Hakutulokset

  1. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Onko tämä nimenomaan (maalta) kaupunkiinmuuttoa ja muuttovoittoa, vai lisääntyykö väestömäärä isoissa kaupungeissa ulkomaalaista syntyperää olevien toimesta (muuttoliike tai syntyvyys) tms? Jonkun raflaavan persutwiitin tms näin, jossa suomalaisten määrä Helsingissä oli jopa vähentynyt jollain...
  2. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Siinä oli mies ja mielipide. Odotin että mainitaanko ollenkaan, että jo nyt suurin osa Suomen kaikista työttömistä on tuolla paperinpyörittäjien kylässä, mutta ei tainnut olla siitä mainintaa. Vastakkainasettelun aika ei ilmeisesti ole ohi.
  3. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Alat tuottaa itse energiasi, katsotaan miten verokarhu pysyy menossa mukana. Yhä useammalle on työn kannalta samantekevää missä asuu. Nyt eletään murrosvaihetta, jossa mm. liikkumisen, työn tekemisen, (jälki)teollistumisen, teknologisen työttömyyden, ilmastonmuutoksen ja maahanmuuton käppyrät...
  4. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Jossain 35-45 ikävuoden tienoilla kai pää nousee pinnalla (vai menee pinnan alle), eli on maksanut omat velkansa valtiolle ja alkaa maksella muidenkin velkoja, sen 15-20 vuotta kun työelämässä vielä on. Riippuu syntymävuodesta. Eläkkeellä tietysti taas käppyrä kääntyy, ja jos elää yli...
  5. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Tuo ei ole "miljardeja", mutta noista exceleistähän pystyy pyörittelemään miten haluaa. Vedin kokeiluna maaseudun rajan alle 30 000 asukkaan kuntiin. Asukkaita on aika tarkkaan kaksi miljoonaa. Nämä kunnat saavat n 1,6 miljardia enemmän kuin koko Suomen keskiarvon mukaan saisivat, ja n 2,5...
  6. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Se oli joku 2009 lehtijuttu, älä ny viitti. Tuo luku on varmaankin kasvanut kymmenessä vuodessa, ei siinä mitään. Mutta tunnuslukuna se ei ole minusta hyvä tähän keskusteluun. Ja nykyiset stagnaattiset maataloustuet on perseestä, ei siinä mitään.
  7. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Vähän vanha (ja tarkoitushakuinen&tarkoitukseen soveltumaton) lähde? Onko esim tullimuurit tuki nimenomaan ja vain suomalaiselle maataloudelle, ei muulle (vaikkapa kaupunkien) teollisuudelle tai vaikka sille Ruotsin maataloudelle? Ja mistä se kannattamattoman maatalouden tukimäärä oli laskettu?
  8. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Hyvä viesti, johon palaan ehkäpä laajemmin myöhemmin, mutta mihin perustuu tämä laskelma, että kannattamatonta maataloutta tuetaan 40000e per maataloudesta elävä perhe? Edit: Nyt huomasin tuon 4 miljardia maataloustukiin. Mistäs se tulee? Oma mielikuvani on 1,4 (+toinen mokoma EU-tukia joista...
  9. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Onko valtionosuuksissa siis useamman miljardin epäsuhta per asukas, maaseudun ja kaupunkien välillä? Kuulostaa aika rajulta. Sen muistan että sata pienintä kuntaa sai valtionosuuksia n 800 miljoonaa ja että asukasta kohden pienemmät kunnat saavat selvästi enemmän, mutta oliko se useampi miljardi.
  10. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Tuosta kuka elättää kenet vertailusta olisikin kiva tietää lisää. Kaupungeissa kuitenkin paljon mm pelkästään tuilla eläviä, opiskelijoita ym. Kaupunkeihin maksettavat asumistuet ja maataloustuet ovat samaa kokoluokkaa, muistaakseni. Sitä voi sitten miettiä, kumpi tuki hyödyllisempi vai onko...
  11. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Siis onko joku tällä palstalla tai ylipäätään jossain ollut tästä eri mieltä?
  12. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Tuliko luonnostaan? Eli sinulle sopisi että vähennykset poistettaisiin ja tieliikenteen verotusta kevennettäisiin vaikkapa 20% jolloin se olisi edelleen rahasampo kaikille suomalaisille?
  13. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Luonnostaan sujuu. Sinulta ei tuo homeperseensuon infra ihan luonnostaan tullut, niin pakko oli kysyä.
  14. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Sinusta ei kannattaisi ylläpitää infraa? Alasajetaan infraa jonka rakentamisen (ilmeisesti helsinkiläiset) veronmaksajat on kalliisti kustantaneet, maailman vakaimman maan perusinfraa?
  15. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Tuo 1,6 miljardia lienee nettovaikutukseltaan jotain päälle 600 miljoonaa, josta valtion veromenetykset runsaa 200 miljoonaa? Ei siis kovinkaan merkittävää sinänsä, esim tieliikenteen verotuloihin verrattuna, mutta onhan tuosta saatu käsittämätön himmeli rakennettua, kun se voisi olla aika...
  16. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Paljonko ne vähennykset sitten nykyisellään kustantavat jos kerran "verottaja maksaa viulut"? Tässä ketjussahan on jo kauan sitten aika yhdestä suusta todettu, että vähennykset voidaan vaikka poistaa, jos vastaavsti autoilun verotusta kevennetään vastaamaan sen kustannuksia tai miljarditasolla...
  17. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Kysymys oli aika yksinkertainen kyllä/ei, mutta joudun nyt arvailemaan. Arvaan että sinusta autoilun verotusta pitäisi kiristää? Annetaanko infran korjausvelan edelleen kasvaa, vai voitaisiinko verovaroin pitää edes nykyisellä tasolla?
  18. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Maksaako verottaja viulut? Henkilöautolla töissä käymistä ei veroteta mielestäsi tarpeeksi?
  19. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    @Cobol naulasi tuossa edellä aika jykevät teesit ja sitten me muut tullaan sössöttämään tähän jotain turhaa. Todettakoon kuitenkin autolla liikkumisen verotuksesta, että vaikka varmaan olisi järkevää ja perusteltua että liikenteen verotuksella ohjataan myös ympäristöystävällisyyteen, niin nyt...
  20. B

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Autoilu onkin niin erikoisen edullista ja kevyesti verotettua, että varmasti nuo kollegasi ihan kiusallaan ja ansaintatarkoituksessa muuttivat maalle. Jossa siis haluavat asua, ja ovat olettavasti onnellisempia. Voisiko olla että työmatkan verovähennysoikeus (onko muuten ollut esillä summaa...
Ylös