Hakutulokset

  1. G

    Mieli Ry:n Miki Liukkosen muistokeräys mielenterveystyön hyväksi

    Katselin eilen illalla tämän ohjelman, ja nyt se sitten palasi vielä pyörimään päähän. Kylmää ihan mieltä. Onhan minullakin kokemus, että päivystyksestä oltaisiin laitettu pihalle mielenterveyssyystä huolimatta, mutta sattumalta minulla oli paha kihtikohtaus samaan aikaan, jonka takia sitten...
  2. G

    Mieli Ry:n Miki Liukkosen muistokeräys mielenterveystyön hyväksi

    Nuoria ja virkeitä lääkäreitä me tarvitsisimme tähän maahan, mutta lääkäripula on samalla opiskelijapula. Minulla oli lekurina erään kerran sellanen tyyppi, joka sai ihan eri tavalla aikaan asioita kuin ne vanhat gubet, jotka oli ihan gonahtaneet, ja joille ei oikein voinut tai osannut puhua...
  3. G

    Mieli Ry:n Miki Liukkosen muistokeräys mielenterveystyön hyväksi

    Anteeksi. Unohdan välillä, että itselleni on hyvin tavallista ja selkeää puhua diagnooseista ja kerron mielelläni myös omistani, mutta se ei ole sama muilla. Pahoittelen, tarkoitukseni ei ole koskaan näissä asioissa loukata tai puhua paskaa.
  4. G

    Mieli Ry:n Miki Liukkosen muistokeräys mielenterveystyön hyväksi

    Mikä ettei. Hän on vain saattanut olla ns High Functioning -tyyppiä. Googlatkaapa.
  5. G

    Mieli Ry:n Miki Liukkosen muistokeräys mielenterveystyön hyväksi

    Hieman hankalaa sekin on, että nykyisestä mielenterveystyöstä lähtisi aktiivisemmin valittamaan, kun useimmilla ei ole siihen voimia. Masennus (ja monet muut) tuppaavat viemään sellaiset tullessaan ja mennessään. Psykologini sanoi kuitenkin asiakkailleen, että tehkää kaikesta valitus, koska se...
  6. G

    Mieli Ry:n Miki Liukkosen muistokeräys mielenterveystyön hyväksi

    Minä en tuntenut tai tiennyt Miki Liukkosta, mutta luin sitten kuolemansa jälkeen ajatuksiaan ja kovin tuttuja ne olivat. Joskus paha olo vaan vaivaa ja veivaa sisuskalut ja aivot uuteen järjestykseen. On kirjaimellisesti niin paha olla, ettei vaan jaksa, tai ymmärrä, että minkä helvetin takia...
Ylös