Hakutulokset

  1. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Tsemppiä ja menestystä heille. Toivottavasti Salin saa hyvän roolin, onnistumisia ja sitä kautta itseluottamusta takaisin. Kai tuolla nyt ainakin pari sellaista matsia on jotain Koillis-Bosniaa vastaan, joissa on mahdollisuus toteuttaa itseään ilman paineita.
  2. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Vähän kummallista tosiaan. Kuitenkin 32-vuotias fyysisesti rasittavalla pelityylillä noin 20 min/ottelu -peliajalla vetävä maajoukkuekonkari, jonka taso ja taidot tiedetään. Olisi nyt Jalonen voinut antaa perheenisälle pienen breikin. No, toivotaan että pelaa hyvin, viihtyy majun matkassa ja...
  3. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Ei loukkaantumisriski ole koskaan 'mitätön', kun pelataan lätkää ns. täysillä. Onnea tietysti pelaajille, mutta olisin kyllä toivonut, että ainakin Melart olisi saanut lepotauon. Kaverin merkitys puolustuksessa on todella suuri ja ehkä viime aikoina on ollut jo hieman nähtävissä...
  4. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Pidän kesken kauden pelattavia maaotteluita älyttömänä konseptina (palkanmaksaja kantaa kaikki riskit käytännössä ilman mitään – ainakaan suoria – hyötyjä), mutta onnittelut Tallbergille.
  5. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Majua on käytetty oman mielikuvani mukaan futiksen puolella jo vuosikymmeniä. Arkikielessä käytössä olevilla lyhenteet ja lempinimet eivät tietenkään aina ole kaavamaisia tai jollain tavalla loogisia. Sallinen on ollut mielestäni aika vaisu viime aikoina ja hallilla on kuullut epäilyksiä...
  6. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Heiskanen on 99-syntynyt eli käsittääkseni yli-ikäinen. Kirjoitin asiasta aiemmin, mutta IFK ja PK-seudun seurat tuottavat hyvin heikosti pelaajia U20-maajoukkueisiin. Joukahaisten pelaajatuotanto vaikuttaa tyrehtyneen kuin seinään. Eri ketjun asiaa, mutta mikä on Eero Teräväisen tilanne...
  7. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Joukkueessa siis 0 pelaajaa PK-seudun joukkueista, yksi Pohjois-Amerikassa pelaava helsinkiläinen maalivahti. Eikö täällä enää pelata jääkiekkoa?
  8. A

    Nykyiset ja entiset HIFK-pelaajat maajoukkueissa

    Tuossa U18-joukkueessa seitsemän pelaaja Kärpistä ja kaksi IFK:sta. Helsingin saldon täydentää lisäksi yksi Jokereiden pelaaja.
Ylös