Hakutulokset

  1. B

    Espoo Metro Areena

    Voisiko olla jonkun uuden yhteistyökuvion kautta?
  2. B

    Espoo Metro Areena

    Suomi-sarjaa 1 kausi ja Mestistä 4?
  3. B

    Espoo Metro Areena

    Eihän täällä olla pelattu vasta kuin mitä 5 vuotta?
  4. B

    Espoo Metro Areena

    Ai kello on siellä edelleen. Olenkin toiselta puolelta hallia yrittänyt kelloa seinästä löytää. Joskus talvi- tai kevätaikaan siirtymisen jälkeen kello kävi yhä vanhaa aikaa. Kenties nyt tuosta on aika lopullisesti jättänyt.
  5. B

    Espoo Metro Areena

    205-katsomoon kuulostaa normaalilta.
  6. B

    Espoo Metro Areena

    Jos talikolla lähdetään kääntämään Espoon omistuksia ja omistamattomuuksia, niin pistää miettimään esimerkiksi että miksi Vantaalla ja Helsingillä yhä on energiayhtiöt mutta Espoo päätti omansa myydä. Mutta en ryöstä tätä keskustelua vääriin suuntiin.
  7. B

    Espoo Metro Areena

    Jatkossa Metro Areenan jää tunnetaan nimellä Trukkikaukalo™
  8. B

    Espoo Metro Areena

    Tuon ensimmäisen taklauksen kohdalla kyllä pienellä jännityksellä odotin, että näinköhän ovet pysyvät kiinni. Tuskin olin ainoa, ja onneksi pysyivät.
  9. B

    Espoo Metro Areena

    Nyt ja lähitulevaisuudessa tilanne on mielenkiintoinen. Ilmalassa halli on rupla-rahan takia käytännössä käyttökiellossa. Kuinka nopeasti omistajuus vaihtuu? Nordis saanee uuden hallin alta purkutuomion, eikä rakentamisen aikana ymmärtääkseni ole käytössä ei vanhaa eikä uutta hallia. Espoon...
  10. B

    Espoo Metro Areena

    Ja uusien omistajien löytäminen olisi helpompaa, jos hallin asiakkaana olisi jääkiekon SM-liigaa pelaava joukkue.
  11. B

    Espoo Metro Areena

    Minä kun katson "telkkaria" rangaistusaition puolelta, niin olenko paremmalla vai huonommalla puolella?
  12. B

    Espoo Metro Areena

    Selkänojien ongelma johtuu siitä että niiden yläreunaan ei ole laitettu minkäänlaista suojaa kenkiä vastaan. Eli ylemmän rivin hunsvotit lepuuttavat jalkojaan selkänojilla, mitä pelkkä kangas ei loputtomiin kestä. Tähän ongelmaan pysyvä ehkäisy olisi lasten kotikasvatus, mutta sillä välin...
  13. B

    Espoo Metro Areena

    Kävin ennen ottelun alkua 200-sivun baaritiskillä kurkkaamassa. Lista siellä oli lyhyt, vain muutama tuote. Päädyin kanakoriin.
  14. B

    Espoo Metro Areena

    Tänään ei ollut burgeria eikä salaattia.
  15. B

    Espoo Metro Areena

    Tuottoisaa bisnestä siinä missä venäläisten jaffa-areenakin.
  16. B

    Espoo Metro Areena

    Pieni huomio eiliseltä. Hallin kello katsomon 210 kohdalla näytti eilen olevan vielä kesäajassa. Onkohan jäänyt väärään aikaan jo montakin vuotta sitten?
  17. B

    Espoo Metro Areena

    Halli on valmistunut vuonna 1999, eli mediakuutio lienee pahimmassa tapauksessa samaa vuosikertaa. Mutta mikäänhän ei estäisi laskea kuutiota alas ja korjata polttimot (tai ledejä). Paitsi tietysti hallin omistajan tyhjä lompakko? Lähes yhtä huono oli tilanne viime vuonnakin. Toki käytön aikana...
Ylös