Hakutulokset

  1. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Nopeilla jaloilla ja pelirohkeudella pääsee pitkälle.
  2. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Ei lyönyt kiekollinen peli läpi vielä tällä kaudella. Mutta em. taitojen lisäksi vauhtiluistelu kyllä hivelee silmää. Lennokkuudesta haittaakaan ole. Ja ennakkoluulottomasta pelistä, kiekollakin.
  3. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    On ollut hyvä ja sopivan railakas viime peliviikot. Hyvin saanut/omaksunut roolin pelata sopivan simppelisti, puolustaa eteenpäin, ajamaan taklaukset loppuun. Se että löytää painikaverin Revosta ei yllätä yhtään. Ärsyttävä pelaaja ja tökkijä, toki mainio vääntäjä ja maalintekijä parhaimmillaan.
  4. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Jonne Virtanen taaplaa somessa omalla tyylillään. Teemu Ramstedt ei peittele mielipiteitään tai pelkää osallistua keskusteluihin. Oon huomannut että Lamberg on myös aktiivinen ilmaisemaan mielipiteitään erinäisistä asioista, omalla tyylillään. Mikä on tietysti ihan hyvä. Aitoja persoonia ei ole...
  5. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Karvaus/taklauksella alusti Bloodin maalia, hankki ylivoiman ja leipoi ilmasta ohjurimaalin. Siis, ohan laituri näyttänyt ihan asialliselta viimeset pelit. Vikoissa Ahon peleissäkin. On oivaltanut jotain?
  6. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Okei. Palosen junnuajat päässyt unohtumaan. Muistoissa ja tilastoissa lähinnä kausi 2011-12, kun pelas 'ylhäällä'. hanskas Huhtasen että Liivikin kanssa ja teki maalin puolivälierissä JYPiä vastaan.
  7. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Mä jotenkin ajattelin, että Salmio on se joka saapui tekemään suorannat. Lambergin ajattelisin olevan parempi versio Niko Palosesta. Viimeset pari viikkoa on tuonut omaan silmääni valoa risukasaan. On hoitanut karvaus/taklauspeliä roolinsa mukaan ja jokusen kerran ollut ketjun mukana pitämässä...
  8. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Oliko Juoleviin? Toinen Vuoden Sykähdyttävin Urheiluhetki, kun soitti suutaan viime kauden Sport-seurakaveri Tikalle vaihtopenkiltä käsin eilisessä ottelussa. Onkin Tikka muuten pk-seudun kasvatteja, valunut etelästä pohjoiseen kun Lambergin kohdalla päinvastoin.
  9. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Toki näinkin. Nyt vaan ei se pelaavuus ole päässyt kehittymään, tai pelaaja yksilönä. Varttinen-Juhola alkaa jo löytämään askelmerkkejä, kuinka pelataan fiksua ja energistä peliä, viisikon peliä tukien. Asioita joiden tuleekin kehittyä mikäli aiotaan olla varteenotettava haastaja tappelemaan...
  10. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Pelas muuten kauden parasta kiekkoaan kentän jokasella osa-alueella, yyveetä myöden. No, niin teki lauantaisaunassa moni muukin. Joo, ei Lamberg automaattisesti syrjäytä juuri ketään just nyt. Kiekkoilijana vähän vaikea päästä sisään ja/tai kehittyä jos ei näe jäätä. Mutta, sellaista on...
  11. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Kun Jenkki-Pena lens suihkuun ja Lukko johti, kävi mielessä ettei meillä oo Lambergin tapaista louhijaa sytyttämässä. No, kiekossa voi tehdä ja sytyttää niin monella tavalla, kuten Ässät osoitti lauantaina. Lamberg pelas kahdessa pelissä edellisviikolla. En tiedä onko tuo Jukurit-pelin pommi...
  12. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Jokanen pelaaja tietysti käy omalla tavallaan läpi. Ohan meillä tän kauden joukkueessa jenkkipakki, joka kahdella edellisellä Liigakaudella keräs yli 300 jäähyminuuttia, sekä jo hieman mainetta. Ei oo estänyt pelaamasta kovaa.
  13. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Fiksusti ja perin pohjin on asiaa miettinyt. Pelikieltoa, lajia, rooliansa siinä. Luistelevoima ja luonne, nykykiekossa ja aina kiekossa hyviä vahvuuksia. Historia on näyttänyt ettei vauhtikallo ja taklausautomaatti muutu hetkessä kiekonkäsittelijäksi, sen opetteleminen ei oo kaunista...
  14. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Noin suurinpiirtein tiedettiin pelityylinsä, luonteensa, heikkoutensa ja vahvuutensa. Varmaan tarkotuksena että ottaa Porissa rouhijan roolin, ripauksen kiekollista peliä kehittäen. Se että heti kärkeen kolisi ja joutui uusien linjausten esimerkkitapaukseksi, ei varsinaisesti ollut optimaalinen...
  15. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Konsestusta haetaan ja pääsääntösesti varmasti kaikki linjan takana. Silti 10 peliä melkonen pompsahdus aiempaan. Varmistaakseen, ettei tuossa ole KOHUlisää ja oma pelaaja saa varmasti linjakkaan mukaisen tuomion, hyvin vois valittaa. Pari peliä pois ja oltais lähempänä aktuaalista totuutta.
  16. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Lamberg joutu kohun sijaiskärsijäksi, osin, ja toisaalta esimerksi tiukemmasta linjasta, osin. Ehkä pari peliä liikaa, noin yleisesti kai sittenkin oikeaan suuntaan. Jos pistää taklaajan miettimään ajeleeko jatkossa vauhdilla pimeästä kulmasta. Toivotaan ettei vaikuta liikaa pelin eetokseen...
  17. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Ei oo laituri vielä iällä pilattu, on ominaisuuksia kehittyä hyvän tason roolipelaajaksi ja höyläämällä 5% vauhdista tekemään kiekonkin kanssa asioita. Seura vaihtunu suht tiheään, nyt olis 2 kautta aikaa kehittyä/näyttää Porissa. Alku ei mennyt nappiin, mutta eiköhän hän palaa ehompana.
  18. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Saako julkisia Facebook-kommentteja lainata? Otan riskin. Ekassa Pekka Virta kommentoi Suhosen jakaman linkin alle, tokassa vastaa Pekka Kangasalustan viestiin. Jälkimmäisen vois katsoa olevan hieman raflaavaa. Toisaalta, päävammojen vähättelyllä ja oman joukkueen taklaajien puolustamisella...
  19. A

    Matti Lamberg – grinderi Kiimingistä

    Petteri Sihvonen alkukauden taklauksista ja lajin murroksesta Analyysi: Liigakiekko palasi –
 päät heti pölkyllä | Hämeen Sanomat
Ylös