Hakutulokset

  1. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Aika lailla samaa mieltä Canis Lupuksen kanssa. Ei meillä liikaa kainuulaisia pelaajia ole ja pyykkönenja korhonen saisivat hyvin jatkaa.
  2. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Karsintahelvetti vihdoin ohi. Ja loppujen lopuksi Hokin kannalta aika selvin sävelin. Ei pistettäkään suomisarjalaisille ja puolet pisteistä Mestis-joukkueilta. Ansaittu paikka myös ensi vuodeksi. Ketterän tuhoksi koitui hermokontrolli. Tyystin turha keihästys antoi Hokille avaimet latoa...
  3. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Piste olisi riittänyt. Mutta, mutta.... Smuralle meni tänään helposti eikä valmennus reagoinut aikoinaan vaikka pari ensimmäistä olivat jo imaisuja. Piti vielä kolme antaa ennen kuin maalivahti vaihtui. Miksei sitä vaihtoa voi suorittaa jo silloin kun näkee että tänään vaan ei tartu ja se...
  4. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Tärkeät kolme pistettä. Mutta olipahan erikoinen peli. Hokki lahjoitti laiskalla oman pään pelaamisella ja huolimattomilla harhasyötöillä kymmenkunta maalipaikkaa Akatemialle. Onneksi Smura sai torjuttua riittävän monta ja JypA:n maalintekoyritykset olivat niin heikkoja kuin olivat. Se tiivis...
  5. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Smuralle toinen nollapeli. Todella komeasti on Smura sillä tärkeimmällä hetkellä saanut pelinsä kuntoon. Taas hyvää vääntöä niinkuin Kalajoellakin. Lähes joka jätkä taisteli viimeiseen asti, Seppelin etunenässä teki tärkeää blokkia vaikka teki kipeää ja sai Galinin pimahtamaan itsensä...
  6. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Jälleen Smuralta hyvä peli. Onneksi vastustajan maalivahti syötti Hokin voittomaalin, muuten olisi voinut käydä ihan miten päin tahansa. Erittäin positiivista se, että johto piti loppuun asti ja pelissä oli tunnetta ja taistelua varmaan eniten tämän kauden peleistä. Taatusti tekee Hokille hyvää...
  7. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Smuralta toinen hyvä peli putkeen. Toki Ketteränmies laittoi tyhjistä ohi mutta nollapeli on aina nollapeli. Jäähyminuutit 14-18 ovat varmaan kärkipäästä missään pelissä kun kaikki pelkkiä kakkosia. Eikä yhtään erikoistilannemaalia koko pelissä. Hokin kannalta positiivista että ne...
  8. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Laukkasen sanoin "ei päästy maalipaikoille"?!?! Mitähän peliä se oikein katseli? Maalipaikkoja oli vaikka ja kuinka monta mutta kun kiekkoa ei sinne maaliin saada menemään. Aivan turhaa oli myös Viirlaksen haukkuminen lopun jäähystä. Illan tuomarit vihelsivät mistä huvittaa puolin ja toisin ja...
  9. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Milläs lailla Kärppä-yhteistyö tällä kaudella Hokkia runteli? Kerro nyt kun noin varmaksi tiedät että se on karsintaan joutumisen syynä? Oliko se syynä myös kaudella 2010-11 kun sinne viimeksi jouduttiin? Ja jos kerran kaikki Hokin ongelmat johtuvat siitä niin mistäs sitten siinä välissä on...
  10. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Vähän siinä toivossa asiasta täällä mainitsinkin etteivät taas ampuisi omaan jalkaansa. Kehitys kehittyy ainakin joissain asioissa.
  11. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Tällä kertaa kuprua ei tehty, kausarit ja junnukortitkin käyvät. Hyvää reagointia Hokilta laittaa tiedotetta aiheesta.
  12. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Runkosarja taputeltu. Ja 50 ottelun jälkeen paikka on sarjataulukossa juuri se minkä siellä ansaitsee. Pienestä se oli kiinni mutta ei riittänyt ja karsintasarja kutsuu. Illan peli TuToa vastaan sinällään oli hyvä, loppua kohden näytti että taistelu vaan paranee linnapaidoilla. Tällä kaudella se...
  13. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Kouvolasta A-junnu sarjapaikan pelastajaksi? Sanattomaksi vetää kyllä. Ellei sitten tilanne ole se että Smura on rikki ja siitä syystä pelannut niin huonon kauden ja kirstun pohja niin tyhjä että mihinkään ei ollut rahaa. Muuten tätä siirtoa on vaikea ymmärtää.
  14. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Huippuveskari olisi osan peleistä voittanut enemmän. Ongelma on kuitenkin toisessa päässä. Hokki on päästänyt kolmanneksi vähiten maaleja, parempia vain SaPKo ja TuTo. Tehtyjä on toiseksi vähiten, takana vain IPK. Siellä se todellinen ongelma on.
  15. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Ei se seuran olemassaolo taida paljoa junantuomia kiinnostaa. Siltä ainakin tämän kauden ajan on näyttänyt. Toki ei noilla esityksillä varmaan kovin huikeita pahveja tehdä muuallekaan ensi kaudeksi. Ihan käsittämätön mahalasku tämä kausi kyllä on. Ennen kautta näytti paremmalta kuin koskaan...
  16. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Olipahan vaikea peli eilen LeKiä vastaan. Maalipaikkoja yllin kyllin mutta ei vaan uponnut millään. Heljanko oli hyvä mutta kyllä suurin osa epäonnistumisista meni ihan maalia yrittävän piikkiin. Ja tällä kaudella ensimmäistä kertaa ihmetytti hieman kyllä tuomareiden "linja" joka ainakin omaan...
  17. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Huokaus. Hyvällä ilmeella taistelua ja vääntöä kaksi ja puoli erää. Miinuksena toki täysin hukatut ylivoimat joiden aikana ainoa saavutus oli se että oma peli meni sekaisin. Mutta ei maaliakaan. Ja sitten SaPKo teki SaPKot ja latoi kolmannen erän loppupuolella sen verran maaleja ettei...
  18. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    TuTo otti pisteet varmalla perussuorittamisella. Hokin kohtaloksi koitui taas kerran ne sekoiluhetket jolloin kaikki ratkaisut ovat huonoja ja vaikeita. Toisessa erässä TuTo kuittasi kahdella maalilla tuon hetken ja enemmän tai vähemmän peli oli siinä. Vaikka kavennus vielä syntyi ja pelissä oli...
  19. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Hokki karsintaviivan yläpuolella yhdeksäntenä. Kierros oli tulosten suhteen enemmän kuin suotuisa linnapaidoille. Päivän pelissä oli kyllä kiekkojumalat Hokin puolella, sen verran monta läheltä-piti tilannetta EU:lla oli. Toki Tornbergin loukkaantuminen iso miinus jos on pysyvämpää laatua...
  20. K

    Kajaanin Hokki 2016–2017

    Pyykkönen menisi hyvin pakkina loppukauden, samaa tuossa huhuilin jo aiemmin. Hyökkäyspäässäkään kun ei kauheasti tulosta ole viime aikoina tullut mutta pakkina pelaaminen kohtuudella sujuu.
Ylös