Hakutulokset

  1. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Tähän nyt helvetin "vahva sama". Ei koske pelkästään mestiksen tuomaritoimintaa vaan koko Suomen tuomaritoimintaa, mutta en nyt jaksa lähteä siirtämään täältä muualle. Kieltämättä tätä tempoilua on huvittuneena saanut kiekkofanina seurata. En tunne tarkkaan missä pöydissä tehdään mitäkin...
  2. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Ei yhdessäkään, koska tällaista käytäntöä ei ole olemassa. Minusta pitäisi olla. Ei poista, mutta vähentää filmauksia, ihan samalla tavalla kun jälkisanktiointi vähentää vaikka päähän kohdistuneita. Mikä ihmeen fiksaatio sinulla on siihen, ettei loukkaantuneen tulisi enää pelata. Ihan hyvin...
  3. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Kaukalossa voi tulla niin kovia iskuja, että niistä isokin mies hetkeksi polvistuu. Eräs esimerkki tältä viikolta Jokereiden pelistä, kun aloittajat kaatuivat toistensa päälle niin, että ylempi kaveri laskeutui koko massallaan suoraan alemman kaverin korvan päälle mailan tuppi edellä. Kipu voi...
  4. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Turhaa tuosta tuomiosta on valittaa, vaikka onkin vahinko ja olisi jäänyt tapahtumatta mikäli hukkaamansa kiekon perään kumartunut taklattu ei olisi sattunut vetämään liinoja kiinni ja siten vain murto-osasekuntia ennen peruuttamatonta osumaa kumartanut naamaansa suoraan ensimmäisenä tarjolle...
  5. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Rankkarin tarkoitus on palauttaa se kohtuullinen maalintekotilaisuus joka vapaasti maalintekoa yrittämään päässeeltä joukkueelta takaapäin rikkomalla viedään. Mikäli taustalta tulee kanssapelaaja ja laukoo vapaasti kohti maalia, ei rikottuun pelaajaan kohdistunut rike vie joukkueelta...
  6. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Ei niin, koska tilanteesta olisi tuomittu maali. Oletan.
  7. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Viimeisin case bookin suomenkielinen painos sanoo: "Tilanne: Läpiajossa oleva pelaaja kampitetaan, ja kiekko jää vapaaksi. Hänen kanssapelaajansa tulee takaa, ottaa haltuunsa vapaan kiekon ja laukoo vapaasti kohti maalia, mutta kiekko ei mene maaliin. Tulkinta: Tilanteesta ei tuomita...
  8. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Ei toiminut oikein. En nyt jaksa sääntöjä kaivella, mutta niissä kyllä mainitaan että peli vihelletään poikki ellei hyökkäävälle joukkueelle jää kohtalainen maalintekotilanne tai jotain muuta vastaavaa. Jälkikäteen tarkasteltuna kuitenkin ihan ymmärrettävä virhe, tuomari vaan ei huomannut tai...
  9. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Mielenkiintoinen näkemys näillä valmentajilla, että kun jääkiekkoa yritetään IIHF:n norsunluutorneista tälläkin puolen isoa vettä NHL:n hyvän esimerkin rohkaisemana tehdä viihdyttävämmäksi kitkemällä vartaloon kohdistuvaa mailahäirintää jne, niin joukkueiden täytyy säätää omaa peliään...
  10. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Ihan hyvinhän tuomarit ovat tällä kaudella vetäneet, eipä tule mieleen yhtään ottelua joka olisi mennyt jotenkin erityisen vihkoon. Yksittäisiä virheitä tietysti sattuu välillä, mutta harvoin montaa peräkkäin tai edes samaan otteluun tai ainakaan samaa joukkuetta suosien. Paitsi Vaasassa...
  11. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Täällä kun on tullut viime aikoina tuomareita puolustettua, niin ihmeteltäköön nyt sitten tasapuolisuuden nimissä noita Turun tapahtumia. Videolta näyttää että mitään huitaisua ei ole ollenkaan, ja kaikista kummallisinta on se että videosta päätellen Fofanov sanoo linjatuomari Jokiselle jotain...
  12. K

    Mestiksen tuomaritoiminta

    Minusta tuomareilta vaaditaan kohtuuttoman paljon. Sen osoittaa jo tämä sinun kommenttisi. Minusta mestistuomarit ovat ihan vastaavalla tasolla omassa lajissaan kuin mestispelaajat ovat omassaan. Tuomarin virheet huomataan aina jomman kumman pelaavan joukkueen leirissä ja niistä jauhetaan...
Ylös