Hakutulokset

  1. D

    Mikko Juntunen ja miekanisku

    Ei minulla ole mitään tarvetta hänelle kuittailla hänen räppäämisestään. Siitä sen sijaan saattaa tulevaisuudessa tulla juttua, kun pää ei kestä. Savinainen itseasiassa jo sarjan aikana otti kantaa asiaan, että tekisihän se mieli kuittailla takaisin. Silloin on aina oikeassa paikassa keskittyminen.
  2. D

    Mikko Juntunen ja miekanisku

    Minun mielestäni Juntusta on kanssa ihan turhaa pitää minään uhrina. En usko että hän itsekään sitä kaipaa. Savinainen sai pelikieltonsa ihan omaa hölmöyttään. Ei Juntusta ollut kurinpitopäätöksen mukaan kuultu koko asiassa, vaan pelikielto johtui muiden tahojen lausunnoista. Kalpan lääkärikään...
  3. D

    Mikko Juntunen ja miekanisku

    Mies voi lähteä amiksesta (esim kesken ensimmäisen lukuvuoden), mutta amis ei lähde miehestä. Oman elämänsä Anssi Salmela. Eikös molemmilta löydy pahoinpitelytuomiotkin. Kysyisi vaikka Timo Jutilalta tyylivinkkejä.
  4. D

    Mikko Juntunen ja miekanisku

    Kerro lisää.
Ylös