Hakutulokset

  1. I

    Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

    Mailan tai jonkin muun esineen heittämisestä pelialueen ulkopuolelle tulisi tuomita pelirangaistus. Moisio ja Pikkarainen kerännevät yhden ottelun pelikiellon, Virtasen osalta tarvetta jatkotoimenpiteisiin tuskin on.
  2. I

    Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

    Seurat tilittävät pidätettyä palkkaa vastaavan summan SM-liigalle, joka kohdistaa varat "SM-liiga Alumnin toiminnan tukemiseen sekä opinto-ohjaajan palkkaukseen liigan osalta [sic]".
  3. I

    Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

    :) Katsoin nyt mielenkiinnosta tuon Karalahden tapauksen (en aiemmin edes muistanut tätä 2007-insidenttiä vaan luulin sinun viittavaan vuoden -97 tapahtumiin). Tuolloin Karalahdelle oli määrätty väliaikainen pelikielto koko rikostutkinnan ajaksi. Kärpät oli myös jo aiemmin irtisanonut...
  4. I

    Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

    Tarkoitus ei ollut esittää sen enempää vasta- kuin myötäväitteitäkään kirjoitukseesi, kunhan vain jatkoin asian pohtimista eteenpäin. Toki mielelläni kuulen mielipiteesi asiaan ja myös arvostan sitä. En edellä varsinaisesti ottanut kantaa pelkän epäilyn perusteella annettavaan pelikieltoon...
  5. I

    Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

    Liigan kurinpitosäännöstössä on mainittu mahdollisuus kurinpitokäsittelyyn lainvastaisen käyttäytymisen johdosta ("Rangaista voidaan sitä henkilöä tai Liigaseuraa, joka Liigasarjan tai Liigaseuran muissa kuin IIHF:n järjestämissä otteluissa, siihen liittyvissä harjoituksissa, varsinaisen...
  6. I

    Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

    Valitusoikeus on kurinpitosääntöjen 7 luvun 4 pykälän mukaan asianosaisilla. Asianosaisia ovat epäillyn rikkeen tekijä ja hänen seuransa sekä se henkilö tai seura johon rike on kohdistunut (6 luku 4 §). Lainvastaisista teoista voidaan toki myös antaa pelikieltoa, mutta se tuskin tämän tapauksen...
  7. I

    Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

    Tätä näkemystä tukee se, että teloituspartiota johtanut Ossi Väänänen selvisi yhden ottelun pelikiellolla. Toisaalta Juuso Salmi sai samasta ottelusta 12 ottelun pelikiellon, vaikka teko oli esimerkiksi hiljattaista Ben Bloodin tekoa (2 ottelun pelikielto) heppoisempi. Myös Åsten sai Bloodia...
Ylös