöjen vastaanottajaan ei saa enää puolustava pelaaja koskea ilman että siitä tuomitaan rangaistusta...
  8. L

    Yleisesti NHL:stä

    Vedonlyönti on käytännössä aina ainakin jossain määrin suunnitelmallista toimintaa. (Kaukalo)väkivalta usein ei ole suunnitelmallista, vaan reaktiivista. Rangaistusten pelotevaikutus toimii hyvin vain suunnitelmalliseen toimintaan, ei reaktiiviseen. Aiheesta on muuten aivan vitunmoinen kasa...
  9. L

    Yleisesti NHL:stä

    Brent Burns lienee Byfuglienin ohella kovatasoisin NHL-pelaaja, joka on pelannut 2000-luvulla liigaa sekä pakkina että hyökkääjänä. Varattiin laiturina, Lemaire teki miehestä pakin. Sitten vielä Sharksissa pari kautta laidassa, ennen kuin löytyi puolustajana Norris-taso verrattain myöhäisellä...
  10. L

    Yleisesti NHL:stä

    No jos jopa kehitti enemmän, niin kumma juttu, ettei kukaan ole aiemmin keksinyt välivuoden pitämistä pelaamisesta tuossa 17-ikävuoden nurkilla. Kuitenkin tuhannet nuoret kiekkoilijat ja miljoonat palloilijat pyrkivät lajinsa huipulle ja ovat valmiita tekemään aika paljon tavoitteensa eteen...
  11. L

    Yleisesti NHL:stä

    Pidän ihan mahdollisena, että koronasulut siivittävät heikohkon '22 draft-ikäluokan kaikkien aikojen huonoimmaksi. Kuitenkin menetetty kausi juuri siinä vaiheessa, kun lajitaidot alkavat olla melko hyvällä mallilla ja pelaaminen kehittää ehkä eniten.
  12. L

    Yleisesti NHL:stä

    Bruinsilla tais olla 2013-14 vähemmän kuin tuo, ja seuraavalla kaudella missasivat pleijarit. Toki silleen olen samaa mieltä, että PT on ns. nousukasjoukkue -pysti ja voittajat eivät ole useinkaan valmiita menestymään pudotuspeleissä. PTn saavuttaminen jo itsessään kertoo, että tosipeleihin ei...
  13. L

    Yleisesti NHL:stä

    Suojattavien pelaajan määrä oli viimeisissä laajennuksissa ymmärtääkseni suurelta osin kaupankäyntiä. Kun maksaa puolen miljardin liittymismaksun, niin haluaa laajennusdraftissa tarjolle vähän farmipelaajia parempaa tauhkaa. Ja toisaalta vanhat omistajat olivat valmiita tähän myönnytykseen. Kyse...
  14. L

    Yleisesti NHL:stä

    Jos VGK:n harppaus tyhjästä jonkin sortin kestomenestyjäksi oli vielä selitettävissä tuurilla, niin Krakenin nousu taistelemaan konferenssifinaalipaikasta toisella kaudellaan todistaa aika väkevästi, että GM:t tekevät keskimäärin aivan älyttömän paskaa duunia. Tyhjästä ja jämäpelaajista on...
  15. L

    Yleisesti NHL:stä

    ^^ Islesin vaspa joutui varomaan selustaansa enemmän kuin mitä olisi joutunut, jos sinne ei olisi ollut Canes pelaajaa paitsiovauhtia rynnimässä. No en nyt oikeasti väitä, että juuri tässä tilanteessa asialla oli entryn onnistumisen kanssa paljoakaan tekemistä, mutta toisaalta en myöskäänhalua...
  16. L

    Yleisesti NHL:stä

    Oishan se entry voinut epäonnistua, eikä mitään yv-pyöritystä olisi edes seurannut.
  17. L

    Yleisesti NHL:stä

    Kuulostaa ihan Laineen fanipoikien höpöhöpöltä, että Buff olisi lopettanut koppijuttujen takia. Ei ole tiettävästi koskaan aiheesta julkisesti puhunut, mutta kärsi viimeisinä vuosinaan viheliäisistä loukkaantumisista ja taisi olla seuran kanssakin erimielisyyttä niiden hoidosta. Kävikö jopa...
  18. L

    Yleisesti NHL:stä

    No ainakin sen, että omistajille kiekko on ensisijaisesti bisnestä, jossa pitäisi myydä pääsylippuja ja fanipaitoja. Vaikka varmasti GM:t olisivat pää märkänä tuhlaamassa omistajien rahoja saavuttaakseen edes marginaalista urheilullista menestystä, niin ilmeisesti omistajat eivät koe, että...
  19. L

    Yleisesti NHL:stä

    Itse asiassa junnupisteet indikoivat nykyisellään myös erittäin hyvin pakkien menestystä NHL:ssä. Muutos pelipaikan vaatimuksissa on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana suuri. Tuo Jules W.n linkkaama Jessopin kirjoitus on vanhahko ja ajalta, jolloin NHL:ssä pelaavat pakit olivat keskimäärin...
  20. L

    Yleisesti NHL:stä

    ^ Skouttaaminen on varmasti kirjoituksen tarkastelemista ajoista kehittynyt, koska jutun kirjoittaja Rhys Jessop on nykyään itsekin skoutti! Tällä kaudella Canesissa, aiemmin Panthersissa. Ja on ainakin twitterinsä perusteella erittäin valveutunut tilastojen suhteen. Ongelma vaan on, että yhtä...
Ylös