Hakutulokset

  1. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Poliisihallitus nosti kanteen: haluaa lakkauttaa Vastarintaliikkeen - Kotimaa - Ilta-Sanomat Poliisihallitus on ottanut hyvin vastuullisen kannan ja ajaaa Vastarintaliikkeen lakkauttamista. Kanne jätettäneen tuomioistuimeen ensi vuoden alussa.
  2. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Hämmentävää settiä. Minusta on tärkeää turvata oikeus miekkariin, mutta ihan yhtä lailla pitää turvata oikeus antaa kriittistä palautetta miekkaria kohtaan. Jos todella nähdään niin, että SVL:n agendan kritisointi heidän miekkarissa ihan oletusarvoisesti aiheuttaa väkivaltaa, tulee maan...
  3. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Silminnäkijähavainnon mukaan persujen puoluelehden päätoimittaja Matias Turkkila on ollut mukana tuolla 612-marssilla, jonka osallistujat syyllistyivät tuohon vastenimieliseen tekoon Hietaniemen hautausmaalla. Pitäisiköhän vaatia Timo Soinilta irtisanoutumista äärioikeistolaisista ihanteista ja...
  4. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Sisulaisten ja rajat kiinni -persujen luulisi olevan tyytyväisiä siitä, että ruotsalaista matua pistettiin turpaan. Toki lyöjä taisi olla väärästä syystä motivoitunut.
  5. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Oleellista kai on määritellä, minkä laatuinen pahoinpitelystä Karttuselle aiheutunut kallovamma on. Jos se täyttää kriteerin vaikeasta ruumiinvammasta, niin siinä tapauksessa kyse on törkeästä pahoinpitelystä. Aiemman oikeuskäytännön perusteella esimerkiksi nenämurtuma ei ole tällainen, mutta...
  6. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    ESS: Jari Litmasen patsas puettiin Ku Klux Klanin tunnuksiin - Kotimaa - Ilta-Sanomat Lahtelaiset natsit ovat häpäisseet Litmasen patsaan pukemalla sen päälle Ku Klux Klanin tunnukset. Hyi vittu kun sylettää nuo Lahden idiootit. Mä häpeän.
  7. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Sinä unohdat nyt, että kristillisen sionismin nojalla israelilaiset juutalaiset muodostavat pyhän valtion ja tuon valtion toimien kriitisoiminen on myös samalla heidän uskonsa arvostelemista ja kritisoimista.
  8. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Te persuthan kannatatte muistaakseni työperäistä maahanmuuttoa. Eli immoslais-halla-aholaisella logiikalla myöskin kannatatte näitä työperäisestä maahanmuutosta seuraavia rikoksia.
  9. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Puolisen tuntia sitten kirjoitit kahden rikollislauman kahakoineen ja syytit minua puolueelliseksi, kun asetuin tämän asianomistajalauman puolelle. Meillä päin ainakin termi lauma tarkoittaa useampaa kuin yhtä ihmistä, joten on mielestäni perusteltua ajatella, että koet myös muiden uhrien...
  10. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    En minä oikein nyt tätä tajua. Onko natseilla jäänyt sitten jotain hampaankoloon, kun kirjastossa aikoinaan eivät moralla saaneet sen kummempaa jälkeä saaneet uhriin? Hmm, millä tiedoilla siis tosiaan väität tämän uhriksi joutuneen kolmikon muodostavan rikollislauman? Tällä yhdellä on siis...
  11. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Niin, miten tämä liittyy nyt viikonloppuna tapahtuneeseen? Nyt kyseistä tyyppiä ei epäillä minkään sortin rikoksesta, vaan hän nimenomaan joutui rikoksen uhriksi. Tuo ajatuksesi siitä, että kyseessä olisi nyt ollut jokin kahden rikollislauman kahakka, on kerrassaan kestämätön, kun huomioi...
  12. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Heh. Kylläpä on objektiivinen ja totuudenmukainen katsaus. Todellisuudessa siis äärioikeistolainen rikollislauma hyökkäsi täysin yllättäen 2-3 ihmisen kimppuun ja syyllistyivät väkivaltarikoksiin. Toisen osapuolen ihmisiä kai pidetään rikostutkinnassa ensisijassa asianomistajina, ei suinkaan...
  13. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Puolustan mitä ja ketä? Joo tosiaan puolustan pahoinpiteyn uhriksi joutuneen oikeutta kävellä oman kotikaupunkinsa kävelykadulla, joutumatta väkivallan uhriksi. Kisapuiston mielestä hänellä ei kai tuota oikeutta ollut, vaan sietikin tulla piestyksi, kun kehtasi kävellä samaan aikaan kuin...
  14. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Omien sanojensa mukaan hän oli kuullut mielenosoituksesta ja mennyt uteliaisuuttaan seuraamaan, että millä porukalla he ovat liikenteessä. Lisäksi taisi olla niin, että tämä natsien uhriksi joutunut oli jo mennyt kauemmaksi ja natsit olivat sitten seuranneet ja kuulemma oli kuulunut käsky, että...
  15. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Mihinköhän tämäkin aatos oikein perustuu? Jos natsit porukalla rynnivät pieksemään mielenosoitusta sivusta seurannutta, niin vaikeaa tämän pahoinpitelyn uhria on millään tapaa omasta mielestäni syyllistää, olkoon sitten vuosia aiemmin tapahtunut mitä tahansa. Tämä uhrin syyllistäminen alkaa...
  16. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Juu, niin arvelinkin, eli suollat vähe lämpimiksesi ihan silkkaa paskaa ja halu keskustella aidosti ja vastavuoroisesti puuttuu. Kunhan vain haluat öyhöttää niille, joita mukamas itse pidät öyhöttäjinä. Veikeää. Tämän tason retoriikka on varmaan Hommafoorumilla tai Suomi24-sivuilla kova juttu...
  17. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Niin ja missäköhän kohtaa olen osoittanut suhtautuvani positiivisesti (siis sen positiivisemmin kuin vaikkapa lestoihin tai katolilaisiin) islamiin? Kerro hyvä mies (vai nainen?), kun tuota mantraa jaksat jankata.
  18. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Anti-immoslaisessa mielenosoituksessa mukana15000 ihmistä eikä kukaan tiettävästi käyttäytynyt sillä tavalla, että olisi putkaan joutunut. Immoslaisessa mielenosoituksessa mukana 40 tyyppiä ja näistä pari poikkeustapausta pois lukien kaikki putkaan. Siinäpä vissi ero vasemmistoliberaalien ja...
  19. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Äkillisestä keskusteltavan aiheen siirtämisestä ja vastaamatta jättämisestä voinen vetää johtopäätöksen, että siis puhuit paskaa, kun väitit edellisessä viestissä minun puolustaneen homofoobisia ja naisia syrjiviä muiden uskontokuntien edustajia?
  20. E

    Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

    Tämä on taas se kohta, kun esiinnyt mukamas objektiivisena keskustelijana. Kuitenkin palstatoimintasi on sellaista, että vaikkapa kirkkoa käsittelevissä keskusteluissa asemoidut kerta toisensa vänkäämään erkun, floikkarin ja vastaavien liberaalien ateistien kanssa, kun taas vaikkapa Kisapuiston...
Ylös