Hakutulokset

  1. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Minä taas veikkaan, niinkuin Saipan valmennus, että Seppälä tulee onnistumaan, sillä niin paljon kiekollista osaamista tällä hepulla on. Katsotaan myöhemmin kuka on oikeassa. Pade ei peluuttanut, koska tiedettiin että Seppälä ei ensi kaudella jatka, tai sitten hän on vaan puusilmä:).
  2. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Parhaat joukkueesta kelpaa muualle. Potentiaalia on olemassa paljonkin. Onnea jatkoon Jere!
  3. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Juuri näin, parista järkyttävästä mokasta huolimatta tuon pakiston eliittiä.
  4. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Sama. Seppälä on tärkein pakki Ässille, kun ajatellaan molempia päistä kentällä! Kehittynyt vuosi vuodelta joka osa-alueella.
  5. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Seppälä ollut saikulla ja sen jälkeen tulee ilman pelituntumaa mukaan ja on samantien huomattavasti parempi, kuin esim. KHL Tommi. Seppälä-Peltola pari voisi olla jatkossa ykkösparina, Taimi kolmospariin pienillä minuuteilla, kunnes peli alkaa sujumaan.
  6. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Korkki on nolannut itsensä pilkkaamalla kaikkia Ahon aikana tulleita pelaajia Ahon saunakavereiksi ja selänpesijöiksi Ja lähteneet eivät ole sietäneet Ahoa, eivätkä pesseet selkää. Nyt kun korkin teorian ovat vesittäneet ensin Kärki ja nyt vielä Seppälä, niin ei tämän kyseisen vitsin ajatuksia...
  7. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Olet sä väsynyt vanha valittaja, etkö muuta keksinyt kuin "vuoden päästä Jyväskylään", kun taas yksi sinun "faktasi" Ahon saunakaverista ammuttiin alas pelaajan itsensä toimesta! Sinun Aho vihasi on jo sairautta ja siihen kun lisätään totaalinen idiotismi, niin et edes tajua hävetä typeriä...
  8. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Jere on herännyt! Muutama peli jo ollut nousujohteista ja nyt alkaa olla samaa Seppälää kuin viime kaudellakin, hyvä!
  9. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Loistavaa, toiveisiin on vastattu! Seppälä on todellinen vahvistus ja paranee varmasti vielä, kun kokemusta karttuu.
  10. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Seppälälle pitkä jatkosopimus ja mielellään heti (jos ei jo ole)... kohta se on myöhäistä. Ei tällaisia "Vatasia" löydy joka oksalta.
  11. A

    Jere Seppälä Ässien takalinjoille

    Nyt alkaa olla jo aika kovan luokan negailua ja salaliittoteoriaa ilmassa! Joka ilta ei voi olla täydellinen ja tämän tietää jokainen joka on itse joskus jotain peliä sarjassa pelannut. Hyvää yötä Valmetti!
Ylös