Hakutulokset

  1. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Toki vasta ollaan pelattu kolme matsia ja niistä kaksi SaiPaa vastaan, joissa on aina erillislataus. Ne viime vuoden henkiset jäätymiset Lepran luppakorvia vastaan ollaan näemmä saatu noiden kahden ensimmäisen matsin perusteella kuitenkin käsiteltyä, joka on jo askel eteenpäin. Sen sijaan tämän...
  2. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Ei ainakaan aito-kouvostoliittolainen.* Kauniita unia, mustaoransseja kuvia. * = edit. No, ehkä vähän jäi levy päälle, kun noita uudestaan lukee.
  3. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Siksi vähän ihmettelinkin peruskuusaalaista vänkäämistäsi, vaikka et nyt ihan muutamien vuosien takaisia "Rämöön, Mestiksen kalleimpaan kakkosmaalivahtiin, hirttäytymisiä"-puhelekkaan... :P Noh, ehkä olemme yhteisymmärryksessä siitä, että toivomme Treutlen onnistuvan ja tässä sopparissa on...
  4. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    No tottakai ja siksi ihmettelinkin miksi haluat antaa noin kovan painoarvon yhden kauden AHL-tilastoille kokonaiskuvan kustannuksella(?). Kyseessä on kuitenkin Euroopassa tasonsa näyttänyt, NHL-sopimuksen saanut, AHL:ssä joukkueestaan eniten pelannut ja NHL:ssä kokeillut 25-vuotias maalivahti...
  5. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    No, parempi se oli kuin esim. jo mainitsemallani Ortiolla, jos puhtaaseen tilastoskouttaukseen haluaa lähteä, vaikka se ei olekaan allekirjoittaneen pointti. Eivät ne viime kauden statsit toki aiheuta erityisiä riemunkiljahduksia, mutta ei ihan huuhaa-ukoille 24-vuotiaana tehdä NHL-sopimusta ja...
  6. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Toisaalta NHL:ssä ehkä pystyisi... Jos Cloutier pelasi kuitenkin Liigassa jopa erinomaisesti, vaikka viime vuosien tausta oli huonommilla statseilla Saksan kakkosliiga ja joku Alppi-höntsä, niin en osaa kovin huolissani olla, vaikka ei esim. NHL:ssä tämä saku saanut suunnilleen silmiään kiinni...
  7. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Siis nyt en oikein saa kiinni tästä. Kehittyvälle maalivahdille kolme-neljän vuoden takaiset tilastot ovat aikalailla sama ja edellisen kerran, kun Treutle pelasi Euroopassa mies kellotti käytännössä DEL-liigan kovimmat tilastot runkosarjan huippujoukkueessa ja syrjäytti esim. kuusinkertaisen...
  8. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Hieno uutinen ja hyvä, että tähän reagoitiin ennen sarjan alkua. Toisaalta eihän oikein muita vaihtoehtoja toki ollutkaan ja aika oletusarvoinen ratkaisu Kultaselta.
  9. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Ei. Joo, Reetu pelasi odotuksiin nähden jopa erinomaisen kauden, mutta turvaverkkona oli Järkkäri, jonka taso tiedettiin kohtuullisen hyvin jo ennen kautta. Nyt parina olisi Perhonen, joka ratsastaa kuitenkin vielä pääasiassa potentiaalillaan eli Perhonen-Cloutier-kaksikko olisi...
  10. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Ruudun kausiennakko KooKoon osalta. Pakko olla pääpiirteittäin tällä kertaa samaa mieltä Rantasen ja Nyholmin kanssa. Pudotuspelipaikka on haarukassa, mutta KooKoo ei enää ole se liiganousija, joka pääsee yllättämään. Toisaalta siitäkin samaa mieltä, että alkukuukausien kilpikonnan jäljeen...
  11. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Koko kauden maalivahdin hankinnassa ei kannata hätäillä, mutta kylmää kyllä todella paljon, jos sarjaan lähdetään Perhonen-Rautio-tandemilla ja muutosta ei ole saatu ensimmäisen viiden kierroksen aikana. Minä pystyn ihan näin maallikkonakin sanomaan, että Rautio ei (ainakaan toistaiseksi) riitä...
  12. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Luki, että huhutaan Kouvolaan ja teki ratkaisun salaman nopeasti.
  13. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Tavallaan joo noin, mutta Norosessa vähän häiritsee 50-50-peluutukseen suhteen se, että on pelannut ykkössarjoissa (Liiga, NLA ja DEL) viimeisen _neljän_ kauden aikana täydet yhteensä 25 matsia ja muutaman ottelun pudotuspeleissä päälle. Toki tähän paikkaan pätevähkö korvaaja, mutta +30 ottelun...
  14. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Näistä mainituista nimistä lähtisin melkein kalastelemaan Engstrandia tai Norosta, koska koko kauden sopparista puhutaan. Ensin mainittu pelasi viime vuoden kammo-Blegissä kuitenkin suhteellisen hyvin ja muutoinkin seuran nykyruotsalaiset voisivat toimia houkuttimena. Perhonen-Engstrand-tandemi...
  15. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Siellä on sitten risti- ja sivusiteet sanoneet niksnaks. Paska juttu sekä Järkkärin, että KooKoon kannalta. Onneksi on Perhonen, mutta Rautiolla ei voida lähteä kauteen edes penkkimiehenä eli kiirus meinaa tulla.
  16. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Eklund jatkaa. Näin olen antunut itseni ymmärtää.
  17. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Nyt sitten katsellaan kumpi Vaasan veijareista on oikeassa... Tosin kyllähän kaverista melkoisen hulivilin kuvan saa mm. tämän viime syksyisen jutun perusteella. linkki: Leksandsif.se Ja kyllähän eräs kouvolainenkin laulaa sattuvasti Kouvostoliitosta, että ♪ On elämä täällä vitun läävää joten...
  18. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Tuo 29 pinnaa on itseasiassa fyysiselle pakille todella hyvä suoritus. Parempaan pystyi vain kuusi puolustajaa koko Allsvenskanissa ja Jacobsson mm. teki samat tehot (no 27-28, mutta kuitenkin) suomalaisille tutun joukkuekaverinsa eli sentteri Tomi Paakkolanvaaran kanssa. Minua ei videoiden...
  19. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Kello 14.00 tärähtää nimi eetteriin.
  20. C

    KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2016–2017

    Ettei nyt olisi se Suomeen tulollaan ollut Robin Jacobsson...
Ylös