Hakutulokset

  1. B

    NHL Entry Draft 2017

    Puolustajia ja senttereitä arvostetaan varaustilaisuudessa selkeästi korkeammalle pelipaikkansa perusteella kuin laitureita. En siksi näe näissä suomalaisten varausnumeroissa mitään ihmeellistä ennakko-odotuksiin nähden. Olen tyytyväinen joukkueista, joihin suomalaiset päätyivät. Dallasilla on...
  2. B

    NHL Entry Draft 2017

    Mukavaa, että molemmat kärkivaraukset siunaantuivat itäiseen konferenssiin. Itäiseltä puolelta on kuitenkin enemmän tarjolla pelejä katsottavaan aikaan näin täältä Suomesta käsin. Erityisen mukavaa oli, että Flyers sai toisen näistä kärkivarauksista, nyt näkisin, että vahvalla kiekkokaupungilla...
  3. B

    NHL Entry Draft 2017

    Sportsnetin sivuilla ennakoidaan, että suomalaisia puolustajia voisi mennä jopa viisi kappaletta ensimmäisellä kierroksella. Heiskasta, Välimäkeä ja Vaakanaista pidetään varmoina.
  4. B

    NHL Entry Draft 2017

    Sanoit myös jotain muuta. Ei pidä paikkaansa. Suurin osa varatuista europelaajista on käytännössä junioripelaajia varausvuonnaan. Huomattava osa myös kahden ensimmäisen kierroksen varauksista ja suurin osa niistä pelaajista, jotka tekevät useamman kauden kestävän uran NHL:ssä. En...
  5. B

    NHL Entry Draft 2017

    No siis, jos pelaaja on vetänyt ihan mahtikauden miesten tasolla Euroopassa ennen varauskesää, niin totta kai hänestä tulee isolla todennäköisyydellä myös pelaaja NHL:ssä. Näitä pelaajia on vain kovin vähän, suurin osa varatuista europelaajista ja uran NHL:ssä tehneistä ovat olleet kaukana...
  6. B

    NHL Entry Draft 2017

    No ensinnäkin se, jos pelaaja ei tehoile miesten tasolla ennen NHL-varausta, ei ole mikään indikaattori sille, etteikö pelaajasta voi tulla vaikka NHL-tähteä. Suurin osa pelaajista varataan NHL:ään juniorisarjoista ja moni miesten sarjoissa pelannut voidaan jättää kokonaan varaamatta. Toiseksi...
  7. B

    NHL Entry Draft 2017

    Tuntuu vähän siltä, ettet sinä juuri muuta muistakaan.
  8. B

    NHL Entry Draft 2017

    Sanoisin niin, että kaikilla on kyllä eväitä NHL-pelaajiksi, mutta tietenkään aina kaikki lupaavimmatkaan tapaukset eivät voi onnistua tavoitteissaan. Luistelu oli yksi niistä pahimmista kompastuskivistä menneinä vuosina, mutta en pidä sitä nyt ainakaan suurimpana puutteena kenenkään kohdalla...
  9. B

    NHL Entry Draft 2017

    Minusta Vesalainen, Heiskanen, Ikonen, Vaakanainen, Kotkaniemi (2018) ja Ylönen (2018) ovat kaikki olleet sen verran hyviä u-18 kisoissa, että povaisin heille kyllä pitkää NHL-uraa. Kaikki ovat tarpeeksi hyviä luistelemaan pärjätäkseen korkeimmalla tasolla ja muutenkin pelimiehiä joka suhteessa.
  10. B

    NHL Entry Draft 2017

    Omiin odotuksiini nähden pettymys, eikä pitäisi mielestäni olla normi draftissa top-2 kamaa. Oli toki selkeästi Sveitsin paras pelaaja tänään Suomea vastaan. Ei tosin kyllä ollut paras pelaaja kentällä, vaan jäi mielestäni Vesalaisen ja Suomen ykkösketjun varjoon tämän päivän pelissä.
  11. B

    NHL Entry Draft 2017

    Nolan Patrickia lukuun ottamatta ensi vuoden draft-kattaus ei kauheasti innosta.
  12. B

    NHL Entry Draft 2017

    Jäivät kyllä vaisuiksi suomalaisten esitykset. Olen kuitenkin pakkien suhteen positiivisemmalla mielellä kuin Vesalaisen ja Tolvasen suhteen. Edellä mainittujen hyökkääjien olisi vain pitänyt pelata yksinkertaisesti vakuuttavammin, jotta pommin varmaa NHL-tulevaisuutta voisi povailla. Uskon...
Ylös