Kärppiä haastettiin yhden erän ajan Rauman pelissä. Sitä en tiedä pelasiko Kärpät miten, mutta Lukon olisi pitänyt pelata paremmin. Nyt Kärpät pääsi suht helpolla. Usein Raumalla Lukon johtaessa viimeinen kaksi minuuttinen pelataan Zapolskin nenän edessä ja vastustajakin saa maalipaikkoja. Nyt...
Samoin. Nyt en ymmärrä sun itkua...
Minua harmittaa aina, kun Lukko häviää. Harmittavainen se Raumalla menetetty 2-0 johto. Tänään ylivoimalla tuli ne pari maalia. 5 vs.5 pitäisi pystyä maali pari tekemään.
Jos liike on koko 60min sellaista, kun Raumalla toisessa erässä niin haastaminen on mahdollista. Kärppien yv on myös tehokasta eli jäähyjä ei saisi ottaa.
Näen, että Kärpät pitää myös pystyä haastamaan 5 vs 5 pelissä ja tekemään myös sillä maalin tai kaksi. Pelkällä yyvee-pelillä ei kahdella...
Nostan käden virheen merkiksi. Etsin sitä epäloogisesti tuolta Lukko osiosta tai olen tallentanut kirjanmerkin siten, että säästyn noilta muilta jutuilta. Tuollainen otteluraportit osio on jäänyt huomaamatta ihan täysin.
Jos ei kiinnosta katsojia niin ei kiinnosta alueen johtavaa jääkiekkoklikkimediaakaan. Ei ollut mitään raportoitavaa 8-tien varrelta Lukko-Kärpät CHL-pelin tiimoilta.
Pirnes on yleensä Lukkoa vastaan se pari pistettä tehtaillut. Nyt Pirneksen loukkaantumisen johdosta mahdollisuudet nousi hieman.
Tasainen peli, ihan voitettavissa olisi ollut. Mitään ei ole ratkennut, mutta nyt tarvitaan voitto Oulussa. Aina kun Jesse Virtanen osuu maalipuiden väliin niin kiekko on maalissa.
Jos Lukko hallitsee niin se on tehoton. Tänään toinen erä oli Lukon ja olisi pitänyt silloin ratkaista. Tuntuu...
Eipä tuo peli silmiä hivellyt ennen viime Oulun keikkaa. Piste kuitenkin tuli ja voittokin olisi ollut mahdollista kairata. Ihan tasaisia pelejä ollaan Kärppien kanssa pelattu. Miksei tänäänkin?
Sipiläinen huitasi kiekkoa joka pomppasi vastustajasta ilmaan. Sitä ilmassa olevaa kiekkoa löi sitten uudestaan. Kiekko katsomoon ja Sipiläinen jäähylle.
Meni multakin ekaksi ohi, mutta hidastus toi selvyyden.
Tuli katseltua reilut pari tuntia harhasyöttöjä, kiekon menetyksiä ja jäähyilyä. Tiedä sitten vaivasiko jetlag tai siis boatlag vai mikä? Voitto tuli, mutta oli kyllä todella vaisu esitys. Olihan noita paikkoja useampaankin, mutta ihan hyvin olisi voinut tulla kuokkaankin.
1716 virallista oli paikalla. Tosin Eetu Setänen epäili, että todellinen luku on viiden sadan paikkeilla.
Joku voisi kyseenalaistaa Rajala ammttitaidon jos odotti paikalle yli 3500 katsojaa. Olisi mielenkiintoista tietää miten Rajala on päätynyt kyseiseen lukuun?
5-1 voitto näemmä perseiltiin...
Lahti Vahan tilalla, Koski korvaa H. Koiviston. Vauhkosella tulee tänään hiki. Lukon sivujen mukaan pelaa kakkosen molemmissa laidoissa. Juu ja Zapolski on palannu Jenkeistä, varalla tänään.
Tämä. Tänään Setänen ei ota ylimääräisiä kiinni. Tosin oman maalon edessä ollaan ihan lapasia. Positiivista on se että tätä chl-kokeilua on yksi ottelu jäljellä. Saadaan keskittyä pärjäämään liigassa.
1-5 voitto käytännössä varmisi, että Lukko menee jatkoon. Setänen pelasi hyvän pelin. Joukkoon mahtui loistotorjuntoja. Selvästi huomasi, että Lukko lepuutti pelaajia. Peliajat jakautuivat tasaisemmin tai tältä ainakin tuntui, kun peliä katselin.