Hakutulokset

  1. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Se on sitten jatkossa Nocia... Tulee mieleen Canna-jutut
  2. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Matkapuhelin Nokian suurin virhe oli ettei siellä huomattu nousevia trendejä tai ainakaan lähdetty niihin riittävällä nopeudella mukaan. Vuosikymmenen vaihtuessa oli sosiaalinen media hurjassa nosteessa, iphone ja android tekivät omien kuvien postaamisen someen naurettavan helpoksi verrattuna...
  3. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Tarkennetaan nyt vielä että se ei ole Nokia, joka näitä puhelimia myy... Tämä olisi ollut mainio strategia kuusi - kahdeksan vuotta sitten, nyt ehkä vain kelvollinen. Toki Suomessa tällä brändillä operaattorien myyntilistoille pääsee.
  4. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Androodeja on kuitenkin erilaisia variantteja, joten niidem keskuudestakin voi löytää erilaisia vaihtoehtoja. Siksi hieman hassua yleistää että Android on yleensä myös helpohkosti muokattavissa omaa makua vastaavaksi. Itse olen jo vuosia käyttänyt Nokian launcheria omissa puhelimessani.
  5. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Ei ilmeisesti koko toimintaa ajeta alas. HS kirjoittaa: "Microsoft karsii puhelinten suunnittelua ja valmistusta – Suomesta karsitaan 1 350 työpaikkaa Suuri osa Suomessa työskentelevistä menettää työpaikkansa."
  6. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Eiköhän puhelinbusiness ole nyt myyty ja siitä tiedotetaan kohta.
  7. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Kuluneella viikolla on mediassa kerrottu uudesta haastattelututkimuksesta, joka kertoo matkapuhelinliiketoiminnan kaatuneen huonoon johtamiseen. Yhtiössä vallitsi epäonnistumisista rankaisemisen kulttuuri, jonka vuoksi johtajat alkoivat pimittämään huonoja uutisia ylemmiltä esimiehiltä, joka...
  8. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Joo, ilman muuta. Tuota yritin tuolla älypuhelinmaininnalla sanoa, mutta kaiketi joku niitä symbiaanejakin piti älypuhelimina.
  9. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Nokia teki Microsoftin kanssa sopimuksen että valmistaa ainoastaan Windows pohjaisia älypuhelimia. N9 oli poikkeus koska siihen oli sidoututtu muiden tahojen kanssa. Ilman näitä sitoumuksia sekin olisi jäänyt julkaisematta.
  10. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Pahin mitä Google olisi voinut tehdä olisi se ettei heidän sovelluskauppaansa olisi päässyt, mutta Nokialla olisi vielä 2010-2011 ollut resursseja perustaa vaikka kilpaileva sovelluskauppa Ehkä sinunkin olisi syytä lukea tämä ketju läpi ja miettiä miksi arviosi menivät niin metsään. Tiedä vaikka...
  11. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Anteeksi, tähän meinasi unohtua kommentoida. Väitit ettei Nokia olisi saanut androidiin omaa karttateknologiaa, mutta kyllä minulla on ollut omissa android puhelimissa Nokian Here kartat jo aika kauan. Ja nykypuhelimeni launcherina on Nokian Z.
  12. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    En muista yhtään argumenttiani, jonka olisit oikeasti ampunut alas. En oikeastaan, olen huomannut että iPhonen massakäyttäjät eivät ole kovinkaan kiinnostuneita kytkemään puhelintaan tietokoneeseen. Kun ei ole tarvetta. Muistan vaan kun yritin ystävääni avusttaa päivittämään kuvaa...
  13. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Sano nyt yksikin asia mikä voisi aiheuttaa minulle kiukkua/harmitusta? Ainoastaan nauran sulle, katsos näin :-D V-sanan käyttö oman egosi tehostamiseksi, kun aitoja argumentteja ei ole. Ei tarvinnut olla aikamatkustaja. Ostin oman Android 1.6 puhelimeni kokeeksi syksyllä 2009 ja tajusin...
  14. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Varmasti, mutta sillä ei ole enää mitään tekemistä kännyköiden valmistamiseen kanssa.
  15. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    En tiedä kuka tekee voittoa ja kuka ei, mutta voi tietysti miettiä kuinka moni Windows Phone valmistajakaan tekee voittoa? Ja Samsungiin verrattaessa kannatta muistaa että ne nyt teki Windows puhelimiakin jo siinä vaiheessa kun Nokia keskittyi pelkkään Symbianiin. Toki varmasti järkevin ratkaisu...
  16. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Millä mittarilla? Osakekurssi on edelleen parisen euroa alhaisempi kuin tuolloin viisi vuotta sitten, eikä niitä osinkojakaan per osake tällä välillä mitenkään ruhtinaallisesti ole jaettu? Kun silloin viisi vuotta sitten paljon tässä ketjussa parjatun Applen kurssi on nelinkertaistunut...
  17. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Et tietenkään kaikessa itsekeskeisyydessäsi edes huomannut että sinä olit yksi neljästä, jota lainasin. Eikä se että lainasin sinunkin viestiä mikään sattuma ollut, mutta ei minulla mitään syytä ole ollut kiukustua viesteistäsi. Enemmän naurattaa kun juttusi ovat kirjoitettu sävyyn "kyllä minä...
  18. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Heh, kun teet itsesi naurunalaiseksi hölmöillä "talousopeillasi" niin minä siitä kiukustuisin. Tässäkään jutussasi ei ole tippaakaan järkeä.
  19. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    Nokia on kommentoinut nyt lisää mahdollisesta paluusta matkapuhelinbusinekseen: Other statements | Nokia
  20. H

    Nokia – jättiläinen huojuu?

    En kyllä ole millään tavalla ollut kiukuissani, ainoastaan kiinnostunut siitä miten joku kirjoittelee mielipiteitään ilman että näille ajatuksille löytyisi mitään faktapohjaa.
Ylös