Hakutulokset

  1. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Kyllä Kiviaho on loukkaantunut eikä pelaa enää tällä kaudella.
  2. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Viime lauantaina oli neljä.
  3. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Omituista kierrättämistä kyllä siinä mielessä että Juusela ja Saha eivät jatka. Sammalisto on pelannut ihan hyvin saadessaan mahdollisuuden ja Kiviniemi on kuitenkin pakki.
  4. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Juu, Mestiksestä ei voi nostaa pelaajia. Perkele nuo yliopistosäännöt, voisi olla joku raja siinä että saisi pelata vaikka max kymmenen liigapeliä eikä menettäisi mahdollisuutta yliopistoon. Tilanne on käsittämättömän paskamainen, kun oikeasti A:ssa ei ole sellaisia pakkeja ketä voisi pelata...
  5. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Todennäköisesti juuri näin. Makkonen on ollut viime ajat Tiivolaa parempi, mutta ei se mun mielestäni ole Makkosen hyvyyttä. Tiivolan peliotteet heikkenivät samalla hetkellä kun Salminen lähti.
  6. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Tää nyt tuntuu siltä että olisit tehnyt päätelmän ainoastaan yhden maalitilanteen perusteella? Sen mitä itse olen viime pelejä katsonut niin Rekonen ja Kärki nimenomaan olivat liian usein samassa kiekossa samassa tilanteessa. Muutenkin ehkä turhan samantyyliset pelaajat, tämä muutos voi jopa...
  7. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Toi on ehkä järkevin vaihtoehto. Salmelasta ei pakiksi ole ja Tommila on hyökkääjänäkin onneton, mutta pakkina ehkä vähemmän onneton. Seppälä on silti joukkueen isoin ongelma tällä hetkellä. Saiko tänäänkään yhtään syöttöä omille(?)
  8. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Entä jos Ode on vaan sen verran arka ja epävarma että ei vaan rohkene antamaan kaikkea vielä. Voisko olla vaan luonnekysymys.
  9. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Eikös Samuli Virkkunen ollut menossa samaa tietä kuin Taimi seuraavalla kaudella (Mestiksen vuoden tulokas ja isohkot odotukset), mutta loukkaantui ennen liigakauden alkua pahasti ja kehitys otti niin paljon takapakkia että liigaura jäi yhteen otteluun. En muista millainen loukkaantuminen oli...
  10. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Olin ehkä väärässä, mutta ihan kohtuullista taistelua molemmissa peleissä. Eikä tullut samanlaisia perseraiskauksia kuin vuosi sitten... Jyppikin pisti 0-7 kuivana kakkoseen viime vuoden viimeisessä pelissä. Oliks sulla muuta?
  11. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Sammalisto saattaisi korvata Sahan vitosketjussa. Mutta edelleen Sahan arvostelijoiden kannattaa muistaa että kaverin rooli on olla ylimääräinen hyökkääjä silloin kun kaikki ovat terveenä (harvinaista viime kausina), koska pystyy pelaamaan monella eri pelipaikalla ja roolissa. Sille paikalle on...
  12. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Eihän Ässät ole ikinä ennenkään nostanut kovin hanakasti junnuja kokoonpanoon vaan mielummin on menty vajaalla porukalla. Tässä vaiheessa mun mielestäni ei pitäisi olla tuolla mitään merkitystä, tosin eilen pärjättiin kyllä ihan hyvin.
  13. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Niin tai jos oikein huonosti menee niin joku voi joutua poimimaan game used stickin päätyverkoista. Ja aika harvalla joukkueella on mahdollisuutta pitää kolmea liigaveskaria, varsinkin kun Kiviahon loukkaantumisesta ei pysty päivän tarkkaa arviota antamaan toisin kuin vaikka nuorten MM-kisoissa...
  14. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Otetaas tää viesti talteen. Vituttaa kyllä tuo määkiminen aina etukäteen. Tänään otetaan voitto, Jyväskylä voi olla pahempi mutta olis nyt aika sielläkin pärjätä.
  15. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Periaatteessa joo, mutta sitten taas tullaan siihen että jos Tiivola otetaan tuosta pois ei Kärjen ja Salmisen väliin ole laittaa YHTÄÄN KETÄÄN.
  16. K

    Ketjulotto 2018–2019

    No mikä Huhtasellekin nyt on tullut? Äijää tippuu kyllä ihan liiaksi. Alkaa muistuttamaan jo Rockyn ekaa tai Ahon viimeistä kautta kun joukkue on täynnä Litmasia.
  17. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Kun miettii monen muunkin liigajoukkueen nelosketjuja niin eipä siellä ole muuallakaan paljoa kavereita jotka kelpaisivat toisiin joukkueisiin. Ja sellainen kuuluu hyvän nelosketjun ehkä ollakin. Tunnollisia raatajia jotka pelaavat nollanollaa ja tarvittaessa antavat lepoaikaa muille. Juusela...
  18. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Juurikin näin. Juusela on ihan väärässä paikassa nelosen laidassa. Ei ole mikään nelosketjun pelaaja.
  19. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Älkää nyt asettako liigadebytantille liiaksi paineita. Hyvä pelaaja, mutta ei vielä mikään ratkaisija.
  20. K

    Ketjulotto 2018–2019

    Kärki oli tänään pääosin hyvä. Huomenna Laakso on kärsinyt pelikieltonsa, joten Tuohista ei tartte enää peluuttaa hyökkääjänä. Oli välillä kyllä hukassa vaikka muutamaan otteeseen ajoi maalille kunnolla.
Ylös