Hakutulokset

  1. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    No mutta hyvä toveri! Jaa toki asiasi kun nyt tänne vaivauduit.
  2. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    Laurikainen lähti suoraan junnuista P-Amerikan junnusarjoihin. Toki palasi sieltä Bluesiin, mutta ei jäänyt JYPin suuntaan jossiteltavaa. Enkä muista juuri keskustelua syntyneenkään. Ahlqvistin meinasin lisätä listaan, mutta ura ei ottanut missään vaiheessa tulta alleen. Lisäksi JYP oli tuolloin...
  3. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    Kyllähän niitä todellakin vilisee, suorastaan kuhisee (lähinnä tuoreissa liigajoukkueissa tosin). Joskus vuosituhannen vaiheessa hukattu Ahonen. Lisäksi viime vuosilta Perhonen ja Rajaniemi. Toisella ei käsittääkseni pää ollut huippu-urheiluun sopivassa asennossa JYPissä, nyt uutta nousua...
  4. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    Mielenkiinnolla tätä keskustelua seuranneena pitää poimia pari mielestäni erikoista kulmaa, johon nykyisen maalivahtisuunnitelman puolesta liputtavat toistuvasti vetoavat. -"Hanki itse parempi maalivahti". Maalivahtikuviota epäileviltä vaaditaan sitä että pitää etsiä parempi vaihtoehto Pekille...
  5. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    Lisätietoja tästä? Yhden erän Saikkonen pelasi pahassa paikassa ja suoriutui ihan kunnialla. Toki se yksi maali valitettavasti meni.
  6. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    Harjoituspelit eivät kerro juuri mitään. Paitsi maalivahtien kohdalla. Kenttäpelaajat voivat mättää tehoja ja hyytyä, tyyliin Jason Lepine. Mutta maalivahtien hyvät otteet kantavat usein pitemmälle. Varsinkin kun vastassa oli toinen liigajoukkue. Hieno juttu että Peki sai hyvän alun...
  7. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    En nyt tosissani ole tänne Mylläriä tuomassa. Pointtina oli osoittaa että kenen tahansa vanhan patun roudaamisen voi perustella vastaavasti. Try-out, ei tuomita näkemättä jne. Kritiikki ei siis kohdistu niinkään Pekiin itsessään vaan outoon maalivahtiosastolla uhkapelaamiseen.
  8. G

    JYP-veskarit kaudella 2016–2017

    Joni Myllykoski olisi ehkä saatavilla. Ei vakuuttanut viimeksi Liigassa, mutta pelannut sen jälkeen Tanskassa kohtalaisia kausia. Ja oli sentään voittamassa JYPin tuoreinta mestaruutta. Myllärin pelejäkään ei ole kukaan meistä nähnyt ainakaan pariin vuoteen, joten ei voi tyrmätä suorilta.
Ylös