Hakutulokset

  1. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Teissala teki IFK:ssa kaikissa pelaamissaan runkkarimatseissa 4 maalia ja hänelle merkittiin 129 laukausta. Nyt TPS:ssa tullut 5 maalia 26 laukauksella; eilen kaveri pompotti kiekon maaliin parin porilaisen kautta. Silloin kun homma rokkaa, se rokkaa; vaikea tilanteesta on esim. Peltosta syyttää...
  2. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Ainakin Turussa pääsee pelaamaan paineitta, kun 10000 hallissa on peleissä se 2000 katsojaa. Mutta eiköhän Kiviharju hae tulevaisuudeltaan jotain muuta.
  3. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Jos Teissalalla olisi ollut huono olla IFK:n kopissa, niin hän tuskin olisi lopulta päätynyt tekemään meille jatkoja saman valmennuksen ja pelaajiston rungon jatkaessa. Nauttimiseen varmaan vaikuttaa kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että Teissala ajautui IFK:ssa lopussa kokoonpanon...
  4. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Eikös tuo ole hyvin yleistä, että nuori pelaaja siirtyy isomman roolin tai paremman mahdollisuuden perässä muualle, vaikka optimitilanteessa henkilö jäisikin mieluummin kotiseuraansa ja -kaupunkiinsa? Noinkohan jonkun tobiaswinbergin suuri unelma oli siirtyä pois IFK:sta ja muuttaa Helsingistä...
  5. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Ainakin Teissala päätti IFK-uransa tyylillä. Eihän tämä niin mennyt kuin olisin toivonut. Teissala sai ihan hyvän roolin täksi kaudeksi ja tonttia oli tarjolla 2YV:n ratkaisupelaajaksi. 2YV ei ole toiminut koko syyskauden aikana millään koostumuksella ja Teissala ei tasaviikoin pelatessa saanut...
  6. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Hayesin speksit on 191/99. Teissalalla, mitä, 175/70…? Rispekt, vaikka Teissalalle olisi ollut käyttöä vielä kirivaiheessa ihan pelillisestikin. Pelasi ihan pirteästi.
  7. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Alkaa jo olla ajallisesti sellainen tauko peleistä, että herättää kysymyksiä. Kuitenkin viimeisessä ottelussa syöttöpiste ja ihan hyvää pelaamista. Jos kyse olisi vain pelillisistä jutuista ja siitä, että ei kilpailutilanteessa mahdu kokoonpanoon, niin luulisi, että hän olisi vetänyt muutaman...
  8. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Heti kun näin Tejsalin ja Salinin vetyperoksidiblondit, niin huolestuin. Toivottavasti Teissala ei ole tehnyt mitään kyseenalaista jään ulkopuolelle – minkä suuntaan ilmeisesti edellä vihjaillaan. Ei se pelillinen potentiaali ole syksyn aikana minnekään kadonnut.
  9. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Mielenkiintoista Teissalassa on se, ettei hän aja/pääse maalille samalla tavalla kuin viime kaudella, vaikka tuntuu toisaalta saaneen vähän ruista ranteisiinsa eikä ole joka tilanteen päätteeksi katollaan. Toivotaan, että mahdollisuuden saadessaan uskaltaa pelata ennakkoluulottomasti ja onnistuu.
  10. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Joukkueen menestys ja loukkaantumistilanne antavat valmennukselle siimaa antaa Teissalalle mahdollisuuksia. Seuraavissa peleissä pitää alkaa tapahtua positiivisia juttuja enemmän, koska saigonilta alkaa tulla hyökkääjiä takaisin. Mestis on ihan väärä paikka Teissalalle; siellä pelaaminen on...
  11. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Hirveä yritys kaverilla on koko ajan päällä. Peliä yksinkertaisemmaksi ja matsin ensimmäisissä vaihdoissa painotus yksinkertaisten syöttöjen hakemiseen kikkailun sijasta; siitä sitten positiivisia kokemuksia ja itseluottamusta takaisin.
  12. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Teissala on voinut hyvinkin ilmaista kauden aikana IFK:lle halunsa purkaa jo tehty uusi IFK-sopimus, mutta en hahmota, miksi IFK olisi sen suostunut joskus talvella purkamaan. Se olisi ollut huonoa "asset managementia", kun selvästikin pelaajassa nähtiin potentiaalia ja käyttöä tulevina...
  13. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Teissala on kova jätkä: ehtinyt tehdä kahteen seuraan kolme sopimusta ja vielä väännetään mottipäisestä palkasta. Jotenkin luulen, että tämäkään tapaus ei ole ihan niin dramaattinen kuin palstahuhut antaisivat ymmärtää.
  14. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Halttunen, Salin ja Seppälä saivat paljon vastuuta syksyllä. Kaskimäki muistaakseni vähemmän – hän tosin oli pelatessaan aika näkymätön – ja Teissala tuntui olevan eniten ns. koirankopissa. Jos Teissala on tammikuussa tehnyt ratkaisun lähteä Turkuun, niin hassusti juuri sen jälkeisenä aikana...
  15. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Jenkeissä yliopistot käyttävät pelaajarekrytointitiimeissään yms. nuoria kauniita opiskelijatyttöjä houkutellakseen ison profiilin lahjakkuuksia yliopiston esim. jefujengiin. IFK:n pitäisi panostaa siihen, että näille nuorille löytyy aina joku kiva helsinkiläistyttö – joka ei lähtökohtaisesti...
  16. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Eikös se palstatieto ole, että tuolloin Teissala teki IFK:n kanssa sopimuksen ja kevätkaudella halusikin pois... kun alkoi saada vastuuta. Kaiken järjen mukaan Peltonen myös viestinyt Teissalalle, että tie isompaan rooliin, johon hän kauden lopulla pääsi, on auki. Jos palstatotuuksiin on...
  17. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Voi olla, että TPS kerää hedelmät (jos siirtyy sinne, niin toivottavasti onnistuu), mutta ainakin Teissalan IFK-ajasta jäi käteen kenties kolme IFK:n tämän kauden komeinta maalia. Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=-gk7ehZVr8M Arvostan kokonaisvaltaisia pelaajia, mutta onhan näissä...
  18. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Diggaan siitä, että vaikka Teissala on fyysisesti aika raakile ja välillä pakkien heiteltävissä suht helposti, niin se ei miestä häiritse tai aiheuta arkailua maalin lähettyvillä. Suu käy ja selvästi, kuten edellä on todettu, se vaikuttaa myös tuomareiden suhtautumiseen Teissalaa kohtaan.
  19. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Soolopeippailu varmasti aiheuttaa harmaita hiuksia valmennuksen puolella ja nostaa ketjukaverien vitutuskäyriä, mutta Tejsal luo peliaikaansa nähden poikkeuksellisen paljon maalipaikkoja ja aiheuttaa vastustajalla jäähyjä. Hän myös pyrkii kiekon kanssa maalille eikä muutenkaan pelkää...
  20. A

    Leevi Teissala HIFK:ssa

    Lisää vaan peliaikaa. Aina tapahtuu, kun Teissala pääsee kiekkoon hyökkäyspuolikkaalla.
Ylös