Hakutulokset

  1. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Joukkue tosiaan nyt määrällisesti täynnä. Rissanen/Jalvanti ja Marjamäki voitaisiin kuitenkin tarvittaessa heittää ulos jos keskelle joudutaan hakemaan lisävahvistusta. Rissanen olisi oma valintani. Kehitystä ei ole tapahtunut ollenkaan. Kiekon kanssa kävelevä katastrofi ja oman pään pelaaminen...
  2. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Ei ole ainakaan lähiaikoina tulossa Eurooppaan. Ilmoittanut haluavansa jatkaa NHL:ssä, vaikka sitten harjoitusleirin kautta. Saamassa myös ensimmäisen lapsensa, joten tuskin on myöskään tämän takia halukas muuttamaan Eurooppaan.
  3. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Kyllä, mutta niistä harvoin apua on. Try-out pelaajat kuin koostuvat niistä pelaajista jotka nyt on vapaana ja kuten sanoin niin joukossa ei montaa edes harkittavaa nimeä ole.
  4. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Valitettavasti huippuosaamista ei ole enää tarjolla. NHL-leireiltä on turha mitään odottaa. Saattaa olla että muutama nuori pelaaja lähetään kehittymään Eurooppaan AHL:n sijasta, mutta aika epätoivoiselta kuulostaa jos todella leirien loppumista odotellaan. Kaikki voi vapaat pelaajat...
  5. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Jos vertailua tekee viime kauteen, niin tulee ottaa huomioon myös Keränen, joka ei varmasti ollut halpa pelaaja. Sanoisin että aika tasoissa ollaan jos mietitään kuinka paljon rahaa hyökkäykseen käytettiin viime kaudella vs tuleva kausi. Saattaa olla jopa rahaa hieman säästynyt tällä osastolla...
  6. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Nyt se on ok. Joukkueessa on kahdeksan puolustajaa ja reservissä Rautanen joka voi kehittyessään ottaa paikan rotaatiossa. Leveyttä tärkeämpää on kuitenkin että nyt puolustuksesta löytyy useampi tulivoimainen tai hyökkäävä puolustaja. Tämä auttaa tasaviisikoin hyökätessä ja erityisesti ylivoimassa.
  7. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Samaa mieltä, mutta huomioitavaa on, että oletettava puolustuksen TOP6 on keski-iältään noin 30. Kolme pelaajaa on 84-syntyneitä. Puolustus on siis todella kokenut. Ei täysin optimaalinen ikärakenne, mutta sanotaanko, että hyväksyttävä resurssit ja pelaajamarkkinat huomioiden. Pääasia kuitenkin...
  8. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Puolustajia tulee olla vähintään kahdeksan ja lisäksi Rautanen reservissä. Jokaiseen KHL-kauteen on lähdetty kahdeksalla puolustajalla ja varalla on ollut vielä junnuja. Ensimmäiseen kauteen lähdettiin kahdeksalla puolustajalla ja reservissä oli vielä Niko Peltola. Jokaisella kaudella ollaan...
  9. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Pakisto ei nykyisellään ole todellakaan ok. Yksi kärkipuolustaja puuttuu edelleen. Hyökkäyksestä puuttuu yksi tai kenties kaksi TOP6 pelaajaa. Sopimusten määrä ei poista sitä tosiasiaa, että hyvin tärkeät osa-alueet on vielä täyttämättä.
  10. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Jos Salminen olisi jäämässä, niin eiköhän tämä huhu olisi ammuttu alas jo. Harvinaisen levällään on palikat kun harjoituksien alkuun on noin viikko.
  11. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Salmisen mahdollinen lähtö voisi tarkoittaa.. 1. Tolvaselle kaavailtu isompaa roolia joukkueessa ja rahaa halutaan säästää keskushyökkääjään ja yhteen puolustajaan. 2. Laituriosastolle saadaan Pulkkinen / Jensen. Lisäksi hankitaan keskushyökkääjä ja puolustaja. 3. Laituriosastoon ollaan...
  12. E

    Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

    Joukkue kaipaa yhteensä kuutta uutta pelaajaa. Hankintalistalla tulisi olla kolme puolustajaa ja kolme hyökkääjää. Uusista hyökkääjistä kahden tulisi olla vähintään TOP6 hyökkääjiä. Ideaalissa tapauksessa kaikki kolme hyökkääjää tulisi kärkiketjuihin. Todennäköisesti hankitaan yksi...
Ylös