Hakutulokset

  1. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Aikaa pitää toki antaa, mutta pitää myös olla reilu sen suhteen. Nyt Viitala ja Virtanen selvästikin kuuluvat kokoonpanoon, joten omat pojat ovat astumassa edelle, mikä lienee pelkästään hyvä asia. Näytti jo siltä, ettei ketään tule omista esiin tällä kaudella.
  2. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Hyvää analyysiä, entä jos ei aina oltaiskaan tappiolla? No, Graber on nyt katsottu riittävän arvokkaaksi pelaajaksi kehittymään, kattellaan tulosta sitten, tuossahan on neljä-viisi omaakin poikaa tyrkyllä kokoonpanoon, kattellaan heitäkin.
  3. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    On mielenkiintoista katsoa, mihin ratkaisuun urheilujohtaja Graberin kohdalla lopultakin päätyy. Myönnän täysin puutteet, mutta olisin ehkä optimistinen oppimisen suhteen, mutta tietysti silloin on vähän samassa jonossa kuin omat junnutkin. Juhola tulee ilman muuta kuvioihin ensi kaudella ja...
  4. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Graberin jatko perustuu tietysti toiveisiin paremmasta ensi kaudella, eväitä näyttäisi kuitenkin olevan. Uudet arvat rapakon takaa ovat aina niitä, arpoja. ellei kokemusta eurooppalaisesta ympäristöstä ole, joten mieluummin Graber, kohtuuhinnalla. Jokaisen hyvän pelin jälkeen "tolle ilman muuta...
  5. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Graber ei ole tosiaan tehoilla herkutellut harjoituspeleissä, mutta eiköhän huolestuminen siitä ole vielä ennenaikaista. Opettelee pelisysteemiä ja myös puolustaminen kuuluu kuvaan Ässien tämän kauden vaikeasti voitettavassa olevassa joukkueessa. Pitemmällä tähtäimella Graberin pistepussin...
  6. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Graber oli oikeastaan aika lailla odotetun lainen. Näytti hyvältä joukkuepelaajalta. Pelitilanteissakin maalipaikkoja oli, mutta vähän pehmoisia yrityksiä. Tehottomuus toivottavasti ei muodostu kiroukseksi, tappamisen meininkiä viimeistelyyn. Näkee sitten paremmin tulevissa harkkapeleissä...
  7. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Graber teki kaksi rankkarimaalia, mutta se ei siis osoita mitään? Päinvastoin?
  8. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Tosi syvällistä analyysia kohtuu pienellä otoksella. Minusta, aivan yhtä pienellä otoksella, vaikutti hyvältä höntsäilijältä, teki kaksi rankkarimaaliakin tyylillä. Se on ainakin faktaa.
  9. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Miksei sitä saisi olla kovia ennakko-odotuksia siinä missä putdownejakin. Ajatella, jos Graber onkin löytö, Jesse löytää uuden nuoruuden, Järvinen on edelleen huippusentteri Liigaan, on Barach, on Erhotz edelleen kehittymässä jne jne. Kivaa olisi saada yksi huippumies lisää hyökkäykseen ja...
  10. K

    Will Graber – taitosentteri Ässissä

    Will Graber ei ole vielä pelannut ensimmäistäkään liigaottelua eikä edes harjoitusottelua, joten mielipiteet hänen panoksestaan Ässien nostamiseen sieltä ojan pohjalta ovat vielä ennenaikaisia. Koska hän nyt kuitenkin on Ässiin tulossa olen mieluummin positiivinen fanihölmönössö kuin...
Ylös