Hakutulokset

  1. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Jälleen peli ratkesi aivan järkyttäviin virheisiin omalla alueella. Itse joudutaan tekemään todella paljon töitä osumien eteen ja vastustaja saa näitä lahjoja, vaikka todella hienoja maaleja Tapparalta. Ei voi olla tuolla tasolla tuo puolustaminen pleijareiden kynnyksellä. Tai ei tuollaisia...
  2. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Pennasen pitäisi tehdä jotain Palven suhteen. Ei voi pelistä toiseen perseillä ja saada edelleen vastuuta. Kolmanteen ainakin Sakke keskelle ja Valtonen mukaan.
  3. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Hyvä erä. Lehtivuoren tasoitus äärettömän tärkeä. SomerEerolla oli jonkinlainen paikka tuossa lopussa...
  4. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Nuo omalla sinisellä tapahtuvat virheet on kyllä pakko saada kitkettyä pois. Niitä on nyt sattunut ihan tarpeeksi viime aikoina. Lisäksi se liiallinen kiekottelu omissa alkaa kostautumaan. Se oli Pantsenkin aikana ongelma. Jos huomataan, että vastustaja tulee hanakasti päälle ja tulee karvaamaan...
  5. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tästä samaa mieltä, tosin ymmärrän myös BlackWolfin pointin pelitavasta - tuollakin miehistöllä pitäisi tietyt asiat (esim. maalille ajot ja kiekollinen pelaaminen puolustusalueella) olla jo kunnossa. Nyt ei ihan ole. Pakistosta kuitenkin puuttu "vain" Porse, joten sen osa-alueen tulisi silti...
  6. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Yllättäen kyllä. Jännä juttu.
  7. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Totta. Kulmapeli on tuottanut tulosta. Luodaan paikkoja tarpeeksi. Kyllä. HPK kuitenkin joutuu tekemään paljon töitä maalien eteen. Vastustajat taas iskevät monesti suoraviivaisista hyökkäyksistä, kun ajavat maalille jne. Pakko sen on ottaa päähän. Kerhokin tuohon pystyy, mutta tuntuu se...
  8. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tämä. Omalla kohdalla vitutuksessa on kyse tästä. Kun hävitään näitä lauantaisen kaltaisia otteluita siihen puskemiseen. Tai siihen, että valmistautuminen epäonnistuu. Eikä siinäkään mitään, jos silloin tällöin. Näin on kuitenkin sattunut turhan monesti. Ei nykyisessä, tiukassa liigatilanteessa...
  9. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tästä täysin samaa mieltä kaikilta osin. Tässä on se kohta, jossa Pennasella on oppimisen varaa, ellei sitten jostain tosiaan löydy se pleijarivaihde. Suoraviivaisuutta tarvitaan. Röyhkeyttä ajaa maalille. Pitää saada ajoitukset kuntoon, mikä on ehkä se suurin asia. Sitten ne viivelähdöt. Ihan...
  10. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Jep. Aivan käsittämätöntä. Muutenkin puuttuu täysin yllätyksellisyys ylivoimasta. Luokatonta touhua edelleen. Niinhän sitä voisi olettaa, että näyttäisi toiselta. Liian vaikeaksi menee useimmiten. Kuten peli yleisestikin, vaikka hallitaan jne. Pitäisi suoraviivaistaa huomattavasti peliä...
  11. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tuo Palven johtama yv on kyllä luokaton. Kaikki seisoskelee, Palve ajattelee itsestään liikoja, Eero ei osaa muuta kuin laittaa ränniin ja Lahti on maalin takana, vaikka parhaimmillaan siellä edustalla. Jotain pitäisi ehkä tehdä.
  12. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Tässä olisi nyt mahdollisuus osoittaa, ettei tehottomuus vaivaa tulemalla tasoihin ja menemällä ohi. Mutta... kun se maalinteko on juuri niin hankalaa ja 4 maalia (vähintään) olisi melko kova suoritus.
  13. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Joo... eilen todella hyvää peliä ja asennetta riitti. Nyt sitten takki auki ja löysäilyä. Lisäys: On se vaan hienoa. Heti kun on hyvä fiilis joukkuueen ja pelaamisen suhteen, niin sitten näin. Ei vaan voi ailahdella otteet noin paljon.
  14. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Siellä on ajoitukset päin itteensä monesti. Viivalla odotetaan liian kauan. Syöttö lähtee liian myöhään. Mennään liian myöhään maalille. Poikittaissyöttöjä ei käytetä hyväksi tarpeeksi usein. Vastustaja ehtii siten reagoimaan, kun suorituksissa kestää se hetki liikaa aikaa. On siis yksilöistä...
  15. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Lehterää en nyt minään hirveänä asiantuntijana pidä, mutta osasi kyllä sanoa juuri studiossa, ettei Kerholta löydy (ainakaan tässä ottelussa) viivalta tarpeeksi osaamista tai silmää heittää kiekkoa maalille oikea-aikaisesti. Ja sitähän se useimmiten on. Hyvä kun saadaan kiekko sieltä edes...
  16. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Suvereenisesti kolmen maalin tappioasemassa ennen viimeistä erää. Pidetään kiekkoa ehkä, mutta sillä ei saada mitään järkevää aikaiseksi. Ehkä se sitten on hallintaa tms. Mutta yhtään pistettä (tai näköjään maaliakaan) ei tuolla pelillä saada. Verrataan vaikka HPK-TPS otteluun. Kerho oli...
  17. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Ei ole taaskaan mitään saumaa, kuten esim. Tapparaa vastaan. Ihan poikia taas, tai lapasia. Miten sen nyt haluaa määritellä. Noh. Ehkä jotain tapahtuu vielä...
  18. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Todella hyvä ja viihdyttävä erä. Kerho luonut mukavasti paikkoja ja kaikki ketjut painavat peliä Tepsin päätyyn. Manninen on erinomaisella pelipäällä, kuten myös Hagman. Kova tuo ykkönen tällä hetkellä.
  19. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Joko tässä taktikoidaan ja yrittävät saada sen KalPan vastaan pleijareissa tai sitten ovat oikeasti noin onnettomia. Tolkutonta tuo touhu on tällä hetkellä. Jatkuvasti niitä syöttöjä hyökkäyssinisellä, joihin vastustaja pääsee helposti väliin. Hierotaan, katsellaan, ihmetellään...
  20. C

    Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

    Kyllä tuon ylivoiman pitäisi muuttua ihan täysin jos halutaan menestystä pudotuspeleissä. On se niin hirveetä kuraa. Muuten tänään hyvää vieraspelaamista. Ennen ylivoimaa ei mitään hätää.
Ylös