Hakutulokset

  1. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    HIFK:n C- ja C2-nuorissa pelannut 2000 syntynyt hyökkääjä Niklas Nordgren voitti Huippu-Pohjola leirin pistepörssin. Nordgren teki kuudessa ottelussa tehot 7+4. Norgdren on näkemäni perusteella varsin lupaava pelaaja. Todella hyvin kiekkoa käsittelevä hyökkääjä, liikkuu hyvin pienessä tilassa ja...
  2. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Hartikainen on ollut C:ssä todella vankka, hyvä aloittaja, luistelija ja kahden suunnan pelaaja. C:n joukkue näyttää poikkeuksellisen vahvalta, etenkin kun Kristian Vesalainen ja Miro Heiskanen sekä nyt Hartikainen pelaavat A:ssa tai B:ssä. Näistä 1999 syntyneistä Atte Huhtela teki myös...
  3. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Tuli katsottua C2-nuorten matsi Sport Punainen -joukkuetta vastaan. HIFK otti vahvan ensimmäisen erän johdattamana 10-3-voiton. Avauserässä HIFK teki kuusi maalia alle 16 minuutissa ja vaikka Sport teki kaksi maalia kakkoserän alussa, niin peli oli silti suht hyvin HIFK:n kontrollissa. Joona...
  4. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Maia teki myös KooKoota vastaan neljä maalia ja mikä huomionarvoista, ne tehtiin parhaalta maalintekosektorilta. Yksi maali oli myös hieno ohjaus. Maian vahvuudet ovat ehdottomasti hyökkäyspään pelaamisessa. Sanoisin kuitenkin, että Janne Hämäläinen ja Kristian Vesalainen ovat olleet HIFK:n...
  5. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    U17 maajoukkueen mukana Venäjä-otteluissa oli muuten kolme pelaajaa HIFK:sta. Hyökkääjät Juha Jääskä ja Kristian Vesalainen, joka oli toinen -99 syntynyt pelaaja joukkueessa, sekä puolustaja Oliver Felixson. Kukaan näistä ei päässyt pisteille. Varsinkin Vesalainen ja Felixson ovat erittäin...
  6. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Kyllä siellä on ihan muutama lahjakas hyökkääjä sekä maalivahti, joista kirjoitin pari viestiä ylempänä. Tuolla Renegadesin joukkueella oli paljon jäähyjä jo ennen tätä ottelua muistaakseni kun tilastoja tsekkailin, joten saattaa olla että ko. joukkue ei ollut tullutkaan oikein pelaamaan? En...
  7. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Kiitos tiedosta, en ollut tuossa pelissä niin en tiennyt asiasta!
  8. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    HIFK:n C99 pelasi mainiosti tänään Lions Cupin ottelussa Espoossa ja otti täydet pinnat voittamalla Kärpät 4-2. Maalissa Conrad Mölder pelasi erittäin vankan ottelun. Hyvä käsittelemään kiekkoa ja kaikin puolin pelasi hyvin. Hyökkäyksestä nostaisin esille Lauri Kulmalan, Teemu Engbergin ja Niko...
  9. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Ajattelin käydä tänään tsekkaamassa, kun HIFK:n C99 pelaa TPS:ää vastaan. Luulen, että ottelu pelataan harjoitushallissa eli Elisa Areenassa, mutta 100% varma en ole! Peli alkaa 13.30. Kauden toinen junioripeli tämä olisi, ekassa HIFK:n A-nuoret hävisi TsSKA Moskovan A-juniori-ikäisille 0-4...
  10. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Muistaakseni jotkut HIFK:n henkilöt olivat käyneet jo Ruotsissa jossain seurassa tutustumassa paikalliseen toimintaan. Mutta ei siinä, Frölunda tekee upeaa juniorityötä, joten reissu sinne voisi olla paikallaan. Varmasti olisi todella hyödyllistä nähdä, miten Frölundan junioreissa toimitaan...
  11. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Mielenkiintoinen kysymys. En osaa tässä vaiheessa sanoa, mutta voin koittaa ottaa asiasta selvää.
  12. Z

    HIFK:n juniorijoukkueet 2014–2015

    Avataanpas tämä perinteinen ketju jälleen tulevalle kaudelle. A-nuorten joukkueessa on tapahtumassa tulevalle kaudelle aika paljon vaihtuvuutta. Uusia pelaajia ovat B:stä siirtyvien lisäksi ainakin Miro Karjalainen (Jokerit), Sebastian Moberg (Blues), Jeremias Rannisto (P-Amerikka), Otto...
Ylös