Hakutulokset

  1. D

    Darwin-palkinto – ehdotuksia voittajiksi

    Koska tällaiset tiet on pääsääntöisesti kaupunkien ulkopuolella?
  2. D

    Darwin-palkinto – ehdotuksia voittajiksi

    Muistan kuin jo vuosikymmeniä sitten lanseerasin kaksi käsitettä; aktiivisen tyhmyyden ja passiivisen tyhmyyden. Esimerkkinä aktiivisesta tyhmyydestä pidin sitä kun joku kaveri tippui samana päivänä heikkoihin jäihin pari-kolme kertaa. Toki se sinne tahallaan ja tarkoituksella meni, mutta just...
  3. D

    Darwin-palkinto – ehdotuksia voittajiksi

    Luin saman uutisen, mutta sattumalta matkustin eilen tapahtumapaikan ohi ja kun pysähdyimme liikennevaloissa sain hetken tutkailla tapahtumapaikkaa. Jäljistä päätellen oli varsin ilmeistä että jarruja ei ollut käytetty, mutta voimakasta väistöliikettä sitävastoin oli eritetty. Tiessä ei ollut...
  4. D

    Darwin-palkinto – ehdotuksia voittajiksi

    Kuopion bussiturmassa kuski oli 67-vuotias, eli hän on todennäköisesti jälkeläisensä jo tehnyt, joten ei kelpaa sen puolesta ehdokkaaksi. Hän ei kuollut tai menettänyt kykyään lisääntyä, joten ei kelpaa sen puolesta ehdokkaaksi. Hän ei ole saatavissa olevan tiedon varassa tehnyt mitään sen...
  5. D

    Darwin-palkinto – ehdotuksia voittajiksi

    Muistan joskus Aasiassa olleeni saunassa, jossa oli 4-5 sääntöä: -ei saanut heittää vettä -ei saanut juoda viinaa -ei saanut saunoa kello 22 jälkeen -ei saanut olla miehiä ja naisia samaan aikaan ja olisiko joku sääntö ollut ääneenvolyymiin liittyen. harmillisesti sääntöjä ei ollut tuon...
  6. D

    Darwin-palkinto – ehdotuksia voittajiksi

    Laurahan on evoluution kieltäjä, joten hänen mukaansa Darwinin teorian geenipooli ei kenenkään kuolemisesta tai steriloitumisesta muutu.
Ylös